Flickr oli minulle jo ennestään tuttu; olen lataillut sinne aina silloin tällöin näppäilyjäni, jotka olen alusta asti julkaissut epäkaupallisen käytön sallivalla CC-lisenssillä. Olen antanut pyydettäessä luvan myös kaupalliseen käyttöön ja pari kertaa lupaa on kyselty myös epäkaupalliseen käyttöön, vaikkei sitä CC-lisenssin tapauksessa varsinaisesti tarvitsisi pyytää. Onhan tietysti mukava kuulla, missä kuviani on käytetty.

En tätä tehtävää ennen ollut juurikaan tutustunut Wikimedia Commonsiin. Loin nyt tunnuksen ja latasin sinne toisen Flickriin tallentamistani kuvista. Kuvan lataaminen oli varsin hankalaa eikä latauslomaketta voi kehua kovin käyttäjäystävälliseksi. Mietin omaa yksittäistä kuvaa tallentaessani, kuinka kenelläkään voi riittää kärsivällisyys kymmenien, ellei satojen kuvien tallentamiseen kankean verkkolomakeen kautta. Näemmä lomakkeen kanssa ovat tuskailleet muutkin ja ratkaisuksi on kehitelty liuta erilaisia työkaluja.

Wikimedia Commonsista löytyy runsain määrin kotikaupungissani Tampereella otettuja kuvia. Wikimedia Commonsiin lataamani kuva ei ole kuitenkaan Tampereelta, vaan se on näpätty naapurikunta Lempäälän puolella, Pirunlinna -nimisessä paikassa. Pirunlinnasta löytyy verkosta varsin hyvin aineistoa — myös suomenkielisessä Wikipediassa on artikkeli paikan historiasta. Pirunlinnasta löytyy myös kuvia, mutta niiden käyttö ei ole soveliasta ilman lupaa, sillä kuvien oikeuksia ei ole ilmaistu eksplisiittiesti, jolloin on toimittava pienimmän riskin periaatteella. Myös yksi kaupallisesti lisensoitava kuva löytyy. Flickrissä on useita paikalta otettuja kuvia, mutta niiden metatiedot ovat osin virheellisiä (paikan nimeksi on annettu Pirunvuori) ja tekijä on pidättänyt itsellään kuvien kaikki oikeudet.

Toivottavasti kuvastani on verkossa iloa. Ehkä se löytää tiensä muiden aihetta käsittelevien verkkoresurssien, kuten Pirunlinna-geokätkön tietojen, osaksi.

Pirunlinnan jyrkkää pohjoissivua

Related items

• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Rikki mennyt laki
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun
• Esimerkkiprojektien tarkastelua

Arkistoyhdistyksen perinteisen marraskuun seminaarin aiheena oli tänä vuonna muistitieto. Mielenkiintoisia esitelmiä, mutta kuulijoita ehkä vähemmän kuin jonain muina vuosina. Yksi syy voi olla se, ettei meillä mielletä organisaatioiden arkistonhoitajien tehtäväksi dokumentoida tapahtumia keräämällä muistitietoa, kuten joissain muissa maissa.

Vuoden arkistoteko myönnettiin Berndt von Frenckellille (kuvassa vas.) ja Päivi Hovi-Wasastjernalle (äär. oik.) Frenckellin kirjapainon arkiston pelastamisesta ja luovuttamisesta Elinkeinoelämän keskusarkistoon. Kunniamaininnan sai arkiston eläkkeelle jäänyt johtaja Matti Lakio elämäntyöstään. Lämpimät onnittelut kaikille!

Tänään olin hallintorakennuksessa kokouksessa, jossa keskusteltiin varainhankinnasta, ja Kaisa-talossa mahdolliseksi kohteeksi mainittiin taide. Toivottavasti onnistuu ja saamme näyttävää taidetta kirjastoon!

Kokouksessa tuli muuten sivujuonteena esille eräs kirjastolaisia lämmittävä tutkimus: professori Sari Lindblom-Ylänne kertoi, että kun oli tutkittu mitä eroja oli niiden opiskelijoiden välillä jotka ensimmäisenä opiskeluvuonna suorittivat todella paljon opintoja ja niiden, jotka suorittivat hyvin vähän, kirjasto oli merkittävässä roolissa: paljon aikaan saaneet opiskelijat opiskelivat niminomaan kirjastossa ja yhdessä muiden kanssa. Heikoimmin menestyneet pakersivat yksin, ja tietenkin muutkin asiat vaikuttivat, esim. työ. Mutta hauska kuulla, että sosiaalinen tapa oppia on myös tehokkaampi, meillähän on suunnitelmissa lisätä uudessa kirjastossa nimenomaan ryhmätyötiloja ja sohvaryhmiä.

***

Verkostouutisista napattu passiivis-agressiivista kirjasto-ohjeistusta:

Kuva: mstephens7

Thank you! Onneksi sain opiskeluaikoina nukkua rauhassa Portsun kirjastossa

Seminaarin tutkijavoittoista yleisöä. Tarkkasilmäinen lukija voi kyllä bongata joukosta muutaman kirjastokollegan.

Tutkimusaineistot jatkokäyttöön! – suosituksia on vuosien varrella kertynyt

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto on jo vuosia kierrellyt eri yliopistoissa tekemässä lähetystyötä saadakseen tutkijat ymmärtämään aineistojensa arvon ja sen, että ne ansaitsevat tulla tallennetuiksi jatkokäyttöä varten. Asiasta on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana esitetty lukuisia kansainvälisiä ja kansallisia suosituksia, joita seminaarissa esitteli Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta tuoden esiin myös sen roolin, joka tietoarkistolla on ollut mm. OECD:n datasuositusten kansallisen tason toimeenpanomahdollisuuksien luotaajana.

Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta ja kirjastonjohtaja Maria Forsman valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastosta.

Suomen Akatemian datapolitiikasta kertoi Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja Pirjo Hiidenmaa ja tutkimusdatan jakamiseen liittyvistä juridisista kysymyksistä Marjut Salokannel, joka vetää tutkimusaineistojen saatavuuteen liittyviä kysymyksiä selvittämään asetettua työryhmää Helsingin yliopistossa ja asiaan liittyviä juridisia kysymyksiä koskevaa tutkimusprojektia.

Miksi aineistojen saattaminen jatkokäyttöön mietityttää?

Vilkkaimmat keskustelut virittivät tilaisuuden tutkijapuheenvuorot, joista molemmat liittyivät kvalitatiivisiin aineistoihin. Sirpa Lappalainen Kasvatustieteen laitokselta eritteli etnografisen kenttätutkimuksen muistiinpanojen jatkokäyttöön tallentamiseen liittyviä tuntojaan miettien muun muassa sitä, miten ajatus siitä, että muistiinpanoja tulevat lukemaan muutkin kuin tutkijat, vaikuttaa siihen, mitä asioita ja miten tutkija niihin kirjaa. Meri Larivaara Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoi Anna-Maria Isolan ja Juha Mikkosen kanssa keräämästään kirjoituskilpailuaineistosta Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä, jota ei alun perin ollut hankittu tutkimusaineistoksi ja jonka tiedonhallintakysymyksiä ei keräysvaiheessa ollut ajateltu lainkaan. Odotettuun nähden moninkertainen, rikas aineisto, josta vain häviävän pieni murto-osa mahtui alkuperäisenä tavoitteena olleeseen kirjoituskokoelmaan, sai kuitenkin kerääjäkolmikon miettimään, miten aineiston voisi saada tutkimuksen käyttöön. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto tuntui suoranaiselta ”pelastukselta”, totesi Larivaara.

Larivaaran ja kumppanien järjestämään kirjoituskilpailuun osallistuneita ei ollut informoitu siitä, että kirjoitukset tallennettaisiin tietoarkistoon tutkijoiden käyttöön. Lupia tuntu aika mahdottomalta hankkia jälkikäteen, kirjoituksia kun oli yli 800. Koska osallistujilla kuitenkin oli tiedossa, että teksti saatettaisiin julkaista, tallentamista tietoarkistoon tutkijoiden käyttöön ei pidetty ylitsepääsemättömänä ongelmana.

Kvalitatiivisia aineistoja käyttävät tutkijat saattavat suhtautua empien ajatukseen tutkimusaineistojen jatkokäyttöön saattamisesta muun muassa siksi, että epäilevät tutkittavien muuttuvan varauksellisemmiksi, jos heitä haastatteleva tutkija ei vakuuta, että vain hän käyttää aineistoa. Tämä tuli esiin tutkijapuheenvuoroja seuranneessa keskustelussa. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston kehittämispäällikkö Arja Kuula kommentoi tällaisia näkemyksiä muun muassa viittaamalla tietoarkistoon kvalitatiivisia aineistojaan tallentaneiden tutkijoiden kokemuksiin siitä, että niissä tapauksissa, joissa lupia oli kysytty jälkikäteen haastateltavilta, nämä eivät yleensä olleet kieltäytyneet eivätkä halunneet sensuroida mitään. Kuula kertoi myös, että aika moni haastateltava, jolta oli kysytty jälkikäteen lupaa aineiston tallentamiseen jatkokäyttöön, oli todennut sillä mielellä haastatteluun lähteneensäkin, että hänen vastauksensa tulee yleisemminkin tutkimuksen käyttöön.

Arja Kuula Yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta ja tutkijapuheenvuoron käyttäjä Sirpa Lappalainen kasvatustieteen laitokselta.

Mistä apua tutkimusaineistojen tiedonhallintaan liittyvissä kysymyksissä?

Arja Kuulan esitelmän otsikko oli Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston palvelut tiedonhallinnan näkökulmasta. Aika laajasti hän käsitteli myös sellaisia tutkimusaineiston luottamuksellisuuteen ja tietosuojaan liittyviä tutkimuseettisiä kysymyksiä, joita erityisesti kvalitatiivisten aineistojen kanssa työskentelevät tutkijat joutuvat pohtimaan ja ratkomaan yhdessä tietoarkiston kanssa aineistoa sinne tallennettavaksi luovuttaessaan.

Kuula mainosti myös tietoarkistossa laadittua Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirjaa, jonka hän toivoi auttavan tutkijoita aineistojensa tiedonhallintasuunnitelmien laatimisessa.

Seminaarissa olisi riittänyt keskustelua yli varatun ohjelma-ajan. Tilaisuuden paikallinen järjestäjäosapuoli, valtiotieteellisen tiedekunnan kirjasto sai jälkikäteen palautetta, jossa pahoiteltiin keskusteluajan vähäisyyttä ja toivottiin lisää tämäntyyppisiä tilaisuuksia. Kirjastonjohtaja Maria Forsman lupaili, että toiveisiin pyritään mahdollisuuksien mukaan vastaamaan.

Tutkijoilla olisi riittänyt keskusteltavaavaikka kuinka. Tässä yksi aktiivisimmista keskustelijoista, Antti Mauni sosiologian laitokselta.

Tutkimusaineistojen tiedonhallintaa ja saatavuutta koskevat kysymykset kiinnostavat myös kirjastoammattilaisia – miksi?

Puheena olevan seminaarin yleisön enemmistö oli tutkijoita, joille tilaisuus oli suunnattukin, mutta joukossa istui myös koko joukko kirjastokollegoita. Sama pätee puolisentoista viikkoa aikaisempaan (29.9.) , Tutkimuksen tietoaineistot –selvityshankkeen järjestämään seminaariin Tutkimuksen tietoaineistojen infrastruktuurit Suomessa, jossa esillä olleet infrahankkeet liittyivät paljolti muihin kuin leimallisesti yhteiskuntatieteellisiin aineistoihin.

Jokusen seminaarin tutkimusaineistoihin liittyen me HY:ssa vaikuttavat kirjastoammattilaiset olemme itsekin järjestäneet ja ainakin yhteen hankkeistamme, keskustakampuksen Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeeseen on sisältynyt myös tutkimusaineistoihin liittyviä osaprojekteja (ks. Tutkimusaineistoprojektien mallinnusseminaari 27.11.2008).

Mihin me tällä alueella pyrimme? Mikä voisi olla roolimme – joitain mietteitä tästä esittivät VERKKARI 5/09 –artikkelissaan Maria Forsman ja Veera Ristikartano Tampereella viime keväänä järjestetyn monipäiväisen, yhteiskuntatieteellisistä tutkimusaineistoista kiinnostuneille asiantuntijoille järjestetyn, kansainvälisen Mobile Data and the Life Cycle –seminaarin virittämänä. Kirjastoilla voisi Forsmanin ja Ristikartanon mukaan olla tietty rooli tutkimusdataa ja –aineistoja sekä niihin liittyviä infrastruktuureja koskevan tietämyksen levittäjänä. Helsingin yliopiston uudessa kirjastossa olisi heidän mielestään hyvä olla muutama eri alojen tietoasiantuntija ja informaatikko, joiden toimenkuvaan kuuluisi myös oman alansa data-aineistojen ja niiden kuvailu- ja säilytyskäytäntöjen ja -mahdollisuuksien tunteminen.

Mikäli tähdättäisiin siihen, että kirjastot pystyisivät todella tukemaan ympäröivää tiedeyhteisöä tutkimusaineistojen ja datasettien kuvailussa ja hallinnoimisessa, pitäisi muutamista informaatikoistamme kouluttaa jonkinasteisia tutkimusaineistoasiantuntijoita, jollaisia jo kuulemma maailmalla on, esimerkiksi USAssa ja Kanadassa tehtävänimikkeellä Data Librarian. Onko oma tähtäimemme näin kunnianhimoinen?

Kirjoittaja:

Kuvat:

Kirjastojemme aihealueet ovat pitkälti samoja, ja niin aloimme miettiä, miten aineistot saataisiin mahtumaan Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjastoon, jossa ne olisivat lainattavissa. Jo pari vuotta sitten aloitettiin päällekkäisten lehtien karsiminen. Mittasimme hyllymetrejä ja laskimme pinta-aloja. Viime syksynä näihin aikoihin päädyimme ratkaisuun, joka toivottavasti on kaikkien kannalta hyvä. Pidimme neuvottelun, jossa oli meidän lisäksemme mm. arkkitehti Eija Vuori. Sovimme, että Valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston 1. kerroksen lukusalista poistetaan lukupaikkoja ja niiden tilalle sijoitetaan Soc.o.komin monografioita. Vastikkeena menetetyille lukupaikoille Soc.o.komin ylimpään kerrokseen jääneeseen tilaan, jonka käyttöä ei silloin ollut vielä päätetty lopullisesti, tehtäisiin avara valoisa lukusali, jota voisimme suositella työskentelypaikaksi myös valtiotieteilijöille.

Soc.o.komin kirjat ovat olleet kirjastossamme nyt noin neljä kuukautta. Niitä on lainattu ahkerasti. Palvelutoimistossa ruotsin kieltä kuulee ja käytetään entistä enemmän. Soc.o.komin ylimmän kerroksen lukusalin kalustaminen on vienyt oman aikansa, mutta toivottavasti opiskelijat löytävät sen ja viihtyvät.

Myös me kirjaston työntekijät nautimme kielikylvystä. Maria Villabacka-Henrikssonin kanssa olemme vuosien varrella tottuneet puhumaan suomea, mutta Ylva Larsdotterin kanssa puhumme pääasiassa ruotsia. Monista käytännön asioista olemme sopineet joustavasti ja järkevästi. Samankaltainen yhteistyö varmasti jatkuu myös muiden keskustakampuksen kirjastojen välillä, kun luomme uutta yhteistä kirjastoamme.

Kirjoittaja:

Seminaarin pääpuhujina ovat informaatioetiikan asiantuntijat: USA:n Association of Research Libraries puheenjohtaja Thomas C. Leonard ja Italian kirjastoseuran Lombardian alueen puheenjohtaja Laura Ballestra.

Seminaari on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille.

Seminaarin ohjelma

Vaikka kaikki tulevat yksikköläiset ovat työskennelleet Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen piirissä tietoaineistojen hankintaan, luettelointiin ja käyttöön saattamiseen liittyvissä tehtävissä eri kirjastoissa, emme kaikki vielä entuudestaan tunteneet toisiamme.

Tutustumisen lisäksi päivän idea ja sisältö oli jakaa ajatuksia ja kokemuksia tilanteesta työpaikalla nyt sekä kerätä voimia ja ideoita alkaneen syksyn työskentelyä ja uutta työyhteisöä ajatellen. Tämän Kuuntelun paikka -teeman parissa päivän ohjelmaa johdatteli organisaatiokonsultti Anna-Maija Kajanoja Emma Palvelut Oy:stä.

Päivän yhteisen työskentelyn ensimmäistä vaihetta voi kuvata yhteisölliseksi ääneen ajatteluksi ja kokemusten jakamiseksi. Kerroimme toisillemme millaisia asioita olemme viime aikoina kohdanneet ja kokeneet työssämme nyt, muutoksen kynnyksellä ja keskellä ja miten ne kaikki askarruttavat meitä henkilökohtaisesti. Toimme esille omia kokemuksia, mielikuvia ja ajatuksia. Toisten puhetta kuunnellessa kuuntelimme samalla, mitä ajatuksia ja tuntemuksia ne meissä itsessämme virittivät. Oli arvokasta antaa omat ajatukset niihin liittyvät tunnot julki toisten kuultaviksi ja edelleen assosioitaviksi. Näin kokosimme henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvan näytteen sen hetkisestä todellisuudesta työyhteisöissä.

Päivän työskentely jatkui kuudessa 5-6 hengen pienryhmässä, joissa ryhmän jäsenten tehtävänä oli paitsi tutustua toisiinsa, myös tunnistaa isossa ryhmässä esille nousseesta materiaalista pienryhmän mielestä 1 – 3 keskeisintä teemaa ja kiteyttää valitut teemat kuvaksi ja/tai muutamaksi lauseeksi.

Esiin nostetuista teemoista keskusteltiin ensin yhteisesti isossa ryhmässä, sitten pienryhmissä. Monia askarrutti uhka töiden yksipuolistumisesta. Murhetta välittömän yhteyden katkeamisesta asiakkaaseen kannettiin niin ikään. Myös muutoksen tiukka aikataulu, ja siihen liittyen omat keskeneräiset työt, jotka jäisivät kampuskirjaston tehtäviksi, sekä tiedon ja osaamisen siirtäminen huolestuttivat. Yhteisten tilojen puuttuminen välivuosina 2010-2012 koettiin myös vähän ongelmalliseksi. Miten voi orientoitua ja identifioitua uuteen työyhteisöön, kun työskentelee enimmäkseen siinä työyhteisössä, jolle oikeastaan pitäisi jo heittää hyvästejä?

Toisaalta mahdollisuuksina nähtiin esimerkiksi tilaisuus erikoistua ja syventää omaa osaamistaan, mikä parhaimmillaan antaa mahdollisuuden entistä luovempaan työotteeseen ja usean osaajan toisiaan tukevaan yhdessä oppimiseen. Nähtiin myös mahdollisuus selkiyttää pirstaleista toimenkuvaa ja siten helpottaa työtä. Mahdollisuuksia on myös uuden oppimiseen. Esimerkiksi e-kirjojen maailma on moninainen ja jatkuvasti kasvava tarjoten mielenkiintoisia uusia näkymiä kirjastotyöhön.
Lopuksi ideoitiin ja koottiin toimenpiteitä hyvän muutosmatkan takaamista varten ja sovittiin miten ideoita kehitellään ja toteutetaan. Päivän aikana nousi esiin lukuisia kysymyksiä ja asioita, joihin täytyy etsiä vastauksia ja ratkaisuja.

Tilaisuudesta on runsas kuukausi. Toiminnan suunnittelu on jatkunut erilaisissa ryhmissä. Jokainen tuleva yksikköläinen osallistuu ainakin yhden suunnitteluryhmän toimintaan.

Seuraava yhteinen kokoontuminenkin on ihan pian. Tällöin katsotaan yhdessä mitä lokakuussa ahkerasti työskennelleet suunnitteluryhmät ovat saaneet aikaan ja kerätään uutta evästystä jatkotyöskentelylle.

Kirjoittajat:

Kuvat:

Oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston sadannen toimintavuoden alkamista juhlistettiin kakkukahveilla viime maanantaina. Mahtoivatko lainopillisen tiedekunnan opettajakollegion jäsenet tietoisesti tähdätä helposti muistettavaan päivämäärään kun anoivat yliopiston konsistorilta määrärahaa lainopillisen seminaarikirjaston perustamista varten? Pyyntö nimittäin hyväksyttiin 19. päivänä lokakuuta 1910 ja niin sai alkunsa vielä pari kuukautta olemassa oleva tiedekunnan kirjasto.

Kirjaston eilistä ja toissapäivää esittelevään näyttelyyn löydettiin esineitä työhuoneiden kätköistä yhden vitriinillisen verran. Kirjastomme on toiminut useassa paikassa, jotka Arja Niskala kuvasi ja listasi mielenkiintoiseksi kuvakertomukseksi. Niin ne ajat muuttuvat – loistonsa päivinä oikeustieteilijät ovat olleet Ritarihuoneellakin.

Kakkua jonottaa Sakari Lipkin, joka on teologisen ja oikiksen kirjastojen “yhteinen resurssi”.

Tuorin Katrikin kerkesi poikkeamaan.

Uusia johtajia, Pauli Assinen ja Anneli Partanen. Onnitteluja vastaan- ottaa Liisa Rajamäki.

Oikeustieteellisen tiedekunnan väkeä onnittelemassa.

Vuonna 1910 asetettiin myös kirjastovaliokunta ja sen johtoon prof. R.W. Erich. Nykyisen oikeustieteellisen tiedekunnan kirjaston neuvottelukunnan puheehjohtaja prof. Juha Raitio naurattaa Pälvi Kaiposta.

Pirteä ja nuorekas tiedekunnan kirjasto kiittää rattoisasta syntymäpäiväkahviseurasta! Ja on hyvin otettu kukkapuskista, joita aivan odottamatta ja yllättäen sai vastaanottaa!

Kirjaston historiaa

Kirjoittaja:

Kuvat:

Luento- ja keskustelutilaisuus

Järjestäjä: Lux Humana -työryhmä

Aika: torstai 19.11. klo 17.00-19.00

Paikka: Haartman-instituutti, luentosali 1
(Haartmaninkatu 3, Helsinki)

Mistä tulevat miehen vihan syvämotiivit, perheestä vai perimästä? Miksi viha ja väkivalta kohdistuu useimmin läheisiin? Mitä viha palvelee? Mihin ihminen tarvitsee vihaa? Miksi viha on useimmiten irrationaalista? Miten viha liittyy lapsuuden stressiin ja psyykkisiin traumoihin? Miksi väkivallasta kärsinyt käyttää itse väkivaltaa? Voiko tunteiden sieto- ja säätelykykyä oppia?

Miksi naisen aggressioista ja kostosta vaietaan edelleen? Mistä kostonhimo kumpuaa? Onko kosto suloinen? Millaisia erityisiä ilmenemismuotoja naisen kostolla on? Miten nainen kostaa äidille, miehelle, lapsilleen? Miten myyteissä ja taiteessa kuvataan naisen kostoa? Voiko koston kierteestä päästä irti?

Näistä aiheista alustavat psykiatri ja psykoanalyytikko Gustav Schulman sekä psykologi ja psykoanalyytikko Elina Reenkola. Tilaisuus on kaikille avoin.

Ilmoittautumiset ma 16.11.2009 mennessä lauri.pohjanpaa@helsinki.fi

Tervetuloa!

Lux Humana -työryhmä

——————————-

Lux Humana on lääketieteen opiskelijoille ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu humanistinen kirjakokoelma Terkossa. Siellä voit tavata ylioppilas Raskolnikovin, Sinuhe egyptiläisen ja Nalle Puhin ; voit tutustua Tsehovin, Kafkan tai Kierkegaardin maailmoihin ; voit perehtyä lääketieteen filosofiaan, sosiologiaan tai historiaan. Lähes 3000 kokoelmaan tarkoin valittua teosta odottaa sinua, joka haluat avartaa näkemystäsi ihmiselon eri puolista.

Tervetuloa tutustumaan kokoelmaamme virtuaalisesti www.terkko.helsinki.fi/lux/
tai paikan päällä Terkossa (Haartmaninkatu 4).

Taustaa

Maaliskuussa 2009 aloitti kirjastossa työskentelynsä verkkosivu-uudistusprojektiryhmä. Ryhmä käsitteli kevään aikana tulevan verkkosivuston rakennetta, käyttötilanteita, käyttäjäryhmiä, toiminnallisuuksia ja visuaalista ilmettä. Ryhmä keräsi tilastoja, kävi läpi mahdollisuuksia ja ideoi uusia asioita. Ryhmän loppuraporttiin kasattiin työn tuloksia.

Tärkein tehtävänannossa asetettu asia jäi kuitenkin ryhmältä pöydälle, siitä huolimatta että ryhmä suositteli loppuraportissaan avoimen lähdekoodin sisällönhallintajärjestelmän käyttöönottoa varovaisin reunaehdoin. Ryhmä odotteli Viestintäosaston kevääksi 2009 lupaaman koko yliopistolle käyttöön otettavan sisällönhallintajärjestelmän kilpailutuksen tuloksia, joita ei kuitenkaan loppuraporttiin mennessä vielä ollut käytettävissä.

Projektin vaiheistus

Resurssi- ja kiiretilanteen vuoksi verkkosivu-uudistusryhmä jakoi verkkosivustojen kehittämisen kahteen erilliseen vaiheeseen.

1. vaihe
Ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2009 tehdään sivustoihin ensisijaisesti organisaatiomuutosten tuottamat pakolliset muutokset. Kirjastolle tulee yksi yhteinen sivusto ja kampuskirjastoille omat sivustonsa. Lisäksi kaikille sivustoille luodaan yhteinen sisältömäärittely, mikä tarkoittaa sitä että sivustoilla on yhteneväinen navigointi ja sivujen tekstien yhteiset osiot kirjoitetaan keskitetysti uusiksi. Sivustoilla tullaan käyttämään yliopiston verkkosivupohjia ja kummempia kikkailuja vältetään.

Projektin 1. vaiheen koordinoinnista vastaavat kirjastopalvelujen koordinointiyksikössä Päivi Lammi ja Jussi Omaheimo. Kampuskirjastojen yhteyshenkilöinä toimivat Viikistä Katja Kunttu, Kumpulasta Lea Kujala, Terkosta Anna-Mari Koivula ja keskustakampukselta Ritva Hagelin, Ulriikka Puura ja Johanna Lahikainen. Tavoitteena on, että sivustouudistuksen 1. vaihe on valmis vuoden 2009 loppuun mennessä. Tiukasta aikataulusta johtuen yhteistä sisältömäärittelyä ei voida kierrättää kommentoitavana kovin laajasti. Yhteyshenkilöiden kautta kaikki ideat tulevat kuitenkin yhteiseen käyttöön.

2. vaihe
Varsinainen sivustojen kehittäminen aloitetaan vuoden 2010 puolella, jolloin sivustojen sisällönhallintajärjestelmä uusitaan ja sivustoa pyritään kehittämään tietolistauksesta verkkopalveluksi. Tämä tarkoittaa toiminteiden ja tietokantojen integroimista sivustoon, verkon 2.0 toiminteiden käyttöönottamista sekä koko sivuston kehittämisen nostamiseksi osaksi normaalia viestintätointa. Projektin 2. vaiheen koordinoinnista vastaa kirjaston hallintoyksikkö.

Vaiheistuksen kakkososaa tulee ensi keväänä sotkemaan uuden sisällönhallintajärjestelmän pilotointi. Tietojärjestelmäpäällikkö Pauli Assisen johdolla kirjasto on marssimassa uuden koko yliopistoa koskevan sisällöntuotantojärjestelmän pilotoijaksi. Tämä tarkoittaa sitä että kovin kauaa eivät sivustot valmiina lepää – jos verkkosivuston edes voi koskaan sanoa olevan valmis – vaan sivustojen ylläpidon tekninen uusintaminen alkanee jo ensi vuoden alkupuolella.

Kirjoittaja:

Kolmipäiväiseen konferenssiin osallistui Ex Librisin kirjastosovellusten asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Tilaisuuden viritti pääpuhe ja paneelikeskustelu muutoksesta ja tulevaisuuden valinnoista kirjastoissa. Ex Libris puolestaan valotti yrityksen strategisia linjauksia ja tuotteidensa kehityslinjoja. Erityisesti esiteltiin luonnoksia seuraavan sukupolven kirjastojärjestelmästä (URM, Unified Resource Management) ja tuoteideaa kehitettiin edelleen työpajoissa. Lisäksi tarjolla oli paljon kiinnostavia esityksiä, jotka liittyivät kirjastojärjestelmien verkkokäyttöliittymiin ja käyttäjien kokemuksiin Ex Librisin tuotteista (Aleph, DigiTool, MetaLib, Primo, Rosetta, SFX, Verde, Voyager). Esillä oli myös 16 julistetta, joista yksi kuvasi formaattikonversioon valmistautumista Helkassa syksyllä 2008.

2009 IGeLU-konferenssin esityksiä on jo nähtävänä osoitteessa

• http://igelu.org/conference-2009-program-and-presentations

Kirjeessä muistutetaan, että vanhempien antama esimerkki on nuorelle tärkeä malli. Järkipuhe tehoaa huomattavasti paremmin, jos vanhempi elää itse kuten opettaa.

Talviaikaan siirtyminen antoi yhden lisätunnin, mutta miten on? Huolehdimmeko itse riittävästä yöunesta? Maltammeko mennä ajoissa nukkumaan? Pyörivätkö työasiat mielessä niin, että uni ei vain tule tai uni keskeytyy aamuyöstä?

Viime viikolla vietettiin valtakunnallista univiikkoa. Riittävä uni ja lepo ovat tärkeitä ei vain itsemme, vaan myös läheistemme, työtovereidemme ja asiakkaittemme kannalta. Väsyneen keskittymiskyky ja työkyky on laskenut, pinna on ns. lyhyempi ja helposti tulee sanottua jotain sellaista mitä levänneenä emme sanoisi. Aivomme tarvitsevat toimiakseen riittävästi unta ja lepoa. Parhaimmat oivallukset syntyvät myös usein lepotilassa.

Kirjastoissa eletään hyvin työntäyteistä aikaa. Normaalin toiminnan ohella suunnitellaan tulevaa, osallistutaan koulutuksiin ja seminaareihin. Tänä syksynä on ollut ja on runsaasti tarjolla kiinnostavia tilaisuuksia, joihin mielellään osallistuisi. Kalenteri vain täyttyy helposti kaikenlaisista menoista, ja pitäisi hoitaa myös ne omat työt ja tehtävät. Onneksi Verkkari tarjoaa lukijoilleen tässäkin numerossa lyhyitä katsauksia ja yhteenvetoja tilaisuuksista.

Uuden kirjaston johtosäännön ja työjärjestyksen valmistelun yhteydessä on pohdittu kirjaston neuvottelukuntien määrää ja tehtäviä. On tarpeen, että näiden virallisten toimielinten ohella meillä on erilaisia tilaisuuksia ja foorumeja, joiden kautta voimme kuulla asiakaskuntaamme.

Tutkimusaineistojen tiedonhallinta ja saatavuus on teema, joka keskusteluttaa ja on ollut esillä useassa tilaisuudessa: viime viikolla Viikin tiedekirjaston 10-vuotispaneelissa ja lokakuun alussa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston ja valtiotieteellisen tiedekunnan kirjaston Tutkimusaineistojen tiedonhallinta –seminaarissa, josta tässä numerossa on Eeva Peltosen kirjoitus.

Suurta kiinnostusta tiedeyhteisössä herätti myös tilaisuus, missä kansainvälisen kustantajan Elsevierin ja Elsevierin kustantaman lehden toimituksen edustajat tarjosivat käytännöllisiä neuvoja artikkelikäsikirjoitusten työstämiseen ja kertoivat niiden kommentointi- ja käsittelyprosessista. Tästä ja samaan tilaisuuteen liittyneestä Kirjastomarkkinoinnin työpajasta kirjoittaa Päivi Helminen.

Hyvää loppusyksyä Verkkarin lukijoille.

P.S. Muistakaa levätä ja antakaa aivojenne rauhassa järjestää päivän aikana kerääntyneitä tietoja.

Kirjoittaja

Samtidigt som nya studerade introducerades i universitetsvärlden packades flyttlådor upp och byggnadsarbeten avslutades. Flytten från Tölö till centrum var efterlängtad av många, inte minst därför att högskolan nu kommer närmare det övriga universitet. Det är också bra för universitets tvåspråkiga profilering att det kommit en så pass stor svenskspråkig institution till centrumcampus, vilket märktes redan ett par dagar efter att dörrarna slagits upp till nybygget.

Flytten av Soc&koms bibliotek

För biblioteksverksamheten på Soc&kom har flytten inneburit stora förändringar. När planeringen inleddes i början av 2000-talet var tanken att biblioteksverksamheten skulle fortsätta som tidigare. Under planeringstiden stod det emellertid klart att högskolan inte skulle få ett eget bibliotek, motsvarande det som funnits på Topeliusgatan, i de nya lokalerna. En av anledningen är de omfattande strukturella förändringar som Helsingfors universitetsbibliotek står inför i och med byggandet av det nya universitetsbiblioteket ”Campusbiblioteket i centrum”, som ska stå färdigt i Kajsaniemi 2012.

Redan i mitten av juni stängdes det lilla biblioteket på Topeliusgatan för flytt. Bibliotekarie Maria Villbacka-Henriksson och övrig bibliotekspersonal hade sedan länge planerat och förberett flytten bland annat genom en grundlig genomgång av bibliotekets bestånd. Mycket material som redan fanns på bibliotek inom universitetet skickades till Depåbiblioteket eller också fick övriga bibliotek komplettera sina samlingar. Det var ett omfattande arbete som tog tid men det var också på sin plats att ta tillfället i akt och gå igenom böcker och annat material. Kursböcker skickades till Studentbiblioteket och ingår numera i deras samlingar.

Samarbete med Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek

Sommaren 2009 inleddes ett samarbete med Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek som i stort sätt ligger vägg i vägg med nya huset. Dit flyttades Soc&koms monografier, serier samt en hel del tidskrifter. Dessa finns för närvarande i en separat samling i bibliotekets läsesal. Tanken är att samlingen fram till 2012 inte skall växa nämnvärt. För närvarande pågår också ett projekt med att införliva Soc&koms böcker med Statsvetenskapliga bibliotekets som en del av förberedelserna inför kommande flytt till Kaisa-huset.

Även personal från Soc&koms biblioteket har flyttat över till kollegorna. Undertecknad har sitt arbetsrum på Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek och kommer även senare under hösten att arbeta i informationen för att ge svenskspråkig service till studenter och övriga kunder. Ett samarbete som hittills fungerat bra och är mycket givande, roligt och lärorikt för alla – inte minst ur ett språkperspektiv.

Vad Lärocentret i nya Soc&kom erbjuder

Istället för ett traditionellt bibliotek finns i de nya lokalerna ett s.k. Lärocenter som ligger lättillgängligt vid entrén. Dess främsta uppgifter är att vara en mötesplats samt ge service åt studerande, forskare och lärare vid högskolan och det övriga universitetet. Naturligtvis är även privatpersoner välkomna att ta del av Lärocentrets tjänster.

Lärocentret tillhandahåller läsesalsexemplar av aktuella kursböcker, referensmaterial som rör ämnena vid högskolan, ett urval av finlandssvenska och nordiska tidskrifter, finlandssvenska dagstidningar, kandidatavhandlingar som skrivits vid högskolan samt tillgång till datorer och läsplatser.

På fjärde våningen finns också en tyst läsesal som är öppen för alla. Utrymmet används som läsesal eftersom Soc&koms monografier flyttade in i Statsvetenskapliga bibliotekets och antalet läsplatser minskade där. Som en del av samarbetet erbjuder Soc&kom istället läsesalsplatser i det nya huset. Det är en temporär lösning och dessvärre är salen, i skrivandets stund, inte färdigmöblerad. Därifrån har man en fantastisk utsikt över takåsarna på husen runtomkring i Kronohagen. Förhoppningsvis kan den ge motivation och inspiration för fortsatt läsning och reflektion.

Lärocentret blev redan från första veckan en populär plats att studera på och lokalen fylldes snabbt av studenter. Man kan inte låna hem material från Lärocentret men däremot för läsning i huset. För att garanterat ha tillgång till en bok den dag man planerat att läsa den kan den reserveras för max tre timmar i förväg. Ett system som än så länge fungerat, eftersom de flesta ändå väljer att läsa på plats. Många kommer också in för att läsa sin lokala tidning, någon rikssvensk eller annan nordisk tidskrift.

På plats i Lärocentret arbetar bibliotekarie Maria Villbacka-Henriksson och det är bemannat vardagar klockan 9-11, 12-14. Även undertecknad arbetar där vid behov. Själva öppethållningstiderna är betydligt längre än vad de var på Topeliusgatan. Nu är Lärocentret tillgängligt och öppet samma tider som övriga huset, det vill säga måndagar till torsdagar klockan 8-20 och på fredagar klockan 8-18.

Något som väckt en del bryderi hos studerade är om det är möjligt att låna läsesalsexemplar över natten och veckosluten, något som i dagsläget inte går. Anledningen är att böckerna finns tillgängliga på plats från tidig morgon till sen kväll samt att det är svårt att lösa logistiskt. Dessutom missbrukades i viss mån servicen med natt- och veckoslutslån på biblioteket i Tölö med många försenade lån. I framtiden kommer det eventuellt bli möjligt att låna hem böckerna över veckosluten.

Både bibliotek och kirjasto – biblioteksservice på svenska även i framtiden?

Flytten till Snellmansgatan har inneburit stora förändringar för hela Soc&kom, men mestadels positiva sådana, som ökat samarbete med det övriga universitetet och tillgång till centrum på ett helt annat sätt än tidigare.

Ur ett svenskspråkigt biblioteksperspektiv är nu – i och med omorganiseringen från årsskiftet – en av de stora utmaningarna att fortsätta arbeta och verka för att den svenskspråkiga servicen upprätthålls och förbättras, även på det nya Campusbiblioteket. Det får inte bli så att den svenskspråkiga frågan hamnar mellan stolarna i diskussionerna. Under tiden fortsätter språkbadet på Statsvetenskapliga fakultetens bibliotek och den svenska servicen på Lärocentret.

Skrivaren

Foton

Materiaalin joukosta löytyy kiinnostava kirjanen. Thorleif Petterssonin ja Sakari Nurmelan koostama “Eri tapoja kohdata suuri elefantti” kertoo suomalaisen ja ruotsalaisen kulttuurin eroista. Tutkimusten mukaan ruotsalaiset ovat esimerkiksi arvomaailmaltaan suomalaisia epäsovinnaisempia: he luottavat uusiin ja tuntemattomiin ihmisiin, protestoivat helpommin ja haluavat edistää muiden ihmisten oikeuksia. Suomalaiset taas arvostavat enemmän perinteisiä arvoja, kuten lakia ja järjestystä sekä auktoriteettien kunnioittamista.

Leikkimielinen Ruotsi-visailu testaa rakkaan naapurimaamme kulttuurin tuntemusta kymmenellä kysymyksellä. “Vad är hambo?” -kysymykseen en olisi osannut vastata (vaihtoehdot: en maträtt, en folkdans, en dialekt), mutta “Vad säger en gris i Sverige?” oli hieman helpompi kysymys (vaihtoehdot uff, nöff ja ugh). Palkintoina kilpailussa on kirjoja ja levyjä.

Ruotsalaisuuden päivänä kirjastossa vierailivat myös kansainvälisen kaupan opiskelijat Satu Laine, Kristina Hartikainen, Maria Pulkkinen, Katja Järvelin ja Elena Suomalainen.

Otetaanpa tässä blogissa hieman musiikkia. Saanko esitellä, Porter Ricks: Redundance 3.

Münchenin kaupunginkirjastosta oli paikalla päärkirjaston johtaja Eva Schubert ja RFID-hankkeen projektipäällikkö Marianne Pohl. Münchenissä lähtökohtana oli saada itsepalvelulainaus toimimaan, viivakoodit oli siellä laitettu aina sellaiseen kohtaan kirjan kantta, missä ei ole tekstiä, eli viivadoodeilla itsepalelua ei olisi saanut toimimaan – lähtökohtana oli kustannussäästöt, ilman tätä projektia kirjasto olisi joutunut sulkemaan kaksi sivukirjastoa. Säästöt tulivat siis henkilöstövähennyksistä.

Ensimmäisessä vaiheessa tarroitettiin 375 000 nidettä kolmessa kuukaudessa (huh!), eli suurin osa avokokoelmasta. Kirjaston aineistosta 2/3 on kuitenkin suljetussa varastossa, ja sitä tarroitetaan sitä mukaan kun aineistoa lähtee lainaan. Kaiken kaikkiaan saksalaiset olivat todella tyytyväisiä ratkaisuun, mutta ihan kaikkea sitä hyötyä, mitä oli ajateltu ei järjestelmästä saatu. Kaikki markkinoilla olevat käsilukijat (joita siis Münchensissä kokeillaan joka vuosi) lukevat niin epävarmasti, että inventointiin niitä ei voida käyttää: jos hyllymetrissä on 40 kirjaa, laitteet lukevat niistä 80%, ja jos hyllymetrissä on 80 kirjaa, niin ollaan jo alle 50%. Kadonneiden kirjojen etsintään laitetta voi toki käyttää, siitä on apua vaikka ei laite lukisikaan 100-prosenttisesti.

Eva Schubert kertoo RFID:stä Münchenissä.

Frustrations by Project Information Literacy

Kiitos vinkistä: Sheila Webber

Yliopiston uusin ylpeydenaihe Arvo-rakennus vihittiin virallisesti käyttöön maanantaina 2.11. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan ministeri Paula Risikko, yliopiston rehtori Kaija Holli, arvovaltainen yleisö sekä ennen kaikkea Tampereen yliopiston entinen pitkäaikainen rehtori, lastentautiopin emeritusprofessori Jarmo Visakorpi, jonka mukaan nimetyssä salissa pidettiin paljon kannustavia ja kiitteleviä puheita.

Entisenä lääkisläisenä ja taysilaisena Rehtori Holli olikin juuri oikea henkilö pitämään lääketieteen talon vihkiäispuhetta. Hän kertoi, kuinka hän useita vuosia sitten, kun Arvon paikalla sijainnut Laitospesula oli päätetty purkaa, oli ehdottanut lääketieteen laitokselle uutta taloa samalle paikalle, niin hänelle oli sanottu, että sehän on niin kaukana. Myöhemmin hän oli laskenut, että se parinsadan metrin välimatka, joka erottaa Arvon ja yliopistollisen sairaalan, vie energiaa yhden Domino-keksin verran. Rehtori Holli lupasikin pitää meidät Dominoissa, jotta kaikki jaksavat tuon matkan.

Kirjasto sai paljon kiitoksia osakseen sekä puheissa että talon suunnitelleen arkkitehti Pasi Pikkaraisen johdolla pidetyillä tutustumiskierroksilla. Kirjastoa kehuttiin valoisaksi, muodoiltaan mielenkiintoiseksi ja koko Arvo-rakennuksen keskukseksi ja helmeksi korkeine ikkunoineen ja aurinkoisine väreineen.

Tiistaina 3.11. Arvo sai lisää kunniaa, kun Tampereen kaupunki palkitsi Arvon hyvän rakentamisen palkinnolla. Arvon voittoperusteisiin kuuluivat mm. rakennuksen ulkoarkkitehtuuri ja sisätilojen elävät tilasommitelmat.

Lisää Arvon vihkiäisistä vararehtori Harri Melinin blogikirjoituksessa.

Edit 1: 4.11.: Tänään vahtimestari toi meille rehtori Kaija Hollin lähettämän yliopiston logolla varustetun kassillisen Domino-keksejä. KIITOS!

Edit 2: 4.11.:Yliopistouutiset 4.11.

- Kuvat Erja ja teksti Mervi

Tänään oli kunnia päästä kuulemaan Tampereen yliopiston kirjastohistorian dosentin Ilkka Mäkisen luentoa Kirjastot maalla ja kaupungissa Pasilan kirjaston auditoriossa. Paikalla oli tietenkin pääasiassa kirjastolaisia, aihehan ei kiinnosta kansaa kovin laajalti (houkat!!). Raposin (so. selostin) luennon Qaikun #seminaarikannuun.

Kiitos Ilkalle mielenkiintoisesta luennosta sekä tietenkin järjestäjille myös. Laitan tähän oheen avokurssi-tagin, koska tämä saattaa kiinnosta AVO-kurssilaisia.

Sain kimmokkeen tutustua Ostromin työhön luettuani tämän viikon tehtäväaineistossa olleen The Hidden Order of Wikipedia -artikkelin (PDF), joka käsitteli yleisesti Wikipedian hallinnointikäytäntöjä ja erityisesti Featured Article -prosessia. Artikkelin kirjoittajat ovat tehneet havainnon, että fyysisten yhteisresurssien sekä Wikipedian kaltaisen resurssin hallinnassa on samoja piirteitä, ja Ostromin muotoilemat kahdeksan menestyksekkään yhteisresurssien hallinnan periaatetta selittävät myös Wikipediaa hallinnoivan yhteisön toimintaa. Nämä kahdeksan periaatetta ovat ( Governing of the Commons, 90—91) ja Wikipedia:

1. Clearly defined boundaries. Individuals or households who have rights to withdraw resource units from the CPR must be clearly defined, as must the boundaries of the CPR itself.
2. Rules regarding the appropriation and provision of common resources are adapted to local conditions;
3. Collective-choice arrangements allow most resource appropriators to participate in the decision-making process;
4. Effective monitoring by monitors who are part of or accountable to the appropriators;
5. There is a scale of graduated sanctions for resource appropriators who violate community rules;
6. Mechanisms of conflict resolution are cheap and of easy access;
7. Minimal recognition of rights to organize. The rights of appropriators to devise their own institutions are not challenged by external govermental authorities
8. In the case of larger common-pool resources: organization in the form of multiple layers of nested enterprises, with small local CPRs at the base level.

Tehtäväaineiston artikkelissa kahdeksasta periaatteesta käsitellään vain neljää; periaatteita kaksi (sääntöjen sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin), kolme (resurssin hyödyntäjien mahdollisuus osallistua yhteiseen päätöksentekoon), neljä (rerussin valvonta ja valvojan asemassa olevien käyttäjien tilivelvollisuus muille käyttäjille) ja viisi (mahdollisuus ratkaista konfliktit nopeasti ja paikallisesti). Viegas, Wattenberg ja McKeon valitsevat nämä periaatteet sanojensa mukaan siksi, että tuntuivat sopivan luonnollimmin online-ympäristöön. Samalla he kuitenkin tähdentävät, että myös muita Ostromin periaatteita olisi syytä tutkia tulevaisuudessa. Vaikkei tässä nyt mitään tutkimusta tehdäkään, otin asiakseni tutkailla hieman, kuinka muut periaatteet näkyvät Wikimedia-säätiön projektien hallinnoinnissa.

Resurssilla tulee olla selkeät rajat ja tunnettu käyttäjien joukko

Wikimedia-säätiön projekteissa resurssien rajat määrittyvät kunkin projektin tarkoituksen kautta. Tarkoitus antaa projektille fokuksen; mukaan liittyvä väki tietää, mihin toiminnassa pyritään. Wikimedian projekteista Wikipedian tarkoitus tuntuu parhaiten määritellyltä, kun taas Wikiversityn tarkoitusta — harmi kyllä — ei saa ilmaistua kovin lyhyesti.

Wikimedia-säätiön hallinnoimien projektien tuottamat resurssit ovat kaikkien lisenssiehtoja noudattavien käytettävissä. Tässä mielessä resurssia käyttävien joukkoa ei ole juurikaan rajattu. Yhteisö asettaa kuitenkin varsin yksityiskohtaiset ehdot niille, jotka haluavat käyttää resurssia tuottamalla projekteihin aineistoa. Aineistoa tuottavien käyttäjien joukko on näiden ehtojen rajaama.

Fyysistä yhteisresurssia hallinnoiva yhteisö voi Ostromin mukaan äärimmäisessä tapauksessa erottaa yhteydestään yhteisön normeja rikkoneen jäsenen, näin toimitaan myös Wikipediassa.

Yhteisön käytössä on eritasoisia rangaistuksia sääntörikkomusten varalta

Joskus sovittelu ja konfliktitilanteen rauhoittelu eivät riitä palauttamaan yhteisön tilaa normaaliksi. Ankarin Wikipedian yhteisön käytettävissä oleva rangaistus on edellä mainittu virallinen erottaminen määräajaksi tai pysyvästi. Erottamiseen johtaneet syyt ovat kirjavia; erotettujen jäsenten lista ei ole mitenkään mukavaa luettavaa. Erottamista lievempiä rangaistuksia ovat esimeriksi jonkin tietyn aihelueen artikkeleiden muokkauskielto tai ylläpitäjä-oikeuksien pidättäminen.

Monimutkaisimmat tai muulla tavoin ratkeamattomat tapaukset käsittelee erityinen välityslautakunta. Esimerkiksi tällä hetkellä englanninkielisen Wikipedian välityslautakunnan käsiteltävänä on mielenkiintoinen tapaus, jossa reilu tusina wikipedistiä koordinoi toimintaansa salaisen sähköpostilistan kautta. Osallisina on myös aivan kärkipään wikipedistejä — en nyt linkkaa heidän profiilejaan tähän, koska tilanne on vielä kesken.

Ulkopuolinen taho ei pyri vaikuttamaan yhteisön hallintotapaan

Wikimedia-projektien taustayhteisönä toimii Wikimedia-säätiö, mutta säätiön johtokunnalla ei ole valtaa vaikuttaa yhteisön tekemiin päätöksiin; ainakaan virallisesti.

Suurten yhteisresurssien hallinto on jaettu moneen kerrokseen

Wikimedia-projektit muodostavat omat hallintoalueensa. Lisäksi projekteista on olemassa maaversioita, joilla on omat, yhteisön itsensä päättämät toimielimet.

Wikimedia-säätiön edistämiä asioita ajaa yksittäisten maiden (tai muiden maantieteellisten alueiden, kuten USA:n osavaltioiden) tasolla paikallisjaostot, Suomen tapauksessa kuluvan vuoden kesäkuussa perustettu Wikimedia Suomi ry. Paikallisosastot eivät puutu wikimedian projektien sisäiseen hallintoon, tosin on todennäköistä että osastojen jäseninä toimii henkilöitä jotka toimivat esim. Wikipedian maaversion välityslautakunnassa tai muutoin ovat aktiiveja wikipedistejä.

Mikä vaikutus Wikimedian projekteilla ja vapaalla kulttuurilla yleensä voi olla koulutukseen?

Palaanpa nyt hallintoasioista lähemmäksi kurssimme varsinaista aihetta, avoimia oppiresursseja.
Vapaata kulttuuria edistävä työ — kuten kirjoittaminen Wikipediaan, kuvaaminen Wikimedia Commonsiin ja oppiaineistojen kasailu Wikiversityyn — epäilemättä vähentävät informaation keinotekoista niukkuutta. Mietin kuitenkin, onko informaation niukkuus välttämättä ollut itsensä kehittämisen reaalinen este kuitenkaan pitkään aikaan; ainakaan maissa, joissa on ollut edes auttavasti toimiva kirjastojärjestelmä tai opinhaluisilla on ollut mahdollisuus ostaa luettavakseen kirjoja, joko virallisia tai epävirallisia teitä?

Aika on todellinen niukkuushyödyke. Opiskelijan on käytettävä aikaa oppiakseen, opiskeli hän itseohjautuvasti tai formaalin koulutusjärjestelmän sisällä. Oppimistulosten varmentaminen kysyy aikaa; tämä on se resurssi, josta kilpaillaan julkisrahoitteisen koulutusjärjestelmän pääsykokeissa tai maksetaan tuntuvia kurssi ja/tai sertifiointimaksuja. Mietiskelin hieman, voitaisiinko oppimistulosten varmentamiseen käytettävissä olevaa resurssipoolia kasvattaa verkon keinoin.

Eräs vaihtoehto saattaisi olla vapaaehtoisuuteen perustuva verkosto, johon kuuluvat henkilöt maineellaan takaavat tietyn oppimistulosten tason. Maineeseen perustuva suositteluhan toimii esim. Linkedin-yhteisopalvelussa ja monissa kamppailulajeissa.

Verkostossa voisi olla useita tasoja, entisaikaisen kiltajärjestelmän tapaan, jolloin kaikkein osaavimpien henkilöiden aikaa voitaisiin säästää korkeampaa oppistatusta tavoittelevien henkilöiden arviointiin. Vapaat ohjelmistokehitysprojektit toimivat monessa suhteessa juuri näin, aloittelevat kehittäjät etsivät ja ratkaisevat pieniä bugeja, ehdotetuista korjauksista keskustellaan ja lopulta portinvartijana toimiva kokenut kehittäjä vie muutokset projektin koodiin. Ratkaisevana erona oppimistuloksia varmentavan verkoston ja avoimen koodin kehittäjäyhteisön välillä näkisin kuitenkin sen, etteivät ylemmillä tasoilla olevat konkreettisesti hyödy avuliaisuudestaan, kun taas aloittelevan kehittäjän bugiraportin ja koodikorjauksen ruotimisesta hyötyy koko kehittäjäyhteisö, suuria guruja myöten.

On hankala sanoa voisiko oppimistuloksia varmentava verkosto toimia muulla tavoin, kuin velvoittamalla verkostolta luottamuksen saaneet henkilöt (l. joista verkosto on mennyt takuuseen arvioituaan oppimistulokset) tekemään työtä verkoston hyväksi, jottei verkoston jäsenten välisestä luottamuksesta muodostuva yhteisresurssi tulisi riistetyksi. Vipassana-kurssit toimivat periaatteessa näin, kurssit ovat osallistujilleen ilmaisia mutta kurssin läpikäydeiden oletetaan osallistuvan myöhempien kurssien järjestämiseen talkoolaisena ja rahalahjoituksin.

—

Tulipas tästä jälleen varsinaista tajunnanvirtaa. Onneksi seuraavien viikkojen tehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, ettei kovin suuria kiemuroita voi tehdä.

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Rikki mennyt laki
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun
• Esimerkkiprojektien tarkastelua

Olen miettinyt kirjailijoita viime viikkoina. Itse pidän kirjoittamisesta ja teen sitä, osittain työnkin puolesta. Ihailen kirjailijoita, jotka kertovat istuvansa aamulla koneen tai pöydän ääreen, pitävät lounastauon ja jatkavat sitten kirjoittamista, kunnes on aika hakea lapset koulusta, laittaa perheelle ruokaa tai mitä nyt sitten ikinä onkin ohjelmassa työpäivän eli kirjoittamisen jälkeen. Moinen kurinalaisuus ihastuttaa, kummastuttaa ja on kadehdittavaa itseni kaltaiselle ihmiselle. Olen lukenut ja selaillut useita kirjailijaksi aikoville tarkoitettuja oppaita, mutta ainakaan tähän mennessä opit ei ole tarttuneet selailemalla. En usko, että pystyisin siihen. Olen rönsyilevä ja kausittainen ja kirjoitan puuskittain. Hidasta, kovin hidasta. Eli ainakaan kovin pian ette pääse lukemaan tekstejäni painetussa muodossa :D

Mukavaa viikon jatkoa!

Mika Waltari: Aiotko kirjailijaksi

Olettehan huomanneet, että kirjastolaisista on aihetta televisiosarjaksikin? YLE lähettää aussi-sarjaa Kirjastolaiset (engl. The Librarians) lauantai-iltaisin. Löytyy myös Areenasta. Kiitos YLE! xD

Kanavassa (6/2009) Kimmo Rentola kirjoittaa:

“Monista keskeisistä asioista suojelupoliisin arkistossa näkyy vain vähän riitettä. – - Papereiden puute ei merkitse sitä, etteikö suojelupoliisissa olisi oltu asioista selvillä ja jopa kirjattu niitä. Kaikki paperit eivät vain koskaan päätyneet arkistoon, mitä vastavakoilun pitkäaikainen päällikkö Arvi Koli valitti viraston käyttöön laatimissaan muistelmissa. Eläkkeelle lähtiessä omaa operatiivista jäämistöä oli tapana hävittää. Parhaat jäämistöt arkistoon on saatu niiltä, jotka eivät ehtineet putsata työpöytäänsä ja kaappejaan, vaan kuolivat äkillisesti työnsä ääreen, kuten Alpo Neuvonen 1986.”

Aikaisemmin virkamiehet toimivat viranomaisen asiakirjojen kanssa miten lystäsivät, toivottavasti eivät enää. Kaarlo Wirilander kertoo matrikkelissaan, että 1800-luvun armeijan papereita tuhosivat ennen kaikkea sotilaat itse:

“Militäärinen arkistopieteetin vajavaisuus runteli sangen tuhoavasti ja täysin umpimähkäisesti [asiakirja]sarjoja – - Tämä autonomian ajan asiakirjamakulointi perustui yhä jatkuneeseen vanhaan katsomustapaan – - että virkapaperit olivat kuten virat ja virkatulotkin virkamiesten henkilökohtaista yksityisomaisuutta. Paperilla oli jo vanhastaan ollut kovaa kysyntää ampumatarvikepajoissa, joten kannatti siis hyvinkin kaupata patruunaverstaaseen ‘kansallisen sotaväen’ historiaa.”

Tutkijalle koko organisaation nopea loppu voi olla eduksi. Erään historian professorin mukaan paras arkisto jää, jos organisaatio katoaa niin vikkelään ettei se ehdi papereitaan hävittää ja seuraajakin on niihin vailla mielenkiintoa.

Tällainen on Suomessa Kenraalikuvernöörinkanslian arkisto. 15. maaliskuuta 1917 kenraalikuvernööri Seyn lähetti Pietariin viestin, jossa hän kertoi kaiken olevan maassa rauhallista. Seuraavana päivänä hänet saatettiin itse vangittuna Pietarin junaan vartijan huutaessa “guljai sabak” (kävele, koira!). Arkisto unohtui Kansallisarkiston holviin, koska tsaarinvalta oli ollutta ja mennyttä. Se ei edes kärsinyt vallanvaihdossa mitenkään, vaikka muuten venäläisiä asiakirjoja kärrättiin paperitehtaisiin ja ajettiin maakuoppiin.

Samassa Kanavan numerossa on toinenkin arkistoja sivuava kirjoitus. Timo Vihavainen kirjoittaa, että kulttuurin jatkuva kehitys edellyttää “jokaiselta sukupolvelta ensin vanhan kulttuuriperinnön omaksumista, mikä tapahtuu vain elämän mittaisella työllä”. Historian osalta edellytykset tälle ovat heikkenemässä, kun venäjää ja ruotsia ei enää osata.

Kampuksen opiskelijoille, tutkijoille ja opettajille suunnattu tilaisuus pidetään 18.11. klo 13:30-16 pienessä juhlasalissa (Päärakennus, 4. krs). Tekninen johtaja Anna-Maija Lukkari kertoo rakennushankkeesta, Pälvi Kaiponen keskustan kirjaston palveluista ja suunnittelevat arkkitehdit esittelevät uuden kirjaston piirustuksia. Tilaisuudessa varataan aikaa myös keskusteluun.

***

Eilen Iiris lähetti hy-kirjastot-listalle tietoa uudistuksista kellokorttisysteemeissä ja siitä, miten lomia jatkossa lasketaan. Tähän astihan yliopistotason ohje on ollut, että kokonaisia päiviä saldovapaata ei saa pitää, vaikka eri kirjastoissa sitä onkin noudatettu vähän vaihtelevasti, mutta nyt uusien sääntöjen mukaan siis saa pitää kokonaisia päiviä, korkeintaan 5 vuodessa, ja +-tunteja pitää olla 15 että vapaan saa pitää (tunteja siis vähennetään yhdestä päivästä 7h15min). Niin, ja esimiehen kanssa on tietenkin asiasta sovittava, kuten aina ennenkin. Jostain syystä osa-aikaiset eivät saa pitää saldovapaita, en oikein tajunnut miksi. Ja lomien laskennasta tulee edelleen pää kipeäksi, vaikka se on paljon helpompaa kuin ennen Katsokaa tarkemmin Almasta.

***

Viime viikonloppuna, kun kävin kirjamessuilla, silmääni osui kirja uusista suomalaisesta arkkitehdeista, jonka mainoksessa on tutun näköinen talo

Kirjalla on muuten myös Facebook-sivu.

Kirjamessuilla eksyin Maailman ihanin tyttö -kirjaa kaupittelevan kojun kohdalle. Teos ja sen syntyhistoria ovat minulle tuttuja, olin sattumalta Annantalolla vuonna 2003 ensimmäisen näyttelyn aikaan. En ole ainoa, jota näyttely ja sen idea ihastuttivat tuolloin ja ihastuttavat tänäkin päivänä. Näyttely kiertää Suomea ja maailmaa (hyvällä menestyksellä) tälläkin hetkellä. Kirjan ja kuvien takana on Miina Savolainen, valokuvaaja ja kasvatuksen ammattilainen, jonka kanssa juttelin messuilla pitkään. Kirjan (mahdottoman upeasti toteutetuilla) nettisivuilla kerrotaan lisää sekä kuvatuista, kuvaajasta, että voimauttavan valokuvan menetelmästä. Suosittelen tutustumaan!

http://www.voimauttavavalokuva.net/

Nicolas Poussin: Paysage avec Orion aveugle cherchant le soleil (1658)

AVO-kurssin kolmannella viikolla tongimme taustafilosofiaa. Lähdeaineistona sivistyksestä, kansalliskirjastosta, yleisten kirjastojen historiasta, vapaasta sivistystyöstä, jättiläisten hartioilla seisomisesta sekä vapaista ja avoimista ohjelmistoista kertovaa tekstiä. Lisäksi lueskelin läpi kurssitovereideni kirjoitukset ja kommentoinkin muutamaa. Aiemman mielenkiintoni ja urani vuoksi minulla pitäisi olla tähän jotain aivan erityisen tähdellistä sanottavaa.

Valistus oli erityisesti 1700-luvulla vaikuttanut eurooppalainen aatevirtaus, joka pyrki rakentamaan yhteiskunnan tiedon, tieteen, demokratian, sekularismin, ja vapaan yrittämisen varaan. Valistuksenajan projekteja olivat esimerkiksi kansansivistys ja vapaa markkinatalous sekä kirkon irroittaminen valtiosta ja opetustyöstä. Taustavaikuttajina olivat maailman pienentyminen tutkimusmatkojen myötä ja luonnontieteiden tuomat muutokset maailmankuvaan. Valistus ja valistusaate rakensi tietoyhteiskuntaa ja tällöin viitoitetulla tiellä Eurooppa ja länsimaat ovat tänäkin päivänä. Valistus oli myös keskiluokkaistumisen projekti, kun ylimystöltä riistettiin valta (erit. Ranskan vallankumous) ja alimpia yhteiskuntaluokkia nostettiin maaorjuuden, köyhyyden, mystisismin ja muun sorron suosta. Suurena tekijänä tässä oli kansansivistystyö.

Valistusajan kasvatustyötä ohjasivat materialismi, demokratia, pyrkimys emansipaatioon, kokemukseen ja havaintoon perustuvaan tieto, rationaalisuus ja sekulaarisuus. Tiedolla koettiin olevan transformatiivinen vaikutus ihmiseen.

Kuten monet muutkin kurssilaiset, haaveilen minäkin Chydeniuksen, Porthanin ja myös Snellmanin lukemisesta. Myös muut ajattelijat ovat minulta kunnolla lukematta, Hume, Hobbes, Kant, Russeau jne. vaikka tunnenkin tuon ajan ajattelua jonkin verran muiden lähdeiden kuin alkuperäislähteiden kautta.

Valistuksessa sekulaarisuudella, eli maallisuudella on merkittävä osuus. Kuitenkin kristinuskon reformia, uskonpuhdistusta ja Martti Lutheria ja Erasmus Rotterdamilaista on kiittäminen uskonnollisten tekstien kansankielistämisestä jo 1500-luvulla ja sitä seuranneesta lukutaidon (pakko)opettamisesta. Suomalaisuudessahan tämä on tallennettu ehkä parhaiten Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen.

Kirjastot ja kirjastoaate on minulle siis oman kokemuksen kautta tuttua, enkä minäkään ole tällä alalla töissä aivan sattuman oikusta vaan sydämen palolla on kiistämätön osansa uravalinnassani.

Kirjastoala jakaa itsensä kolmeen sektoriin. Nämä ovat akateeminen, yleinen sekä erikoiskirjastosektori. Ensimmäiseen kuuluvat yliopistojen ja muiden korkeakoulujen kirjastot. Ne toimivat osana kehysorganisaatiotaan ja tukevat sen opetus- ja tutkimustoimintaa, mutta akateemiset kirjastot ovat nykyään avoimia kaikille. Yleiset kirjastot ovat Suomen kunnan- ja kaupunginkirjastot ja palvelevat kaikkia ihmisiä sekä yhteiskuntaa. Laki määrää että jokaisen suomalaisen saatavilla pitää olla laadukkaat, kunnan/kaupungin järjestämät kirjastopalvelut. Näinä aikoina on aiheellista miettiä mitä tarkoitetaan sanoilla “laadukkaat” ja “järjestämät”. Edelliseen on Opetusministeriössä rakenteilla mittaristo ja vaatimusmäärittely joita innolla odotan. Suomalaisen yleisen kirjaston historiassa yhdistyvät varhaiset kaupalliset kirjastot, lukuseurat sekä valistuksenajan kansanvalistustyö (vaikka nykyään tuosta v-sanasta ei kirjastoissa todellakaan puhuta). Tässä kohtaa haluaisin viitata Ilkka Mäkisen maanmainioon teokseen Suomen yleisten kirjastojen historia (ISBN 978-951-692-702, BTJ, 2009). Varhaisimpia tunnettuja julkisia kirjastoja löytyy jo Rooman imperiumin ajoilta. Toki vanhempia kirjastoja löytyy jo antiikista (tunnetuin tietenkin tarunhohtoinen Aleksandrian kirjasto), mutta ne eivät pyrkineet olemaan kaikille avoimia. Erikoiskirjastot on kirjastojen kaatoluokka.

Vielä pari sanasta nykyisestä yleisestä kirjastosta ja sen järjestämisestä Suomessa. Instituution olemassaolo on siis kirjattu kirjastolakiin (olikos ne vuodet 1918, 1968, 1998) ja kirjastoasetukseen, joissa mm. määrätään kirjaston tehtävästä sekä tehtävän valvonnasta. Edellisestä kirjastolaki sanoo seuraavaa:

Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.

Eräs aihetta sivuava juonne on se, että informaatiolukutaitoon katsotaan kuuluvan kyky yhteiskuntaan osallistumiseen, siis kansalaisvalmiudet. Tämä ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen kun miettii mitä lukutaito (tai erilaiset lukutaidot) tarkoittaa, mutta näin se kuitenkin on.

Kolmen kirjastosektorin ohella on kansalliskirjasto. Suomen Kansalliskirjastona toimii nykyään Helsingin yliopiston kirjasto. Käytännössä jokaisessa modernissa valtiossa on kansalliskirjasto, joka arkistoi ja pitää saatavailla kansakunnan muistia ja muodostaa sen Suurta Tarinaa. Kansalliskirjastot ovatkin nationalistisen hankkeen työkaluja. Ne ovat läheisesti sidoksissa muihin akateemisiin kirjastoihin ja muiden maiden kansalliskirjastoihin, mutta ovat mukana ohjaamassa myös muuta kirjastotoimintaa sekä muistiorganisaatiota (KAM=kirjastot, arkistot, museot) yleensäkin. Suomessakin Kansalliskirjaston ja yleisen kirjaston yhteistyö on viime aikoina tiivistynyt. Kurssitovereiden blogeja lukiessa vaikutti siltä että monet ajattelivat nimenomaan Kansalliskirjaston historian olevan kirjastojen ja yleisten kirjastojen historiaa. Näinhän asia ei siis todellisuudessa ole.

Yllä oleva lainaus kirjastolaista mainitsee elinikäisen oppimisen. Sama ajatus on myös vapaassa sivistystyössä, jonka ilmentymiksi katsotaan työväen- ja kansanopistot ja myös aikuislukiot, kuten Leena muistuttaa. Konkreettisia elinikäisen oppimisen ihanteen konkretisoitumisia ovat alueelliset kulttuurikeskukset, joihin on sijoitettu sekä yleinen kirjasto että työväenopisto ja tyypillisesti myös tapahtumasali. Helsingissä tällaisia keskuksia ovat Kanneltalo, Malmitalo, Vuotalo sekä Stoa. Keskusten toimintaa pyörittää Helsingin kaupungin Kulttuuriasiankeskus. En jaksa nyt kaivella tilastoja, mutta kyllä työväenopistojen opinto-oppaita kysellään todella paljon kirjastoista aina kun ne ovat ajankohtaisia.

Viikon taustamateriaalina ovat myös vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen taustat. Nämä eroavat kirjastoista ja avoimesta sivistystyöstä siinä mielessä, ettei niillä ole minkäänlaista yhteiskunnallista instituutiota. Lisäksi ohjelmistot ovat enemmänkin työkaluja kuin tietoa tai taitoja. Toki tiedot ja taidot ovat myös työkaluja jotka mahdollistavat ihmisen itsensä toteuttamisen ja toimimisen yhteiskunnassa.

Avoimuus on käsitemantra, jota toistellaan helposti ja mielellään. Minäkin teen niin. Minusta kaksi keskeisintä avoimuuden järjestelmää ovat tiede ja virkakoneisto (erotuksena mielivallasta). Moderniin tieteelliseen menetelmään kuuluu julkaisuvaade, joka on se alkuperäinen url or didn’t happen. Julkaiseminen (puhutaan disseminaatiosta) on aivan keskeinen osa tiedettä, eikä julkaisematon tieto voi olla tiedettä. Lähdeaineistona olleessa Ilkka Tuomen esitysgrafiikassa sanotaankin, että tieto on sosiaalinen rakennelma, samoin kuin kieli. Ei voi olla olemassa yksityistä tietoa, kuten ei voi olla olemassa yksityistä kieltäkään. Informaatiotutkimuksen piirissä käsite tieto ymmärretään tosin hieman toisin; tieto on tulkittua informaatiota. Virkakoneistosta ja sen avoimuudesta ovat omat ajatukseni ja tietoni vielä keskeneräisiä (ja lisäksi melkoinen rönsy tähän blogikirjoitukseen), mutta kuuntele esim. Juri Mykkäsen luennon skandaalit ja rationaalinen politiikka alkupuoli.

Tieteen piirissä suhteellisen usein tavattu ajatus on “jättiläisen harteilla seisominen”. Sanonta juontaa juurensa antiikin kreikasta, jonka tarustossa sokea jättiläinen Orion kantaa apuria Cedalionia harteillaan. Nykyisessä, Isaac Newtonin tunnetuksi tekemässä tulkinnassa tilanne nähdään Cedalionin näkökulmasta; näemme pidemmälle koska seisomme korkealla Orionin hartioilla. Toinen tapa ajatella asiaa olisi näkökyvyttömän Orionin kannalta, joka siis sokeana tarvitsi Cedalionin “silmikseen”.

Mitä tieteeseen ja tieteelliseen julkaisemiseen tulee, niin viimeaikoina lukemistani jutuista on First Monday -journaalin vol 14, no 4-6:ssa julkaistu Bill Copen ja Mary Kalantziksen Signs of epistemic disruption–Transformations in the knowledge system of the academic journal yksi kiehtovimmista. 1900-luvun loppupuolella syntynyt tilanne, johon avoin tieteellinen julkaisu (open access) pyrkii vastaamaan on se, että yhteiskunnan varoilla yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa tehty tutkimus julkaistaan maksullisissa ja todella kalliissa tieteellisissä aikakausijulkaisuissa, jotka yhteiskunta joutuu ostamaan takaisin käyttöönsä julkaisijoilta.

Tästä saavummekin luontevasti tekijänoikeuteen, jota on kutsuttu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi. Muut kurssilaiset ovat kattavasti käsitelleet sitä sekä sen ongelmia aina Annen asetuksesta alkaen. Tekijänoikeus on järjestelmä, joka pyrkii tasoittamaan tekijän ja yhteiskunnan intressejä. Lähtökohta on tekijän yksinoikeus teokseensa ja yhteiskunnan etua varmistetaan poikkeuksilla tähän yksinoikeuteen. Näihin kuuluvat esimerkiksi yleisten kirjastojen toiminta, teosten rajoittamaton jälleenmyynti sekä teosten vapautuminen suoja-ajan jälkeen (joka on tosin nykyään aivan järjettömän pitkä). Kuten Ilkka Tuomen esitysgrafiikassa todetaan, ei lisensoinnissa ole mukana tasapainottavaa, yhteiskunnallista tekijää vaan sopimus laaditaan vain myyjän ja ostajan välille. Lisäksi tekijänoikeudet eivät todellisuudessa useinkaan ole tekijällä, vaan hän on julkaistaessa luovuttanut ne julkaisijalle. Onkin syytä huomata että tekijänoikeus ei suinkaan ole copyrightin käännös. Oikea käännöshän olisi kopiointioikeus. Olis herkullista puhua myös tekijänvelvollisuuksista. Suomessa tekijänoikeutta ylläpidetään Opetusministeriössä (joka hoitaa myös kirjastoasioita), mutta sen siirtämistä työ- ja elinkeinoministeriöön, eli ns. superministeriöön on jo ehdoteltu.

Matti muistuttaa omassa kirjoituksessaan Kaukomieli-blogissaan ettei uudella mantereella immateriaalioikeuksia kunnioitettu pätkääkään ja sosialismissa ei tätä omaisuudensuojan muotoa myöskään kumarrella. Tuore ja dramaattinen esimerkki on etelä-Amerikasta, jossa HIV-lääkkeiden patentteja on valtion siunauksella rikottu yhteiskunnan edun nimissä, joka tietenkin sapettaa suuria lääkefirmoja.

Jos tekijänoikeudet kiinnostavat (kuten jokaista pitäisi kiinnostaa), suosittelen Laura Leppämäen hienoa väikkäriä Tekijänoikeuden oikeuttaminen (ISBN 951-39-2448-3, Jyväskylän yliopisto, 2006).

Noniin, jokohan riittäisi tästä aiheesta!!

Libraries and Transliteracy

Päämääriä oli siis mm. että itsepalvelulainaus toimii, on parempi työergonimia ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. Tuotoksia ovat tarroitetut kirjat, hankitut laitteet, pidetyt koulutukset jne. Mittareita voisi olla esim. asiakaskyselyt ja lainaluvut, sairauspoissaolojen määrä jne.

Vakuutuin oikeasti siitä, että tämä harjoitus kannattaa tehdä aina kun aloittaa uutta projektia. Kotitehtävä seuraavalle koulutuspäivälle (parin viikon kuluttua) on projektin ositus.

Pomo tulee ovellesi ja sanoo pirun olevan irti. Ulkopuoliset ovat pääsemässä hajulle asioista, joiden ei tulisi olla olemassa. Sinun on heti hävitettävä asiakirjat, muuten asiasta koituu pomolle ja organisaatiolle paljon harmia. — Mitä teet?

Ongelma on eettinen, jos lainsäädäntö ei estä asiakirjojen hävittämistä. Asiakirjahallinnan ammattilaisella on tässä tilanteessa suuri rooli. Hänen tehtävänsä on edistää sitä, että asiakirjoja voidaan käyttää vastuiden ja toiminnan todentamiseen. Voidaan väittää, että asiakirja-ammattilainen on samassa asemassa kuin tilintarkastaja, oikeusistuin tai oikeusasiamies. Osallistuminen asiakirjojen hävittämiseen tällä tavoin olisi siis ehdottomasti väärin.

Eettisesti oikea toiminta ei kuitenkaan ole aina helpoin tie. Chris Hurley kirjoittaa teoksessa “Archives – Recordkeeping in Society”, että asiakirja-ammattilaisen tuskin voi odottaa asettuvan poikkiteloin oman yhteiskunnallisen, poliittisen, sosiaalisen ja organisatorisen ympäristönsä kanssa, jos ei ole tuotu julki ammatillisia periaatteita, joihin hän voi vedota.

Oikein toimiminen vaatii huomattavaa moraalista rohkeutta, jos vaakalaudalla ovat työura, toimeentulo ja sosiaaliset suhteet. Siksi kyse ei pitäisi ollakaan yksilön hullunrohkeudesta järjestelmää vastaan, vaan niin vahvoista yhteisesti sovituista pelisäännöistä, että ne ylittävät yksittäisen tapauksen rajat. Toisin sanoen esimerkkitilanteessa pomolle voi sanoa ”ei”, jos on yleisesti tiedossa, että alan ammattilainen ei suostuessaan toimisi eettisesti, ja lisäksi ammattikunta on edustajansa tukena konfliktitilanteessa.

Onko meillä Suomessa ammattikuntana tällaista eettistä selkänojaa? En ole siitä varma. Arkistopäivillä v. 2006 julkistettiin arkisto- ja asiakirjahallinnon eettiset ohjeet, mutta ne lienevät saatavilla vain arkistolaitoksen julkaisemassa oppikirjassa ja siksi aika vaikeasti löydettävissä. En ole myöskään huomannut, että etiikasta puhuttaisiin. Suomalaiset ammattilaiset eivät varmaan hyväksy epäeettistä toimintaa sen enempää kuin muutkaan, mutta ammattiin ei ilmeisesti heidän mielestään sisälly erityistä eettistä aspektia.

Sen sijaan meillä kyllä puhutaan lakien noudattamisesta. Kuten jokainen tietää, mikä on lainmukaista, ei aina ole moraalisesti oikein. On myös ammatillisesti arveluttavaa korostaa pelkästään lakia ja unohtaa moraali. Professiota ei ole olemassa ilman etiikkaa. Lakimiestä ei arvosteta siksi, että hän tuntee pykälät: häntä arvostetaan, koska hän käyttää tietojaan palvellakseen yhteistä hyvää; oikeuden toteutumista.

Asiakirjahallinnon ammattilaisenkin täytyy tuntea oman alueensa lainsäädäntö erittäin hyvin, mutta ilman eettistä aspektia se näyttää mekaaniselta soveltamiselta. Sille, mikä nähdään asiakirjahallinnan päämääräksi, voidaan antaa erilaisia muotoiluja: demokraattisen valvonnan toteutuminen, oikeuksien turvaaminen, vapaa tiedonkulku, tutkimuksen edistäminen, kulttuuriperinnän vaaliminen, yhteisön muistin rakentuminen, yksilön identiteetti jne. Näistä yksi tai useampi voidaan valita asiakirjahallinnan edistämäksi yhteiseksi hyväksi, mutta tärkeintä on, olemmeko me ammattikuntana tavoitteisiin sitoutuneita, ja jos olemme, miten tuomme sitoutumisen esille.

Luulen, että monet alalla eivät ymmärrä eettisten sääntöjen merkitystä. Säännöillä luodaan yksimielisyyttä oikeista toimintatavoista. Ei ole itsestään selvää, että meillä on sama käsitys siitä, mikä on oikea toimintatapa. Erilaisia näkemyksiä siitä voi olla olemassa. Ehkä esimerkkitilanteessa pitäisikin asettaa organisaation etu etusijalle? Eettiset säännöt auttavat ratkaisemaan tällaisia ongelmia.

Samalla säännöt ovat myös julistus ulkopuoliselle maailmalle; ne kertovat, mitä asiakirjahallinnan ammattilaisilta voi odottaa, mihin ammattikunta pyrkii. Ne muodostavat sopimuksen ammattikunnan ja yhteiskunnan välillä. Yksittäisen ammattilaisen toiminnalle ne ovat selkänoja ja lupaus tuesta.

Ammattietiikan kehittyminen on tärkeä osa profession rakentumista. Asiakirjahallinnan ammattilaiset kaipaavat suurempaa yhteiskunnallista arvostusta. Sitä voi saada, jos yhteiskunta voi luottaa siihen, että ammattikunnalla on korkeatasoista osaamista, jota se käyttää yhteiseksi hyväksi. Ensimmäinen askel tällä tiellä on se, että itse nähdään rooli sen mukaisena, korostetaan sitä ja toimitaan vastaavasti.

Vaihtoehtona on se, ettei tehdä mitään. Muualta on ikäviä esimerkkejä asiakirjoihin liittyvistä skandaaleista. Lähes kymmenen vuotta sitten eräs sveitsiläispankki jäi kiinni sellaisten asiakirjojen tuhoamisesta, jotka liittyivät juutalaisten sota-aikana pankkiin tallettamaan omaisuuteen. Asiakirjahallinnan kannalta oli erityisen kiusallista, että asian teki julkiseksi yövartija, ei arkistonhoitaja.

Australiasta on lisää esimerkkejä siitä, miten käy, kun etiikkaan ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Takavuosina siellä oli parikin asiakirjaskandaalia. Toisessa hävitettiin poliittisesti kiusallisia asiakirjoja — arkistonhoitajan suostumuksella. Asiakirjat olisivat ilmeisesti paljastaneet valtion huostaanottamiin lapsiin kohdistuneita väärinkäytöksiä. Arkistonhoitaja nähtävästi toimi väärin, mutta ammattiyhteisö otti asiaa kantaa asiaan vasta pitkän ajan kuluttua, silloinkin vastentahtoisesti ja epäyhtenäisenä. Tämä tuskin loi ulospäin kuvaa ammattikunnasta, jolla on selkeät eettiset pelisäännöt ja halu valvoa niiden noudattamista.

Chris Hurley oli itse osapuolena toisessa tapauksessa, jossa hänet vaiennettiin viranomaisten hävitettäessä luvatta asiakirjoja. Hurleyn mukaan molemmat ovat esimerkkejä ammattiyhteisön epäonnistumisesta. Molemmissa ammattiyhteisö petti heti alkuun ammattilaiset, kun se ei ollut määritellyt hyväksyttävää toimintatapaa. Hurley on huolissaan paitsi sääntöjen puutteesta, myös puuttuvista valvontamekanismeista.

Olematta liian pessimistinen voi ennustaa, että meilläkin tulee vielä ilmi skandaaleja, jossa asiakirjoja on hävitetty epäeettisin perustein. Jos tällöin ammattilaiset ovat olleet hiljaa, tai peräti osallistuneet prosessiin, olemme aliarvostuksemme ansainneet.

(Julk. Faili 3/2009, s. 18–19)

Kuva: Swinimal

Suomessa lähes jokaisella on ainakin yksi kännykkä, mutta siitä huolimatta kirjastojen mobiilipalveluilla on vain marginaalinen osuus palvelukokonaisuudesta. Muualla maailmassa puhutaan jo mobiileista tietopalveluista, joita mm. Ellyssa Kroski käsittelee erinomaisessa artikkelissaan.

Patry ja Boyle ovat kumpikin tekijänoikeuteen erikoistuneita lakimiehiä, Paltry vieläpä alansa kärkeä. Niin, juristeja — eivät kiiluvasilmäisiä kiihkoilijoita, kapitalismikriitikkoja tai kommunisteja, joiksi tekijänoikeusreformia vaativia tavataan julkisessa keskustelussa kovin usein nimetä.

Tämän blogikirjoituksen kanssa kävi lopulta niin, että päädyin lueskelemaan enemmän Boylea, kuin varsinaisia tehtäväaineistoja. Vaikken nyt tehtävänannon kirjainta täysin noudatakaan, täytän toivottavasti tehtävänannon hengen. Ainakin Boylen kirjan pitäisi olla kohtuullisen hyvä ja ymmmärrettävä esitys aiheesta, näemmä myös Lessigin mielestä. Myös Patryn kirjaa on kehuttu kansantajuiseksi ja se täytyy ottaa luettavaksi, heti kun saan sen tilattua. Tässä blogikirjoituksessa luotan siihen, mitä muut ovat kirjasta sanoneet.

Lakien luonne ja nykytila

Libertaarit kritisoivat tekijänoikeuksia niiden monopoliluonteen takia. Myös Patry pitää tekijänoikeuksia monopolina, jonka vahvuus ja laajuus tulee mitoittaa oikein. Monopolin tulee juuri niin vahva, että se motivoi luovaan työhön, jotta yleisön nautittavaksi ja opiksi tulee uusia teoksia. Yhtään tätä vahvempana tekijänoikeus-monopolista on Patryn mukaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kuinka vahva tämän monopolin tulisi sitten olla? En löytänyt Patryn ehdotusta hänen kirjansa arvosteluista, mutta eräiden laskelmien mukaan taloudellisesti optimaalisin tekijänoikeuden kesto olisi noin 15 vuotta. Boyle ehdottaa 28 vuotta, joka olisi laajennettavissa toisella 28 vuoden jaksolla (Boyle, 14). Hän pitää ehdotustaan konservatiivisena, todeten USA:n tekijänoikeuslain olleen vuoteen 1978 saakka kutakuinkin näillä linjoilla.

Suoja-ajan laajentaminen kymmeniä vuosia yli alkuperäisen tekijän kuoleman on sodankäyntiä kulttuuriperinnön yhteismaalla poltetun maan taktiikkaa soveltaen. Miksikään muuksi ei voi kutsua sitä kiusantekoa, jolla ajat sitten kaupallisen merkityksensä menettäneitä teoksia pantataan uusiokäytöltä. ”Kun me emme hyödy, niin et kyllä hyödy sinäkään!”

Hulluin on orpojen töiden asema, l. niiden teosten, joiden oikeuksien haltijasta ei ole mitään tietoa. Varovaisuusperiaatetta noudattaen teoksia ei voida uudelleenkäyttää, sillä huonolla onnella jostain ilmestynyt oikeudenhaltija lähettää pian terveisiä haastemiehen välityksellä.

Näin amatöörin silmin tekijänoikeuden suojan mielipuolinen laajeneminen alkaa tuntua salaliitolta, jossa teollisuusmahti puolustaa taloudellisia etujaan lainsäädännön kautta. Boyle kuitenkin korostaa, että näin asia ei hänen käsityksensä mukaan ole (Boyle, 199) Lakehin on vaikuttanut Boylen mukaan olennaisesti sekä lobattavien että lobbaajien aito usko argumenttiensa paikkansapitävyyteen, esimerkiksi siihen että vahva tekijänoikeussuoja edistää luovaa työtä — vaikkei empiiristä näyttöä tästä olekaan olemassa (Boyle, 236)

Keskeisimpiä nykytilanteeseen johtaneita ajattelutapoja ovat Boylen mukaan (mukaillen väitelauseiksi):

• immateriaalioikeuksien ja fyysisen omaisuuden välillä ei ole eroa
• immateriaalioikeus syntyy automaattisesti aina, kunhan teoskynnys ylittyy
• teos syntyy luovan henkilön inspiraatiosta, sisäsyntyisesti, ilman raaka-aineita
• teknologian kehittyminen on uhka
• vahvat tekijänoikeudet edistävät luovuutta
• vapaalla tiede- ja kulttuuriperinnöllä ei ole juurikaan merkitystä luovuuden edistäjänä
• avoimuus on ennemminkin vaarallista, kuin hyödyllistä

Eipä näihin ole itselläni mitään lisättävää. Vaikka Boyle onkin kirjoittanut kirjansa Yhdysvaltain kontekstissa, nämä argumentit toistuvat kotimaisessakin keskustelussa yhä uudelleen ja uudelleen.

Näiden ajattelutapojen seurauksena olemme kuitenkin nyt tilanteessa, jossa suuri osa 1900-luvun kulttuuriperinnöstä on kuvannollisesti lukkojen takana pitkälle tulevaisuuteen. Mikä lieneekään tehtyjen ratkaisujen vaihtoehtoiskustannus?

Mitä pitäisi tehdä?

Boyle ei ole kovan linjan libertaari ja kehoita hävittämään johdonmukaisesti kaikkeja monopoleja, tekijänoikeuksia siinä sivussa. Hän pyytää, ettei fyysistä ja intellektuaalista omaisuutta koskevia oletuksia enää sekoitettaisi, sillä nämä omaisuuslajit ovat luonteeltaan toisistaan poikkeavat (en ryhdy selittämään näitä eroja tässä, jotta pysyisin aiheessa.).

Tekijänoikeuslakeja säädettäessä tulisi Boylen mukaan ottaa huomioon luovan prosessin lopun lisäksi sen alkupää; prosessin lopputuotteen, l. teoksen, suojaaminen nostaa prosessin raaka-aineen hintaa. Tasapaino tulisi löytää myös vapaan kulttuuri- ja tiedeperinnön sekä luovan työn kannusteeksi annettavien yksinoikeuksien välille. Boyle jakaa Patryn kannan siitä, että suoja tulisi määritellä mahdollisimman kapeaksi — riittävä, muttei yhtään enempää.

Tekijänoikeuslainsäädännön pitäisi perustua näyttöön tehtyjen päätösten hyödyistä ja haitoista. (Boyle, 199). Kuten Lessig toteaa esityksessään, patenttien voima (ja tekijänoikeuksien yleensä), ei nouse mistään luonnonlain kaltaisesta, ihmisestä riippumattomasta tekijästä. Siispä, minkä lainsäätäjät ovat rikkoneet, sen lainsäätäjät voivat korjata.

Yksityinen korjaus julkisen vallan virheeseen

Aika näyttää, rakennetaanko tekijänoikeusjärjestelmä alusta alkaen uudelleen. Tekijänoikeusreformia odotellessa pattitilannetta voidaan yrittää korjata niillä keinoin, jotka nykyisten lakien puitteissa ovat mahdollisia.

Mikään ei estäne kustantajia vapauttamasta omistamiaan teoksia, joiden täydet oikeudet ovat kustannussopimusta laadittaessa siirtyneet kustantajan haltuun. Jollei kustantajilla ole tähän kiinnostusta ja he toivovat saavansa panttaamistaan teoksista jotain taloudellista hyötyä, he voivat myydä oikeudet kolmannelle osapuolelle, joka puolestaan laskee teokset vapaaseen jakeluun. Yhdysvalloissa muun muassa Ludvig von Mises -instituutti on toiminut juuri tällä tavoin hankkiessaan taloustieteellisen kirjallisuuden julkaisuoikeuksia. Instituutin verkkosivuilta on ladattavissa vapaasti satoja lähivuosikymmeninä julkaistuja kirjoja ja artikkeleita; samoja kirjoja, joita on myynnissä instituutin verkkokaupassa ja kauppa käy tästä huolimatta (tai siitä syystä!) hyvin.

Uusien teoksien tapauksissa paras ratkaisu on, että teoksen laskee liikkeelle vapaaehtoisesti järjellisemmin ehdoin, kuin mitä automaattinen vahva tekijänoikeus teokselle suo. Boylen omin sanoin:

”The idea behind Creative Commons was simple. As I pointed out in the first chapter, copyright adheres automatically on “fixation.” As soon as you lift the pen from the paper, click the shutter, or save the file, the work is copyrighted. [...] Once copyrighted, the work is protected by the full might of the legal system.”

Creative Commons was conceived as a private “hack” to produce a more fine-tuned copyright structure, to replace “all rights reserved” with “some rights reserved” for those who wished to do so. It tried to do for culture what the General Public License had done for software.” (s. 182)

[...] it can be seen as re-creating, by private choice and automated licenses, the world of creativity before law had permeated to the finest, most atomic level of science and culture. (s. 183).

Miten Suomessa?

Näkyvimmät CC-lisenssejä hyödyntäneet ja vapaajakelusta huolimatta leipää tienanneet kirjailijat, muusikot ja muut taiteilijat ovat käsittääkseni Yhdysvalloista, tai muualta englanninkielisestä maailmasta. Mietin, kuinka hanakasti suomalainen kirjakustantaja suostuisi ottamaan ohjelmaansa teoksen, jonka kirjailija on laskenut liikkeelle myös CC-lisensoituna. Kielalueemme on kuitenkin niin pieni, ettei suomenkielisten kirjojen myyntivolyymit ole muutenkaan kovin suuria. Omakustantaminen ja pienpainatus esimerkiksi Lulu.com:n kautta voi toki olla yksi vaihtoehto perinteisille julkaisukanaville.

Kirjallisuusapurahoja jakavat säätiöt voisivat liittää rahoitukseensa ehdon valmiin työn laskemisesta liikkeelle CC-lisensoituna tietyn suoja-ajan jälkeen. Hienoa olisi myös, jos säätiöt ostaisivat kustantamoilta kaupallisen potentiaalin menettäneiden teosten oikeuksia ja päästäisivät teokset osaksi vapaata kulttuuria. Teosten vapauttamiseen ei tarvitsisi tehdä mitään muuta, kuin julkaista vapaaksi ostettujen teosten tiedot — luulenpa että digitointi tapahtuisi tämän jälkeen vapaaehtoisten voimin varsin nopeasti.

Julkissektori voisi näyttää esimerkkiä ja sisällyttää virka ja työsopimuksiin ehdon siitä, että oletusarvoisesti kaikki virka/työsuhteessa luotu aineisto on lähtökohtaisesti ei-kaupallisen jakelun ja käytön sallivan CC-lisenssin piirissä. On järjetöntä, että verovaroin rahoitetut laitokset, kuten Tilastokeskus , Kotus tai THL pitävät hyödyllisimmät aineistonsa maksumuurin takana. Julkistiedon vapauttainen voitaisiin aloittaa valtionhallinnosta — Yhdysvalloissa tätä käytäntöä on noudatettu koko liittovaltion olemassaolon ajan.

People who looked at this item also looked at…

• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun
• Esimerkkiprojektien tarkastelua

Hervé Basset on sitä mieltä, että kirjastolaisia tarvitaan myös web 2.0 maailmassa: mitä enemmän informaatiota, sitä tärkeämpi on kirjastolaisen rooli T&K-maailmassa.

Internetissä kysellään miksi yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda on suljettu/maksullinen muulta, kuin yliopistoverkoista?! Mitä voin sanoa?

Tätä on avoin tietoyhteiskunta. Pahoittelen :\ Work in progress.

Meillä ei taideta hirveästi välittää siitä, mitä käyttäjät — tarkoitettiinpa sillä organisaatioita tai yksittäisiä työntekijöitä — oikein asiakirjoilta ja asiakirjajärjestelmiltä haluavat. Ainakin ns. käyttäjänäkökulmaa korostetaan vähän.

Muualla asia on toisin. Olen eroa miettinyt ja ehkä siitä jotain ymmärtänytkin. Asiakirjahallinnan toimintamekanismit näyttävät olevan anglosaksisissa maissa sellaisia, ettei mikään onnistu, jolleivat tavalliset käyttäjät ymmärrä ja hyväksy esim. asiakirjojen luokitusjärjestelmää. Meillä tilanne on osin toinen. Asiakirjahallinnon ammattilaiset (kuten kirjaajat) ovat tiukemmin satulassa. Muiden osana on tulla viedyksi ja vikistä. Silti minusta meilläkin pitäisi enemmän kiinnittää huomiota siihen, miltä asiat näyttävät maallikosta, jolle asiakirjahallinto ei ole leipälaji ja joka vain haluaa saada työnsä tehdyksi.

Tämä on taas tullut mieleen kuntien AMSien yhteydessä. Alkusyksystä pyysimme kunnista arkistonmuodostussuunnitelmia tutkimuskäyttöön. Aika monesta saimmekin ainakin jotain materiaalia (kiitos vastanneille!). Aineiston perusteella on vaikea sanoa, mikä on AMSien alkuperäinen käytettävyys — kyse voi olla tulosteesta käyttäjäystävällisyydestään huippuluokkaa olevasta järjestelmästä — mutta pelkäänpä, että usein AMS on organisaatiossakin juuri sitä, mitä se on meille toimitettuna: paksu, hankalasti käytettävä puntta paperia, suunnaton Word-teksti tai joukko Excel-taulukoita, täynnä omituisia lyhenteitä.

Periaatteessa AMSin kuitenkin tulisi olla jokaisen organisaatiossa toimivan työkalu, josta tämä voi todeta, miten hänen tulee asiakirjojen kanssa toimia. AMSin jopa kuvitellaan olevan esim. uusien työntekijöiden perehdyttämisväline.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon tällä visiolla on tekemistä todellisuuden kanssa. Kunnista tulleet kommentit viittaavat siihen, että kovin vähän: todellisuudessa AMSia käyttää vain arkistonhoitaja. Jos tämä pitää paikkansa, voi kysyä, miten hyvin AMSilla silloin päästään niihin päämääriin, jotka sille on asetettu. Tässä on tutkimuksen paikka. Toinen tutkimuksen paikka olisi tutkia AMSien käytettävyyttä ja sitä miten sitä voitaisiin parantaa.

AVO-kurssin toisella viikolla, joka on siis jo kaukana takanapäin, on tarkoituksena tutustua kahteen radikaalin avoimeen oppiresurssisivustoon LeMilliin ja Wikiopistoon (engl. Wikiversity). Olen jäänyt jälkeen AVO-kurssilla ja vaikka vika on tietenkin itsessäni, huomaan että viikon tehtävien joukosta kaksi ovat minusta hieman kohtuuttomia. Ne ovat nämä kaksi:

• Yritä löytää ryhmä tai projekti, jossa ihmiset työskentelevät sinulle mielenkiintoisen aiheen parissa tai aiheen parissa, jossa uskoisit voivasi auttaa. Liity tähän ryhmään.
• Aloita oma oppiresurssiprojekti, joko LeMillin oppiresurssina (tai menetelmänä tai työkalukuvauksena) tai Wikiopiston wiki-sivuna.

En tässä vaiheessa halua aloittaa laatimaan oppiresurssia kumpaankaan sivustoon, haluan laajemman kuvan avointen oppiresurssien sisällöistä ja erityisesti näistä kahdesta palvelusta.

Noniin, tästä huolimatta olen seuraillut Suomalaisen wikiopiston syntyä sivusta ja haaveillut siitä, että vielä joku päivä laitan 23 asiaa -verkkokurssimme mukaan Wikiopistoon. Tämä haave on ollut pöytälaatikossa jo kauan aikaa, ja ehkä toteutuu nyt kun vedämme kurssia paraikaa pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen henkilökunnalle.

En ole varma onko Wikiversityn ohjelmistoalusta, eli MediaWiki sellaisenaan kovin soveltuva opiskeluun. Käytännössä opiskelussa käytetäänkin paljon muita työkaluja, esim. blogeja tehtävien julkaisuun ja taustakanavana ja muita työkaluja yhteydenpitoon ja aineistojen varastointiin.

Wikiversityä ja suomalaista Wikiopistoa katsellessa tulee nopeasti yksinäinen olo; on vaikea tarttua mihinkään vaan kaipailee oppilastovereita ja jos ei nyt sentään opettajaa ja luennoitsijaa, niin jonkinlaista oppilaanohjausta. Yhteisöllinen oppilaanohjaus olisi tässä yhteydessä varmasti paras, eli vaikkapa joidenkin kollegoiden tai kavereiden kanssa päättäisi yhdessä käydä jonkun kurssin. Tätä AVO-kurssiakin on promottu meillä esim. Qaikussa. Selailin kuitenkin tuskissani Wikiopiston epämuodollisen oppimisen portaalia ja toivoin ohjausta tälle AVO-kurssin jaksolle. Samalla tiedostin, ettei toivominen auta, vaan olisin esim. voinut kirjoittaa tämän blogikirjoituksen silloin kun asia oli ajankohtainen.

Huomioni kiinnittyi kuitenkin informaatiotutkimus-portaaaliin joka on tietojenkäsittelytieteen portaalin laajennos. Se kaipaa lisää sisältöä kirjastohistoriasta

Osallistuin LeMill -webinaariin 5.10. ja yllätyin kuullessani miten aktiivisesti palvelu on käytössä itä-euroopassa ja esimerkiksi naapurissamme Virossa. Voisi olla mielenkiintoista katsoa minkälaista keskustelua ihan oikeat maikat ovat LeMillistä käyneet, vaikkapa Opettaja -lehden sivuilla. Minulle LeMill ei näyttäydy itseoppimisympäristönä kuten Wikiopisto.

Jään pohdiskelemaan mikä tekee ihan tavallisesta webbisivusta “oppiresurssin”.

Talon ulkopuolella on vielä katutöitä kesken.

Sisääntulon lähellä on kahvila:

Alakerrassa oli mielenkiintoinen lattia, se on betonia, joka on käsitelty jollain aineella, niin että se tuntuu pehmeältä. Olisi mennyt minulla täysin läpi jos olisi sanottu muoviksi tms. Ylemmissä kerroksissa oli käytetty kumilattiaa, joka ilmeisesti vääränlaisesta pinnoitteesta johtuen kirskuu järkyttävästi. Korjaustoimet on meneillään, ja yhdessä käsitellyssä huoneessa ongelma oli jo poistunut. Alakerran materiaalista ei saanut juuri mitään ääntä, kokeilin kahvilan tuolillakin, mutta täysin hiljaista oli

Alakerrassa on myös oppimiskeskus käsikirjastoineen.

Tästä kuvasta käy hyvin ilmi miten paljon ikkunoita sisältävässä talossa näkee usein moneen suuntaan: ylhäällä näkee luentosaliin, ja vastakkaine talo tarjoaa hienon näkymän.

Vessan ovissa olevia symboleja saa kyllä hetken aikaa miettiä ennen kuin menee sisään

Talossa (henkilökuntaa vajaa 100) on yksi yhteinen henkilökunnan taukotila.

Tila näyttää viihtyisältä, mutta sitä ilmeisesti aika vähän vielä käytetään.

Kuten kuvista käy ilmi, käytetyt värit ovat valkoinen, musta ja harmaa, mutta lisäväriä on luvassa hyvinkin värikkäiden taideteosten muodossa – näillä näkymin ne eivät valitettavasti ehdi talon avajaisiin. Talon on suunnitellut arkkitehtitoimisto Helander-Leiviskä; lisätietoja ja kuvia rakennusvaiheesta täällä

Talon tyhjennyttyä henkilökunta kokoontuu muistelemaan menneitä. Eiköhän myös tulevaa pohdita, sillä työyhteisö nykymuodossaan jää vuodenvaihteessa historiaan ja osa joukosta siirtyy Helsingin yliopiston kirjaston keskitettyihin hallinto- ja tukipalveluihin, loput osaksi keskustakampuksen kirjastoa. Kekustakampuksen kirjaston toimipaikkana (ja saman nimisenä) Opiskelijakirjasto säilynee uuden kirjastotalon valmistumiseen asti eli kevääseen 2012.

Kohotetaan siis tänään malja hienoon ikään ehtineelle kirjastolle, jolla on edessään loistava tulevaisuus!

Tämä ja 19 muuta yhtä mahtavaa hyllyä – vain mielikuvitus on rajana.

I just returned from The Hague, where the 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitisation of Library Material in Europe was held.

The previous workshop (which i didn’t attend) was in Copenhagen 2007 and this event seems to stabilize as a biennale. See Building the European Digital Library: calls for greater cooperation and Paul Ayris’ article LIBER-EBLIDA Digitisation Workshop in LIBER Quarterly vol 18 (2008) no 1. Personally i regret my failure to properly dig into the archives of LIBER Quarterly before the event. I spent the weekend in Netherlands’ surf-paradise (!!?) Scheveningen and might have as well invested more time reading available background material. On the other hand i was busy visiting Rotterdam, the museum of absolutely stunning M. C. Escher in Den Haag, hanging out with some local squatters before their demo, bumping most randomly to a finnish lad Joel i’ve met in Helsinki a few times and also visiting the public library of The Hague (blogged some observations in finnish).

The LIBER+EBLIDA event itself was most interesting, though i must say i wished for some more dynamic methods of workshopping. In Copenhagen LIBER composed a suite of recommendations and they were revised in The Hague and will be available in the near future. This was the workshopping-part. Most of the time was spent on information dissemination (read: sitting and listening to powerpoint presentations).

Most of the discussion around digitalisation is rather slow, not an awful a lot of happens in a few years time and topics come and go. Personally i think Google and other commercial players bring very welcome dynamics to the arena. We did get to see some implementations too, not just reminders on “how we should convince politicians that the digitalisation project is of utmost importance and should be funded with public money”. Well, that was repeated quite a few times.

In general the topics were what you’d except; digitalisation, orphan works, Europeana, metadata standards, identifiers, several cases of digitalisation and online publishing materials, funding, open access, some healthy grudge against Google digitalisation efforts and the unresolved problems of intellectual property rights and copyright.

Some of my favourite topics were the LIFE tool for evaluating the cost of digital objects over their lifetime, URN-identifiers and the apparent importance of Europeana as a cooperation project in Europe.

When participants know each other and the subject very well the atmosphere is relaxed and warm, and this was the case (in my opinion anyhow) in The Hague too.

A few people were on Twitter with hashtag #liber but because Twitter is annoying and unpersistant and we didn’t use a more unique tag, that URL will be useless very soon. Nothing particular happened on Twitter, but some of the tweets of interest were read aloud at the venue. I would assume the presentation graphics will be available through the LIBER website, and perhaps audio recordings will be published. Keep an eye on LIBER Quarterly also.

Thanks to LIBER and EBLIDA for arranging the event, and thanks to Koninglige Bibliotheek for a) great acoustics and b) the wifi that i (and surely other people) asked for.

Kansalliskirjasto ja sen kehittämisjohtaja Juha Hakala tulee huolehtimaan erityisesti URN-tunnusten standardoinnin kehittämisestä. Hankkeen työkokonaisuuksissa mietitään mm. URN-tunnusten resoluution edellyttämän teknologian kehittämistä, pysyvien tunnisteiden käytön yhteisiä periaatteita sekä tunnusten käytettävyyden pitkän ajan varmistamista.

Mitä meidän on lakattava tekemästä saadaksemme aikaa uusille tehtävillemme?

• Jo jossakin aiemmin luetteloidun aineiston primääriluettelointi
• Karhut
• Toiminnan mittaaminen ulkopuolisten määrittelemillä suoritusmittareilla – sen sijaan meidän pitäisi itse määritellä omat mitttarimme!
• Kirjastokorttien jakelu joka kirjastossa: yksi kortti kaikkialla läpi koko elämän
• MARC-pohjasta luopuminen
• Hankintapäätösten teko: vastuu enemmän asiakkaille
• Sakot
• Turhat rutiinit
• Lisää lainausautomaatteja.

Perthin kirjastoleirille v. 2009 osallistuneet

Tilaisuudessa kuultiin lyhyet puheenvuorot tilasuunnittelun projektiryhmiltä, jotka ovat ottaneet kantaa erilaisiin suunnitteluun liittyviin asioihin – tässä ei ollut varsinaisesti mitään uutta, suurin osa ryhmistä on kokoonut viimeksi keväällä. Kirjastonjohtajamme Pälvi muuten pyysi välittämään kiitosensa projektiryhmille niiden tekemästä työstä, tämä jäi maanantaina sanomatta.

Seuraavaksi arkkitehdit esittelivät L2-suunnitelmat (eli toisen luonnosvaiheen suunnitelmat) ja vastasivat kysymyksiin.

Suunnitelmat ovat jonkin verran tarkentuneet, ja teknisistä syistä on jouduttu tekemään pieniä tarkennuksia. On käynyt ilmi, että pohjoiseinällä hotellia vastapäätä ei saa olla ikkunoita, joten työhuoneet on nyt kaikki Fabianinkatu 32:n sisäpihaa vastapäätä, mikä on siinäkin mielessä parempi ratkaisu että näkymä on avarampi, ja vastapäätä on myös yliopiston tiloja. Hotellia vastapäätä olevalle seinälle tulee lähinnä teknistä tilaa (mm. konehuone).

Keskustelussa oli esillä esim. akustinen suunnittelu, jonka onnistuminen on varmasti kaikkien mielestä keskeinen tekijä joka vaikuttaa paljon koko hankkeen onnistumiseen. Meille onkin tilattu ammattilaisilta selvitys siitä, miten ääni loppujen lopuksi tilassa liikkuu, ja miten sitä voisi hillitä – raportti on tulossa lähiaikoina.

Työhuoneiden kohdalla mentiin keskustelussa jo pieniinkin yksityiskohtiin – toivottiin mm. tilaa viherkasveille Työhuoneissa ei muuten tule olemaan tuuletusikkunoita, koska ulkoa saatava ilma olisi joka tapauksessa huonolaatuisempaa kuin ilmanvaihdon kautta tuleva ilma.

L2-piirustukset ja havainnekuvia kirjastosta löytyy sekä kaisatalo-wikistä että uusikirjasto-wikistä (jälkimmäiseen kaikki HY-tunnuksen omaavat pääsevät kirjautumaan omilla tunnuksillaan).

Kim Leeder on laatinut ohjeita ja vinkkejä kaikille niille kirjastolaisille, jotka haluavat tehdä opetusvideoita. Hänen pointtinsa on: mitä yksinkertaisempi, sen parempi.

Ebraryn e-kirjat tulevat automaattisesti mukaan hakutulokseen haettaessa englanninkielisillä hakusanoilla. Mikäli haluaa hakea vain Ebraryn e-kirjoja, yhdeksi hakusanaksi voi laittaa ebrary, esim. design ebrary.

E-kirjakokoelmaa päivitetään kuukausittain. Kokoelmassa tapahtuu jatkuvasti muutoksia, minkä vuoksi käyttäjä saattaa törmätä myös toimimattomiin linkkeihin.

Ebrary e-kirjoja voi lukea myös kotikoneelta käsin. Klikkaa Kymissä linkkiä kirjan tiedoissa, ja kirjaudu KyAMK:n verkkotunnuksilla.

***

Ebrary e-books collection can now be searched in KyUAS library’s Kymi database, http://kymi.amkit.fi . Ebrary e-book collection contains more than 30 000 full-text books in multiple academic and general interest subject areas.

Ebrary e-books will automatically be in the search results when searched Kymi database using English keywords. In case you wish to search Ebrary e-books only, use ebrary as one of your keywords, for example: design ebrary.

The e-book collection is updated monthly. Due to collection changes, the user might also encounter inactive links.

Ebrary e-books can be also read at home. Click on the link in the book’s record information, and log in by using KyUAS username and password.

Jälleen huomaa, että elämme jaetussa todellisuudessa. Tällä en tarkoita tässä jakajille yhteistä todellisuutta vaan sellaista, jossa toinen puolisko ei edes tiedä toisen olevan olemassa.

Toisessa puoliskossa asiakirjat ovat organisaation ja yhteiskunnan tärkeä voimavara. Kaikki tehtävien hoidossa syntyvä ja käytetty informaatio on “asiakirjallista”.

Toisesta puoliskosta on peräisin teos, jossa tarkastellaan strategista tietohallintoa eri näkökulmista 600 sivun verran kahdenkymmenen oppineen kirjoittajan voimin. Kirja on arvostettu ja käytössä tenttikirjanakin. Hakemistossa ei kuitenkaan ole termiä archives. Records mainitaan kerran ja — arvasitte oikein — kyse on äänilevyteollisuudesta.

Olen toimittanut Opiskelijakirjaston verkkosivustoja viimeiset nelisen vuotta. En näin lonkalta muista aivan tarkkaan milloin työt Opiskelijakirjastossa aloitin.

Sivujen toimittamisessa on varmaankin hauskinta ollut valokuvata vuodenaikakuvia kirjaston etusivulle, eiväthän ne suurikokoisia ole olleet, mutta jostain syystä puuha on aina ollut mieluisaa. Tänä syksynä en tosin ole enää moista ehtinyt tehdä: jouduin laittamaan vuoden 2007 syyslätäköt uudelleen sivulle.

Viimeiset 9 kuukautta olen vetänyt ryhmää jonka työn tarkoitus on yhdistää tulevan Helsingin yliopiston kirjaston sivustorakenne sellaiseksi, että hallinnollisella yksiköllä on yksi pääsivu ja sen neljällä kampustoimipaikalla kullakin omat sivustonsa. Opiskelijakirjaston sivusto todennäköisesti katoaa siis jo piankin.

Voi olla että Opiskelijakirjasto näkyy vuodenvaihteen jälkeen vain toimipaikkana Keskustakampuksen kirjaston muiden toimipaikkojen joukossa. Keskustassahan valmistuu parin vuoden päästä uusi kirjastorakennus, jonka jälkeen Helsingin yliopiston kirjastolla on kampuksella enää kaksi toimipaikkaa (Minervassa ja Kaisa-talossa), mutta verkkosivujen yhdistämisessä saatetaan siis edetä nopeamminkin.

Ehkäpä sivustoja yhdistämällä saadaan vähän vilkkaammin päivittyvä sivusto. Toivotaan ainakin että hyvää olisi luvassa, sillä hauskaa on näidenkin kanssa puljaaminen ollut. Saa nähdä mitä tälle blogillekin tapahtuu.

Hallinnollisestikin Opiskelijakirjasto katoaa vuoden vaihtuessa. Tämän viikon perjantaina 23.10. kirjastolla on 151. ja samalla viimeinen vuosipäivänsä. Tästä syystä kirjasto sulkee ovensa perjantaina poikkeuksellisesti jo kello 18.

1. Kirjaston blogi on vain yksi uusi tiedotekanava, jossa kerrotaan mm. uusista e-aineistoista ja aukioloaikojen muutoksista.

2. Kirjaston blogiin ei kirjoiteta säännöllisesti.

3. Kirjaston blogissa ei anneta mahdollisuutta keskustelulle.

4. Kirjaston blogi pidetään piilossa: sitä ei linkitetä kirjaston kotisivuille, sitä ei ilmoiteta blogipalveluihin, eikä sitä välttämättä avata edes hakukoneille.

5. Kirjaston blogilta odotetaan ihan liian paljon ihan liian nopeasti.

Josh Catone: Top 5 Business Blogging Mistakes and How to Avoid Them

Nykyään, kun kirjoja ja muita julkaisuja ilmestyy vuosittain valtavat määrät, uuden kirjallisuuden ja näissä teoksissa esitettävien väitteiden ympärillä käytävän keskustelun seuraaminen käy mahdottomaksi. Itse harrastelen jonkin verran talousasioita ja en minulle suodulla aivokapasiteetilla kykenisi käymään läpi esimerkiksi nykyisen talouskriisin arvailtujen syiden, pitkän aikavälin seurauksien ja elvytystoimien tarpeellisuuden ympärillä käytävää keskustelua.

Oma strategiani on ollut palata lukemisessani taaksepäin, katsomaan olisiko nyt kuumaakin kuumempia poliittisia kysymyksiä mietiskelty jo aiemmin.

Kuten jokainen lukion käynyt lienee, myös minä tutustuin pinnallisesti historian ja filosofian tunneilla valistusajan ajattelijoihin. Silloin kurssikirjojen välittämät ideat eivät herättäneet sen suurempia tunteita ja pistäneet miettimään omin aivoin pari-kolmesataa vuotta sitten esitettyjen ajatusten relevanssia nykypäivään. Nyt hieman vanhempana, Thomas Paine, Thomas Jefferson ja Benjamin Franklin iskevät Korkkarin tapaan kuin miljoona volttia! Lukiossa tosin muistini mukaan keskityttiin enemmän vanhan maailman valistusfilosofien ajatuksiin, kun taas itse olen huomannut ajautuneeni luvuissani merten taakse. Myöskään Chydeniusta,kotoperäistä valistusfilosofiamme, ei taidettu käsitellä lukiossa kovin kummoisesti — syytä olisi.

Valistusajan tapahtumat Englannin siirtokunnissa Uudella mantereella liittyvät kurssimme sisältöön mielenkiintoisella tavalla. Ilkka Tuomen kalvosetissä mainitaan Statute of Anne, Isossa Britanniassa 1710 voimaan tullut ensimmäinen tekijänoikeuslaki. Kustantajien ja kirjanpainajien pahaksi — mutta kenties lukevan yleisön hyväksi — Uuden maailman kirjapainoissa vähät välitettiin tekijänoikeuksista ja teosten suoja-ajoista (jotka Statute of Annen aikoihin olivat vielä järjellisen mittaiset). Painokoneet lauloivat ja valistusfilosofien ja muiden aikakauden kirjailijoiden teoksia kopioitiin ja myytiin surutta, myös takaisin Eurooppaan. Myös vanhalla mantereella toimi lukuisia kirjapainoja, jotka painoivat luvattomia kopioita esimerkiksi Ranskan ja Saksan markkinoille. Kirjassa The Rise of the Public in Enlightenment Europe on tästä valistusajan sivujuonteesta mielenkiintoinen kappale (Authorship as property: the rise of copyright , sivut 137-148). Luvattoman kopioinnin merkityksestä valistusajattelun leviämisestä voi esittää vain arvailuja, mutta sen vaikutus ei välttämättä ole ollut mitenkään vähäinen.

Edullinen kirjakin voi olla liian kallis, jos kaikki pennoset valuvat tarvehierarkian alimmille tasoille. Siksi kirjasto on niin nerokas keksintö. Stephen J. Dubner, toinen Freakonomics -kirjan kirjoittajista, kysyi blogissaan parisen vuotta sitten mielenkiintoisen kysymyksen: jos julkisia kirjastoja ei olisi keksitty, voisiko sellaisen perustaa nykypäivänä? Hän ja monet kirjoituksen kommentoijista — ja myös minä — uskovat, ettei kirjaston perustaminen tulisi nykyään kuuloonkaan, tekijänoikeusteollisuus pitäisi siitä huolen.

Periaatteessa tämän tilanteen edessä ollaan nyt, kun E-kirjojen aika näyttää olevan vihdoinkin tuloillaan. Muistan lukeneeni — en saa päähäni ikävä kyllä, mistä — että monet E-kirjoja julkaisevat kustantajat eivät salli kirjastojen lainata sähköisessä muodossa olevia teoksia. Lisäksi, vaikka kustantajat sallisivatkin kirjojensa lainaamisen, kopioinnin esto ja lainausajan rajoitus voi olla toteutettuna siten, ettei kirja toimi kuin harvoissa ja valituissa laitteissa.

Kaikkein vakavimman ongelman aiheuttaa aineiston omistusoikeuden pysyminen kustantajan käsissä. Kirjaston ulkoistetulle kokoelmalle (l. lisensoidulle aineistolle) käy kalpaten, jos kustantaja lakkaa olemasta.
Näistä kysymyksistä voisin kirjoittaa erillisen postauksen myöhemmin, että pysyn nyt edes etäisesti aiheessa…

Vielä jotain vapaasta sivistystyöstä. Kuten yleisten kirjastojen, myös vapaan sivistystyön idea on ylevä — antaa kaikille mahdollisuus kehittää itseään riippumatta ihmisen yhteiskunnallisesta asemasta tai formaalista koulutuksesta. Valistuksen ideaaleista ponnistava liike näyttää tosin hukanneen itsensä, kun opistojen tarjonnassa näyttää olevan kursseja astrologiasta alkaen. Varsin kauas ollaan tultu Nicolas de Condorcetin ajattelusta.

—
Tähän loppuun vielä kypsyttelyä vaativa ajatelma, nyt tästä en saa itsekään selvää. Tämän viikon tehtävässä (kyllä, olen myöhässä) pohditaan tekijänoikeuksia, siinä lienee hyvä sauma kehitellä tätä eteenpäin. Näyttää siltä, että sopimusteitse voitaisiin korjata jotain sellaista, mikä on lakeja säätämällä saatu rikki. Tästä seuraa, että tiedon vapauden kannalta suurin kysymys on se, mihin perinteeseen tiedon tuottaja itsensä asettaa. Vapaiden ohjelmien rakentajat näkevät itsensä osana tieteenteon perinnettä.Jo nyt vapaisiin ohjelmistoprojekteihin osallistuminen on uskottava ja kenties luotettavin tapa meritoitua tietojenkäsittelyn alalla. Miksei sama voisi toimia myös muissa tietoammateissa?

People who looked at this item also looked at…

• Rikki mennyt laki

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Rikki mennyt laki
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun
• Esimerkkiprojektien tarkastelua

Kiva, että täällä Haagin kaupunginkirjaston pääkirjastolla keskustassa on ilmainen ja avoin wi-fi. Toisin kuin Suomessa tai skandinaviassa, ovat monet kirjastopalvelut Hollannissa sen sijaan maksullisia. Kirjoja ja lehtiä voi paikan päällä lukea ilmaiseksi, kotiin lainaamiseen tarvittava jäsenyys ja sitä osoittava kirjastokortti maksaa vuodessa 19€ tai 26.25€, iästä riippuen. Jos aikoo lainata vain lehtiä, voi ostaa halvemman jäsenyyden hintaan 7.5€. Kun kävimme täällä ekskursiolla muutama viikko sitten, huomasi eron retoriikastakin; Hollannissa kirjastoissa on jäseniä, Suomessa asiakkaita tai käyttäjiä. Tämänkertaisella matkalla osallistun LIBERin ja EBLIDAn digitointityöpajaan, ja ajattelin samalla viettää edeltävän viikonlopun täällä ulkomailla.

Kirjastojen vuosimaksua on toisinaan väläytelty Suomessakin (katso Tuula Haaviston Kirjastojen peruspalvelujen maksut eivät kannata -raportti vuodelta 2003 (kiitos Tuulalle ja Petri Tonterille vinkistä)), mutta ainakin nykyinen kirjastolaki (4.12.2004) määrää peruspalvelut maksuttomiksi. Tai siis, tämä on yleinen tulkinta kyseessä olevasta laista. Lain kirjain on seuraava:

4 luku

Kirjastopalvelujen maksuttomuus

5 §

Kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastossa ja niiden lainaus on maksutonta.

Yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja maakuntakirjastojen yleisille kirjastoille antamat kaukolainat ovat maksuttomia.

Muista kirjaston suoritteista kunta voi periä enintään suoritteen omakustannusarvoa vastaavan maksun.

Erityisestä syystä maksu, joka muuten määrättäisiin suoritteen omakustannusarvoa vastaavaksi, saadaan määrätä tätä korkeammaksi.

En ole aivan varma tarkalleen mikä ylläolevassa laissa edellyttäisi, että esimerkiksi netin käyttö ei suomalaisissa yleisissä kirjastoissa maksaisi. Nettiyhteyden omakustannearvo olisi tietenkin sangen matala, ellei mukaan lasketa asiakkaiden käytössä olevia tietokantoja (Arto, Aleksi, EBSCO, PressDisplay, Naxos jne).

Vertailukohdaksi vaikkapa Haagin kaupunginkirjaston muissa toimipisteissä paitsi pääkirjastossa netin käyttö maksaa 1€/tunti (ei-jäsenille 1.4€/tunti) joka on sinänsä ihan markkinakelpoinen hinta täkäläisiin nettikahviloihin verrattuna. CD-levyn kuuntelu talon soittimella maksaa 0.5€ per kaksikymmentä minuuttia, mutta levyt ovat koteloissaan joten niitä voi kuunnella omallakin, kannettavalla cd-soitimella jos jollakulla sellainen vielä on. En tiedä olisiko oman soittimen käyttö kiellettyä, en ole kyllä nähnyt missään mitään kieltolappuja. Levyjä ei kuuntelua varten tarvitse lainata (1€/levy), ellei aio poistua musiikkiosastolta etsiessään jotain mukavaa soppea muualla rakennuksessa kuunteluun ja vaikkapa sarjisten lukuun tai netissä surffailuun. Kuuntelumahdollisuutta ei ole muualla kuin pääkirjastolla.

Mitäs leffan vuokraaminen Suomessa nykyään maksaakaan? Haagin kirjastosta sekä DVD:t että konsolipelit maksavat 3€ kappale. Ei ole sattunut silmiini videovuokraamojen hintoja.

Haagin kirjasto on kuulemma sikäli poikkeuksellinen Hollannin kirjastojen joukossa, että organisaatio kuuluu suoraan kaupungin alle eikä ole säätiö kuten yleiset kirjastot yleensä. En ole varma tarkoittiko Hollannin rantaparatiisin Scheveningenin kirjaston hoitaja koko Haagin kaupunginkirjastoa vai vain omaa lähikirjastoaan, kun sanoi että Haagissa tilanne on sikälikin poikkeuksellinen, että koko henkilökunta saa palkkaa.

En ole järkyttynyt, vaan totean kylmänrauhallisesti, että monikulttuurisuuteen kuuluu että on erilaisia tulokulmia maailmaan, myös kirjastopalvelujen järjestämiseen. Suomen ja skandinavian maksuttomat kirjastopalvelut ovat oikeastaan aika outo ilmiö.

Informaatiolukutaidon opettaja törmää lähes joka kurssilla kritiikkiin tietokantojen käytön vaikeudesta (“Miksi pitää tehdä näin vaikeesti, miksei nää tietokannat oo niinku Google?”). Myöskään Boolen logiikka ei kiinnosta kuuntelijoita, koska onhan Google. Saatan nyt tuottaa pettymyksen mutta minun on ihan pakko paljastaa salaisuus: Google käyttää ihan sitä samaa Boolen logiikkaa. Kun ymmärtää Boolea, saa Googlestakin enemmän irti. Ja vielä enemmän saa irti käyttämällä Google Scholaria, tiedemaailmassa kun ollaan.

Mutta vaikka Google Scholar itsessään jo sisältää rajauksen tieteelliseen tietoon ja taipuu moneksi, ei sekään kaikkeen pysty. Jos vaikkapa haluat etsiä netin syövereistä tietoja naisten kärsimästä masennuksesta ja työuupumuksesta ja loppuun palamisesta työpaikoilla pohjoismaissa, niin Googlen rajat ovat aika pian vastassa. Miten kerrot Googlelle, että haluat kaikki sellaiset sivut, joissa esiintyy joku sanoista: työuupumus (ja sen eri taivutusmuodot), burn out (yhteen ja erikseen kirjoitettuna), masennus (ja sen eri taivutusmuodot), depressio (ja sen eri taivutusmuodot suomeksi ja englanniksi) ja lisäksi viitteissä pitäisi esiintyä joku sanoista Suomi (ja sen eri taivutusmuodot), Finland, Ruotsi (ja sen eri taivutusmuodot), Sweden, Norja (ja sen eri taivutusmuodot), Norway, Tanska (ja sen eri taivutusmuodto), Denmark, Islanti (ja sen eri taivutusmuodot, Iceland, pohjoismaat (ja sen eri taivutusmuodot, Nordic countries, Skandinavia (ja sen eri taivutusmuodot) tai Scandinavia ja vielä lisäksi sivuilla pitäisi olla ainakin joku sanoista työpaikka (ja sen eri taivutusmuodot), occupational (ja sen eri taivutusmuodot), työ (ja sen eri taivutusmuodot) tai work (ja sen johdannaiset). Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä hakuun pitäisi vielä lisäksi mahduttaa vaatimus, että viitteissä on joku sanoista nainen, naiset, woman, women.

Google Scholarin Tarkennettu haku tarjoaa mahdollisuuden vain yhteen joku sanoista -settiin (=Booleksi OR ja Googleksi Ainakin yksi sanoista) mutta mihin laittaa toinen OR-setti työuupumus-käsitteistä ja kolmas OR-setti maan nimistä ja neljäs OR-setti naista tarkoittavista sanoista. Ja miten sen jälkeen yhdistää setit, niin että jokaisesta setistä ainakin yksi sanoista esiintyy saaduissa viitteissä. Booleksi: (a OR b OR c OR d) AND (e OR f OR g OR h) AND (i OR j OR k OR l) AND (m OR n OR OR o OR p). Tietenkin voit käyttää aikaa tekemällä useita hakuja mutta saatuja hakutuloksia ei Googlessa voi yhdistää, joten lopputuloksena sinulla on satoja, ellei tuhansia viitteitä, joista kymmenet, jopa sadat, ovat useaan kertaan listoillasi.

Eli vastauksena alussa esitettyyn kritiikkiin: siksi, koska Google ei pysty. Tietokannoista saa nopeammin ja helpommin luotettavampaa tietoa. Tietokannat taipuvat edellä esitettyyn kysymykseen, sillä tietokannoissa voi tehdä mielin määrin settejä, yhdistellä niitä eri tavoin tai kirjoittaa kaiken pötköön esimerkin tavoin. Useat tietokannat tarjovat lisäksi asiasanaston, joka avaa käsitteistöä ulottuvuuksiin, joihin Google ei pysty. Ja mikä tärkeintä: tietokannoissa on tarkistettua tietoa.

Google on ihan hyvä työkalu joissain tapauksissa, mutta kyllä senkin käsittely taitoa ja tietoa vaatii. Jos ei halua kahlata läpi kolmeasataa tuhatta viitettä, niin kannattaa opetella Googlen kikat. Osaatko sinä Googlettaa?

- Mervi

Palaan vielä edellisen merkinnän aiheeseen: ehkä kyse on sittenkin suuren maan ongelmista. Toista suurta maata edustava kirjoittaja (amerikkalainen) nimittäin toteaa, että “tutkijat pitävät alkuperäislähteiden löytämistä yhtenä tutkimuksen haastavimmista vaiheista”. Kirjoitus on vuodelta 2002, joten se on internetin aikakaudelta, ei kovin vanha.Itse parikymmentä vuotta alalla työskennelleenä en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että asiakirjojen löytäminen olisi Suomessa näin vaikeaa. Mutta onko niin täälläkin? Tutkimusten mukaan arkistoammattilaiset yleensä yliarvioivat käyttäjien osaamista. Käyttäjän kohtaaminen arkistojen ja arkistoammattilaisten kanssa ei ole niin tuskaton kuin ammattilaiset ehkä luulevat.

Vastikään huomattavasti elävöityneellä Kirjastolehden uutisia -palstalla oli juuri juttu otsikolla Digitaalisten pelien julkaisu ja jakelu siirtyy verkkoon ja se kirvoitti minut nyt kirjoittamaan aikanaan mieleen tulleen probleeman, että kun pelien levitys menee verkkoon, ne karkaavat kirjastojen näpeistä. Tarkoitan tässä nyt siis pelejä joka ihan laillisesti levitetään verkon kautta, esim. Microsoftin, Nintendon, Sonyn, Nokian, Applen tai jonkun muun toimijan verkkokaupasta ilman että käyttäjälle koskaan tulee kouriinsa mitään käsissä pidettävää esinettä.

Ja juuri on kauhialla säädöllä saatu kirjastot lainaamaan pelejä. Lainattavana on nyt lähinnä konsolipelejä ja niidenkin lainaaminen on todella lastenkengissä. Pelien edustajien kanssa on (erittäin hitaasti) soviteltu miten se lainaaminen kirjastoista onnistuisi. Nyt se on jossain määrin saatu onnistumaan, ja kirjasto maksaa lainausoikeudesta rahaa. Eli sama systeeemi kuin leffoissa. Kirjoista, äänitteistä tai nuoteista ei tarvitse maksaa, tekijänoikeuslaki takaa että niitä voidaan lainata ilman mitään erityisiä neuvotteluja. Tilanne on vastaava skandinaviassa muuallakin, mutta Tanskassa ja Ruotsissa sopimista on helpottanut se, että pelejä edustaa organisaatio jonka kanssa voi neuvotella keskitetysti. Suomessa on käsittääkseni neuvoteltu nimikekohtaisesti maahantuojien kanssa.

Ensimmäiset 30 vuotta digitaalisia pelejä on jo kirjastojen kannalta menetetty sillä tuotteita ei enää ole saatavilla paitsi käytettyjen pelien markkinoilla joista kirjastot eivät niitä tule hankkimaan. Nyt kun pelit selvästi siirtyvät verkkolevitykseen, pelikulttuuri karkaa kirjastojen ulottumattomiin. Meille tulee jäämään noin 5-7 vuoden levyinen ikkuna pelejä kirjastojen kokoelmiin, ellei jotain keksitä. Kirjastoissa ei tunnu valitettavasti olevan kovin paljoa intoa tähän keksintätyöhön, peleillä nähdään olevan vain välillinen arvo nuorison houkuttelemisksi kirjastoon. Peleillä sinänsä ei ole väliä, nuorilla ja heidän saamisella kirjastoon millä tahansa keinolla on.

Onneksi pelejä voi vuokrata videovuokraamoista. Esim. HubiHubi on hieno palvelu; konsolipelit postitetaan suoraan kotiin, vuokraa maksetaan viikottain ja hinnat ovat todellakin sangen alhaiset.

Kun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssin (aka AVO-kurssin) ensimmäisen viikon tehtävien myötä loin katsauksen Open University (UK) Open Content Initiativeen, Connexionsiin, MIT OpenCourseWareen, LeMilliin, OpenCourseWare Consortiumiin ja Wikiversityyn, tuli hieman samankaltainen olo kuin ensimmäistä kertaa loin kunnollisen katsauksen Nelliin. Oloa voi kuvata EBSCOssakin esiintyvällä termillä library anxiety.

Näin montaa suurta projektia oli hieman vaikea lähteä lähestymään, joten katsoin ensin Richard Baraniukin (palo)puheen TEDissä vuodelta 2006 ja sen jälkeen katsoin puheen käsittelemää Connexionsia. Siinä kiinnitti heti huomiota se, että opintokokonaisuuksien sijasta lähtökohta ovat pienet moduulit, joista voidaan koota haluttuja kokonaisuuksia. Toki samahan näkyy esim. perinteisessä opiskelussa jossa pääaineen kylkeen valitaan sivuaineita ja opinnot muodostuvat eri kokoisista kursseista joiden kokoa kuvataan opintopistein. Esimerkiksi suoritan paraikaa avoimessa yliopistossa käytännöllisen filosofian opintoja, joka koostuu seuraavista “moduuleista”, eli kursseista:

• Filosofian opintoihin orientointi (0 op)
• Yliopisto-opiskelun taidot I (0 op)
• Tiedonhaku ja kirjaston käyttö (0 op)
• Yliopisto-opiskelun taidot II (0 op)
• Kf110 Johdatus filosofiaan (3 op)
• Kf131 Johdatus etiikkaan (3 op)
• Fte170 Johdatus logiikkaan (5 op)
• Fte140 Johdatus tieto-oppiin (3 op)
• Kf120 Johdatus filosofian historiaan (5 op)
• Kf132 Johdatus yhteiskuntafilosofiaan (3 op)
• Kf140 Johdatus yhteiskuntatieteiden filosofiaan (3 op)

Yhdessä nämä siis muodostavat käytännöllisen filosofian perusopinnot, mutta moduuleja voi suorittaa yksittäinkin.

AVO-kurssilla mieleen on muutenkin tullut avoin yliopisto-järjestelmä, jossa siis suoritetaan yliopisto-opintoja olematta välttämättä varsinaisesti opiskelija. Joitain kursseja voi suorittaa etäopintoina ja käydä vain tenteissä. Tällöin oppimateriaalina ovat joko verkkomateriaalit jonkinlaisessa oppimisympäristössä tai kirjat (tai näiden yhdistelmä). Kirjoihin perustuvat etäopinnot ovat sikäli vapaampia, että kirjat ovat julkaistuja ja sijaitsevat siis yhteiskunnassa. Niitä voi siten hankkia eri paikoista, joko jostain läheisestä tai kaukaisesta kirjastosta tai kirjakaupasta. Vain oppimisympäristöissä oleva materiaali ei välttämättä ole julkaistua eikä siihen ole pääsyä ilman johonkin kurssille kuulumista.

Esimerkiksi yliopiston perus- ja aineopintoja tai muita opintokokonaisuuksia vastaavia kokonaisuuksia voi Connexionsissa rakentaa “linssien” avulla ja niitä voivat koota yhtä hyvin oppilaitokset kuin yksittäiset käyttäjätkin. Käyttöliittymään kaipailin parempia selailuominaisuuksia kun moduulit kerran on ihan hyvin kuvailtu avainsanoin. Connecxionsissa seikkailemalla törmääväni moduulit olivat laajuudeltaan vaihtelevia, ja olisin kaivannut jonkinlaisia harjoituksia joka moduulin yhteyteen; muuten ne näyttäytyvät lähinnä aika tavallisina sivuina, ilman erityistä pedagogista. Suurimmassa osassa katsomiani, sattumanvaraisia moduuleja oli kuitenkin opetuksellinen lähtökohta näkvissä.

Luulisi myös, että jos Connexionsin sisällöt ovat hyviä ja arvostettuja, niihin törmäisi googlaillessa tehdessä ja Wikipedian lähteinä. Huomasitteko muut AVO-kurssilaiset muuten, että Connexionin aineistoja saa helposti tilattua tarvepainatteina l. print on-demandina?

Seuraavaksi katsoin Open University OCI:a ja ajattelin, että avoinyliopisto.fi voisi olla jotain samanlaista. Open Universityn toiminta on ainakin virallisesti tunnustetumman oloista, esim. opiskelusta voi ilmeisesti saada opintotukea (jos on Iso-Britannialainen). Open University on siis ainakin jossain määrin “oikeaa” opiskelua, ja aineiston ympärillä on olemassa muuta opiskelua tukevia resursseja. OCIn aineistot ovat kuitenkin näkyvillä myös muille kuin OU:le rekisteröityneille opiskelijoille, toisin kuin esim. Helsingin avoimen yliopiston aineistot, jotka ovat ainakin oman kokemukseni mukaan olleet lähinnä melko perinteisiä, listamuotoisia powerpointteja sekä toisinaan muutaman sivun valokopioita kirjoista tai aikakausijulkaisuista.

OCIn kurssin näyttivät varsin kattavilta ja selvemmin järjestäytyneiltä ja toisaalta suuremmislle kokonaisuuksille kuin Connexionin moduulit ja moduulikokoelmat. Vaikkei suomalainen avoin yliopistosysteemi alkaisikaan aineistojen vapaaseen jakoon OER-tyyliin, jään OU:n webbisivult akaipailemaan esim. kalenteritoimintoja.

MITin OpenCourseWare on klassikko ja melko hyvin tunnettu avointen opintomateriaalien varasto. Muistelen sieltä jotain joskus katsoneenikin, MITin OCW:ssähän on luentoja videoituna. Nyt katsomieni muutamien kurssien aineistot eivät hämmästyksekseni kuitenkaan olleet sellaisenaan verkossa, vaan esim. teksteistä oli vain viitteet kirjoihin jotka kurssilla luetaan.

MIT on osa OpenCourseWare -konsortiota, kuten parisataa muutakin oppilaitosta. Euroopasta ei ole montaakaan, Espanjaa ja Iso-Britanniaa lukuunottamatta. Listalla on kuitenkin TU Delft, jossa vierailin pari viikkoa sitten. OCW:n osallistujalista ei kuitenkaan kerro paljoakaan, sillä eri oppilaitoksien panos on eri kokoinen.

LeMillissä esitellään myös esimerkiksi opetusmenetelmiä ja sivusto on muutenkin enemmänkin opettamista sekä sen suunnittelua ja järjestämistä kuin opiskelua tukeva. Suomenkielisessä LeMillissä näkyy tämän AV-kurssin vetäjien nimet monessa, monessa kohtaa.

Suomenkielisessä Wikiopistossa (l. Wikiversityssä) ei tässä vaiheessa ole kovin laajalti kursseja, lukupiirejä tai muita opintoja, ne ovat keskittyneet lähinnä “kuorolle saarnaamiseen”. Tämä on kuitenkin luonnollista kun suomalainen Wikiopisto on vielä syntyvaiheessa ja tarvitsee itselleen onnistuneita caseja. Tämä AVO-kurssi on yksi sellainen, ja toisaalta myös eräänlainen kouluttajakoulutus.

Kaikissa nyt katsotuissa oppiresurssisivuistoissa on immateriaalioikeuksen hallintaan käytössä Creative Commons -lisenssiperhe. Wikiopisto käyttää lisäksi tarttuvaa CC Share Alike -lisenssiä. Osa sivustoista sallii kurssien muokkaamisen suoraan omilla sivuillaan.

“Oikeasti tapahtneiden”, eli sellaiseten kurssien joihin on liittynyyt jotain luentoja tai keskustelutilaisuuksia, siirtäminen avoimeksi oppiresurssiksi ei ole suoraviivaista, vaan vaatii toimitustyötä. Jotkut nyt näkemäni kurssit ovat kin tämän takia hankalasti lähestyttäviä, jos esim. siihen liittyiä luentoja ei ole taltioitu. Tällöin vaikka kurssiin liittyvää aineistoa ja rakennetta on vapaasti saatavilla, ei kurssi kokonaisuudessaan sitä ole.

Niin tai näin, näiden selailu on oikeastaan sangen koukuttavaa

Avoimet oppiresurssit–hippien näpertelyä ja eettisen erinomaisuuden todistelua vai oikea vaihtoehto laajamittaiselle oppimateriaalituotannolle? Mitähän ihan oikeat opettajat tällaisesta ovat mieltä? Liian vaikeaa, helpompi saada opetussuunnitelma ja painetut kirjat kovin, kovin ahtaaksi käyneelle työpöydälleen? En usko että massaopettamisen (peruskoulu, lukio, ammattikoulut, yliopistot, AMK:it) resurssina nämä vielä vähään aikaan Suomessa tulevat olemaan suurikaan juttu (toki yksittäisiä ja verkostoituneita opettajia löytynee) vaikka heille tällaista on mahdollista markkinoida, mutta esim. työpaikoilla nämä voisivat olla arvossaan jos vaan löytäisivät tiensä sinne. Oikeiden opettajien tavoittaminen näillä on varamasti helpompaa, kun ovat keskittyneitä oppilaitoksiin ja tämä on kuitenkin heidän alaansa. Voisin kuitenkin omassakin työssä voisi aivan hyvin ehdottaa että alettaisi käymään jotain näitä jo olemassaolevia aineistoja läpi jonkinlaisella opiskeluporukalla.

Venäjänkielen taitoiset voivat käydä katsomassa Venäjän arkistot -sivuston vieraskirjaa. En tiedä, mikä suuressa maassa mättää – tai ehkä ei mätä mitään: arkistoja on kenties vain paljon ja ihmiset ovat tietämättömiä. Joka tapauksessa minusta on jotenkin järkyttävää nähdä vieraskirjaan kirjoitetut vetoomukset. “Auttakaa, etsin äitini sukulaisia”, “auttakaa, etsin palkkatietoja”, “etsin isoisäni hautapaikkaa”, “etsin listaa leirillä 339 kuolleista”, “pyydän lähettämään tiedot eläkettä varten”, jne. Tällaista se on, kun yhteiskunnan muisti ei toimi.

Wikiversity sen sijaan tuntuu enemmän omalta paikaltani. Tässä tunteessa voi olla kyse siitä, että palvelua pyörittävä Mediawiki-ohjelmisto on minulle tuttu ympäristö ja toisaalta myös sisällön kannalta niinkin epäolennaisesta asiasta kuin siitä, mikä palvelulle annettu nimi on. Tällä en tarkoita, että LeMill olisi huono nimi, vaan sitä että Wikiversity nimenä herättää mielikuvia sisällöistä, jotka saattaisivat kiinnostaa minunlaistani oppijaa.

Kuten LeMilliin, myös Wikiversityyn voi luoda kaikentasoisia oppiresursseja. (Englanninkielisessä) Wikiversityssä tuntuu kuitenkin olevan runsaimmin kolmannen asteen tasoisia aineistoja sekä kaikenlaisia, varsin mielenkiintoisiakin sisältöjä erilaisiin harrasteisiin ja muuhun ei-formaaliin opiskeluun liittyen.

En tätä kurssia aiemmin ole tutustunut Wikiversityyn juuri muuten kuin etusivua vilkaisten. Tästä pintapuolisesta tutustumisesta minulle on jäänyt päälimmäisenä mieleen sanapari ”Toivottoman kaoottinen!” Tutuistuin nyt Wikiversityyn hieman paremmalla ajalla ja mielikuvani alkoi selkiytyä, paljolti varmaankin siksi että tein tällä kertaa opettajille tarkoitetun kiertokäynnin. Kierros selvitti hyvin Wikiversityn toimintaperiaatteita.

Toivoisin kuitenkin Wikiversityyn enemmän rakennetta, kahdella tavalla. Tämän viikon tehtävän yhteyteen linkitetyssä artikkelissa korostettiin sitä, että opiskelun tulisi olla opiskelijoiden näköistä ja heidän tarpeistaan lähtevää. Ongelmana kuitenkin on, että aivan nollapisteestä lähtevä opiskelija ei tiedä mitä hän ei tiedä, eikä osaa kysyä. Tällöin opettajan taidolla on merkitystä; l. opettajilla tulisi olla ymmärrystä siitä, kuinka jonkun asian opettaminen tulisi strukturoida. En tiedä, olisiko Wikiversityyn mahdollista luoda jonkinlaisia opetettavasta aiheesta riippumattomia rakenteita, joiden avulla jostain aiheesta paljon tietävät, mutta opetustaidostaan epävarmat asiantuntijat voisivat saada esitettyä tietämystään kurssin kohderyhmälle sopivassa muodossa ja järjestyksessä.

Wikiversitystä tulisi myös ymmärrettävämpi (l. selkeämpi, helpompi navigoida ja yhdistellä sisältöjä), jos alustana toimivaan Mediawikiin asennettaisiin sisällön rakenteistamisen mahdollistava Semantic Mediawiki -laajennoskokoelma. Voi tosin olla, että jo nyt Mediawikin tekstinmuotoilua oudoksuvat käyttäjät kavahtaisivat rakenteisuuden lisäämistä; tosin paljon tästä voisi tapahtua konepellin alla siten, ettei sisältöä laativan henkilön tarvitse nähdä nykyistä enemmän vaivaa.

Tämän viikon tehtävään kuului johonkin oppiresurssiprojektiin osallistuminen; lopuksi hieman siitä . Rakentelin suomenkieliseen Wikiversityyn alun itseopiskeluaineistosta, jonka tarkoituksena on rohkaista yhteiskuntatieteilijöitä tutustumaan avointa koodia olevaan R-tilasto-ohjelmistoon. Aineisto on tarkoitettu täydentämään Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston KvantiMOTV-oppiresurssia. KvantiMOTV-aineistoon kuuluu joukko hyvin laadittuja harjoitustehtäviä, joiden läpikäynti on neuvottu maksullista SPSS-ohjelmaa käyttäen. Tässä itseopiskeluaineistossa näytetään, kuinka samat analyysit voidaan tehdä R:llä.

En ole kysynyt Tietoarkistosta lupaa oppiresurssiprojektin aloittamiselle, mutta ajattelin vinkata asiasta heille, mikäli nyt alkuun saatetusta aineistosta syntyy jotain käyttökelpoista.

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Rikki mennyt laki
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• Esimerkkiprojektien tarkastelua

Tänään vietettiin laitoksen uuden tutkimuskeskuksen avajaisia ja paljastettiin samalla tutkimuskeskuksen nimi: TRIM – Tampere Research Center for Information and Media. Tutkimuskeskuksen alku tuskin voisi olla parempi: Akatemialta ja Tekesiltä on saatu rahoitusta 1,2 miljoonaa euroa. Haussa ei ollut mukana asiakirjahallinnan projekteja.

Rehtori Kaija Holli kehui puheessaan käynnin uudella laitoksella olleen positiivinen kokemus. Itselläni on myös kaikesta hyvä kutku,vaikka ollaan vasta alussa. Entisen hypermedialaboratorion kulttuuri ja toimintatavat ovat sopivan epäsopivia entisen informaatiotutkimuksen laitoksen kanssa. Hyperissä on esimerkiksi tehty enemmän soveltavaa tutkimusta. Kun kyseessä on aito synergiaetujen etsintä pelkän hallinnon yhdistämisen sijasta, tulos ei ole veret seisauttava; se päinvastoin panee ne paremmin kiertämään.

Opiskelijoita on huolettanut, miten käy kirjastoalan ammatillisten opintojen, kun myös interaktiivinen media integroidaan samaan laitokseen. Murhe on tietääkseni aiheeton. Kun tutkimusryhmät on nyt muotoiltu uudelleen, asiakirjahallinta sisältyy RIMEen (Research Group on Information and Media Practices). Sen kuvauksesta puuttuvat lähes kokonaan ammattitermit (vain “asiakirjahallinto” mainitaan ohimennen viitattaessa aikaisempaan tutkimusryhmään), mutten ole tuntenut tästä hetkeäkään huolta. Koska asiakirjoihin ja niiden hallintaan liittyvät ominaispiirteet eivät ole sanahelinää, ne eivät katoa, jos kysymykset muotoillaan toisella tavalla. Sanavalinnat ovat tietoisia, koska ne auttavat näkemään yhteyksiä, ei vain eroja.

Kuvassa ollaan nauttimassa tarjoilua uuden tutkimuskeskuksen tiloissa Pinni A:n 5. kerroksessa, siis kerros informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksen yläpuolella.

Tällä viikolla taas henkilöstön edustajaksi HY kirjaston johtajien ja päälliköiden ryhmään valittiin kokenut Elisa Hyytiäinen, varalla Antti Virrankoski. Onneksi olkoon! Vaalit järjestettiin e-lomakkeen avulla.

Aikaisemmin tällä viikolla silmiini sattui uutinen USA:sta, jossa kirjasto (Queens Borough Public Library) on haastanut kirjastojärjestelmän toimittajansa (tai toimittamatta jättäjänsä) oikeuteen. En tiedä onko tällaista tapahtunut paljonkin, mutta itse en muista kuulleeni tällaista aikaisemmin. Kirjasto on alunperin ostanut järjestelmän Dynixiltä, joka sitten sulautui Sirsiin. Uusi yhtiö ei ole toimittanut mitä luvattiin. Mielenkiintoista nähdä miten tämä juttu etenee. Lisätietoa täällä.

Luen tutkielmaa, jossa kirjoittaja toteaa asiakirjan käsitteen olevan arvolatautunut: asiakirjan ja asiakirjallisen tiedon määritelmät asettavat vaatimuksia niin asiakirjojen hallinnalle kuin koko asiakirjallisuuden käsitteen käytölle. Sitä vastoin dokumenttienhallinnan viitekehys tarjoaa ikään kuin neutraalimman näkökulman arkisto- ja asiakirjahallinnolle keskeisiin ilmiöihin. Erilaisten informaatiosisällön kantajien (dokumenttien) hallintaa voidaan tarkastella ilman asiakirjahallinnolle tyypillistä käsitteistöä ja välineistöä, varsinkin kun ne tässä tapauksessa ovat käytännölle jossain määrin vieraita. Kirjoittaja myös huomauttaa, että asiakirjallisen statuksen puuttuminen ei tee dokumentista asiakirjaa vähäarvoisempaa organisaation toiminnalle.

Hän on aivan oikeassa. Tässä on minusta ongelma. Asiakirjahallinnan fokus on autenttisissa, eheissä ja luotettavissa asiakirjoissa, mutta organisaatioille tärkeä informaatio voi olla jotain arkipäiväisempää. Se löytyy dokumentinhallinnasta, sisällönhallintajärjestelmistä, kovalevyiltä, intranetista ja sähköposteista. Mitä sanottavaa asiakirjahallinnolla on näistä? Mikä on asiakirjahallinnon merkitys, jos sillä ei ole ihmisten päivittäiseen tiedonhallintaan ratkaisuja?

Tuntuu siltä, että organisaatioissa vietetään arki dokumentinhallintajärjestelmien yms. parissa, mutta silloin tällöin vedetään pyhävaatteet niskaan ja mennään tekemään ns. virallinen asiakirja. Kuten pynttäytyminen usein, tämä ei kaikkia viehätä ja tuntuu turhalta ja vaivalloiselta.

Ennen tällaista eroa ei ollut. Paperi oli asiakirja ilman sen kummempia mutinoita. Jos joku vain vaivautui riipustamaan jotain paperille, asiakirja syntyi “orgaanisesti toiminnassa” (kuten klassisten arkistoteoreetikkojen teesi kuului). Nyt sitä varten pitää usein käyttää erityistä järjestelmää. Jotenkin pitäisi päästä lähemmäksi tätä aikaa, jolloin ihmiset vain toimivat ja asiakirjoja syntyi.

Kokouksissa on tarkasteltu kokoelmia ja mietitty minkälaista kokoelmatyötä on edessä, ja jonkin verran pohdittu myös sitä, miten aineistoja voisi jakaa maanpäällisiin ja maanalaisiin kerroksiin – n. puolet aineistosta tullaan sijoittamaan maanalaisiin kerroksiin, suurin osa kuitenkin avokokoelmiin. Maan alle sijoitetaan varmasti suurin osa lehdistä, mutta muuten on vielä auki miten aineistoa jaetaan. Joillain alueilla ehkä sijoitetaan joitain luokkia kokonaan maan alle, mutta useimmissa tapauksissa varmasti luokkia jaetaan niin että osa on ylhäällä ja osa alhaalla. Kun päätetään mitä sijoitetaan kellariin voidaan katsoa esim. aineiston ikää ja lainalukuja, mutta tärkeää on mielestäni myös aineiston käyttötapa. Jos kirjaa ei yleensä käytetä paikan päällä, vaan se noudetaan kirjastossa ja otetaan lainaan, sen voi yhtä hyvin hakea kellarista. Tosin kellariinkin tulee jonkin verran työskentelytilaa, mutta enemmän (ja esteettisempää) työskentelytilaa löytyy maanpäällisistä kerroksista. Näitä asioita ehditään vielä pyöritellä moneen kertaan.

***
Eilen sain käsiini talon L2-piirustukset.

Samalla selvisi, minkä takia A3-kokoisissa piirustuksissa teksti on niin pientä, että sitä on vaikea lukea – se onkin tarkoitettu luettavaksi tällaisista lakanoista

Kirjasto palvelee asiakkaita osoitteessa Paraatikenttä 6. Tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin ovet ovat avoinna klo 9-18, maanantaisin ja perjantaisin klo 9-15. Kirjaston yleinen sähköpostiosoite on kasarmi.kir(at)kyamk.fi, ja asiakaspalvelun puhelinnumero on 044 702 8760.

Muotoilun kirjastoon Utinkadulle jäivät vielä opinnäytetyöt ja lehdet, jotka siirtyvät Kasarminmäelle ensi kesänä. Muotoilun kirjat muuttivat jo Kasarminmäelle. Kirjaston palvelupiste toimii tiistaisin ja torstaisin klo 9-12.30 muotoilun kirjastossa. Silloin voi esimerkiksi tilata Kasarminmäen kirjastossa olevia kirjoja palvelupisteeseen. Kirjastoon pääsee lukemaan lehtiä ja opinnäytteitä myös muina aikoina.

Kolmisen viikkoa kestänyt muutto keskellä lukukautta oli aikamoinen voimainponnistus. Asiakkaille kuuluu kiitos kärsivällisyydestä, ja koko muuttoporukalle kiitos siitä, että olemme tässä (jo) nyt. Tervetuloa kirjastoon!

***

Business Library, Design Library and Media Library are now Kasarminmäki Library, which was opened today. In addition to the printed books, magazines and theses available, there are also workstations and a group work room for 8 people.

The address of Kasarminmäki Library is Paraatikenttä 6, and it is located next to the main building of Kasarminmäki campus. The library serves the customers on Tuesdays, Wednesdays and Thursdays at 9 a.m. – 6 p.m, and on Mondays and Fridays at 9 a.m. – 3 p.m. The e-mail address of the Kasarminmäki Library is kasarmi.kir@kyamk.fi, and the telephone number is +358 44 702 8760.

The magazines, newspapers and theses of the Design library remain in Design library until the next summer. However, the books of Design library moved to Kasarminmäki. The service point in Design library is open on Tuesdays and Thursdays at 9 a.m. – 12.30 a.m. It is possible to order materials from Kasarminmäki library then, for example. Reading magazines, newspapers and theses at the library is possible also outside the opening hours of the service point.

Moving the libraries took around three weeks in the middle of the busy semester. The customers deserve a big thankyou for their patience during the moving. Welcome to the library!

– Mikä se Kansallisarkisto on?

– Siellä on paljon kansakunnan papereita.

– Onko niissä papereissa totuus?

– Ainakin niissä on paljon komeita leimoja.

– Miksi niitä sitten tutkitaan, jos niissä ei ole totuutta?

– Kansallisarkiston ulkopuolella ei ole edes papereita.

(Jari Tervo: Ohrana)

Yksinkertaisinta on kuvata arkistoa kerättyjen tiedostojen ja datan määrällä. Näistä jälkimmäinen annetaan pakkaamattoman datan määränä, joka on haravoitu Internetistä. Kirjaston levypalvelimilla aineisto säilytetään eri tavoin pakattuna tilan säästämiseksi.

Verkkoarkistoon haravoitu ‘tiedosto’ tarkoittaa todella vain tätä eikä muuta yksikköä kuten Internetistä kerättyä sivua tai sivustoa. Tilastossa on siis jokainen kuva-, musiikki- tai muuten linkitetty tiedosto laskettu mukaan itsenäisenä.

• Vuosina 2006-2008 kerättiin noin 146 miljoonaa tiedostoa ja 8,4 TB dataa (pakkaamatonta)

• Vuonna 2009 on kerätty 1.5.2009 mennessä noin 9 miljoonaa tiedostoa ja 500 GB dataa (pakkaamatonta)

Näin suuresta määrästä dataa voisi esittää useita kuvailevia lukuja, mutta mainitaan tässä vain tiedostoformaattien osuus. Lukumääräisesti neljä yleisintä tiedostotyyppiä ovat html-, jpeg-, gif- ja pdf-tiedostot. Tästä huolimatta arkistossa on runsaasti myös ääni-, video- ja animaatiotiedostoja sekä useita satoja erilaisia formatteja, joista osa vaikuttaa melko harvinaisilta.

Suomi-keräykset

Suurin osa verkkoarkiston sisällöstä tulee vuosittaisista Suomi-keräyksistä, joilla tavoitellaan suurempaa tai pienempää osaa suomalaisiksi määriteltävistä Internet-sivustoista.

Keräystoiminnan alkuaikoina kirjastolla oli käytössä nykyistä paljon vähemmän levytilaa arkistointiin. Tavoitteena oli silloin hankkia edustava näyte suomalaisista .fi-päätteisistä sivuista, ihan kaikkea ei edes uskottu saatavan. Vuosittain on kerätty melko edustavia, noin 50 miljoonan tiedoston otoksia .fi-domainista.

Viime vapun jälkeisiin lukuihin kannattaa lisätä vuoden 2009 Suomi-keräys, joka on vielä kesken monimutkaisten levyjärjestelyjen takia. Siinä on kaikesta huolimatta haravoitu jo noin 1,5 TB eli 24 miljoonaa tiedostoa.

Tämänvuotinen Suomi-keräys on luonteeltaan erilainen kuin edelliset, joissa tavoiteltiin .fi-päätteisiä sivustoja. Tämänvuotisella ponnistuksella halutaan tallettaa niiden lisäksi muutkin kotimaiset sivustot, joiden osoitteet päättyvät esimerkiksi .com-, .net- ja .org-tunnuksiin. Se, miten nämä kaikki sivut etsitään ja toisaalta rajataan suomalaisiksi tai Suomeen liittyviksi, on toisen kirjoituksen aihe.

Arkiston kaksi indeksiä

Datamassojen järjestely, sijoittelu ja indeksointi vievät jonkin verran aikaa keräyksien jälkeen, mutta suuri osa arkistosta on jo käytettävissä

Arkistosta voi etsiä vapaakappalekirjastojen päätteillä sivuja kahdesta indeksistä.

• URL-osoitteella ajalta tammikuu 2006-toukokuu 2009.

• Vapaita sanahakuja voi tehdä vuosilta 2006 ja 2007. Myös vuoden 2008 indeksit on laskettu mutta ne täytyy vielä loppusijoittaa sopivalle levylle.

Syksyn päivät ovat läpikuultavia
ja metsän kultaa vasten maalattuja…
Syksyn päivät hymyilevät koko maailmalle.
Niin ihanaa uinahtaa vailla toiveita,
kylläisenä kukista ja väsyneenä vehreyteen,
viinin punainen seppele pieluksella…
Syksyn päivä ei kaipaa enää mitään,
sen sormet ovat järkkymättömän viileät,
unissaan se näkee miten kaikkialle
sataa loputtomiin valkoisia hiutaleita…

(Edith Södergran)

Valkoisia hiutaleita saadaan varmasti vielä odotella, mutta läpikuultavat ja kultaiset syyspäivät ovat pian täällä. On hyvä tuntea itsensä kylläiseksi kesästä. Istua pihalla vilpoisessa tuulessa kaulukset ylhäällä ja tuntea hajoavien lehtien voimakas tuoksu. Antaa itsensä olla ja odottaa.

Minä miellän Saima Harmajan kevään runoilijaksi. Edith Södergranin runoilijaääni on syksyinen. Aivan kuin Edith olisi koko ikänsä odottanut jotakin tapahtuvaksi – parempia aikoja, kirjojen julkaisua, hyvää kritiikkiä, ystävän saapumista, rakkautta, paranemista ja lopulta kuolemaa.

Vaikka Edith asui eristäytyneenä koko elämänsä Kannaksen Raivolassa, juurikaan liikkumatta sieltä muualle kuin keuhkotautiparantoloihin Suomessa ja Sveitsissä, hän eli hyvin rikasta ja intohimoista sisäistä elämää. Elämän kiihkeys pursuaa hänen runoissaan. Kirjallista suosiota runoilija ei saanut eläessään kokea mutta Edith itse tajusi lahjansa. Hiljaisuudesta, rauhasta, vaatimattomista oloista, alakulosta, eläinystävistä, rakkaudesta perheeseen, ikuisista haaveista ja unelmista, jopa riuduttavasta sairaudesta kumpusi pysyvää ja iätöntä kauneutta.

Södergranin maailmaan voi vilkaista kirjassa Tulena yli tuhkan Edith Södergranin valokuvia. Edith ei ehkä ollut kummoinenkaan valokuvaaja, mutta nämä muutamat hänen ottamansa jälkipolville säilyneet valokuvat kertovat sitäkin henkilökohtaisemman ja inhimillisemmän tarinan runoilijan elämästä ja ajasta, jossa hän eli.

Edith Södergran Kansallisbiografiassa 

1. Pääsy ja saavutettavuus
2. Oikeus ja mahdollisuus hyödyntää resurssia täysipainoisesti
3. Oikeus muokata, uudelleenpaketoida ja jalostaa resurssia edelleen

Vaikka esimerkkiprojektit ovatkin tekniseltä toteutukseltaan, oppiresurssien muodoltaan tai kohderyhmältään toisistaan poikkeavia, kolmitasoisen mallin mukaan ryhmiteltynä ne eivät juuri eroa toisistaan. Kakkostason kriteerinä olen pitänyt sitä, että oppija voi käyttää resurssia halutessaan myös formaalin tutkinnon hankintaan.

	Taso 1	Taso 2	Taso3
MIT OpenCourseWare	X		X
OpenCourseWare Consortium	X		X
OpenLearn	X	X(*)	X
LeMill	X		X
Connexions	X		X
Wikiversity	X	X(**)	X

Kaksi taulukon solua olen merkinnyt tähdin — niistä hieman myöhemmin.

Esimerkkiprojekteista MIT OCW ja Opencourseware-konsortioon kuuluvien yliopistojen kurssit ovat itselleni kaikkein tutuinpia, etenkin kurssit joista on ollut saatavissa luentojen ääni tai videotallenteet. Monia MIT:n luennoitsijoita kuuntelee ilokseen, esimerkiksi 9.00 Introduction to Psychology-kurssia voin suositella lämpimästi kaikille — vaikka työmatkakuunneltavaksi jollei muuten. Tietojenkäpistelyihmisten pitää jo yleissivistyksen vuoksi tsekata legendaarinen 6.001 Structure and Interpretation of Computer Programs, vuodelta 1986 peräisin olevine luentovideoineen.

Kumma kyllä, OCW-konsortioon ei kuulu ainuttakaan suomalaista yliopistoa. Luulisi, että ainakin teknisluonnontieteellisellä puolella riittäisi mielenkiintoa oppiresurssien jakamiseen ja yliopistojen keskinäiseen yhteistyöhön; onhan MIT etunenässä näyttämässä esimerkkiä.

Connexionsia en tuntenut tätä kurssia ennen edes nimeltä. Harmin paikka, sillä jo heti etusivulla näkyy pari kurssia, joista olisi voinut olla apua jo aikaisessa vaiheessa opintojani. Pitänee jossain vaiheessa kokeilla päntättyjen tietojen verestämistä Collaborative Statistics ja Applied Probability -kurssikirjojen avulla.

Connexions-palvelusta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että palveluun tallennettavat oppiresurssit kuvaillaan Connexionsia varten kehitetyllä CNXML-kuvailukielellä. Kaikki oppiresurssit ovat siis rakenteisia dokumentteja, joiden sisältöjä voidaan yhdistellä vapaasti erilaisiksi kurssikokonaisuuksiksi. Toimivien kurssikokonaisuuksien koostaminen valmiista paloista ei liene kuitnekaan aivan yksinkertaista, sillä vaikka sisältö olisikin valmiina, esitysjärjestyksen miettiminen kurssin kohdeyleisölle sopivaksi vaatinee paljon miettimistä ja pegagogista kykyä.

Isosta-Britanniasta peräisin olevan Open Universityn tunsin muista yhteyksistä jo ennestään, mutten tiennyt että myös OU ylläpitää avoimia oppimateriaaleja jakavaa sivustoa. Kurssikohtaiset LearningClub-keskusteluryhmät on OpenLearn sivuston OCW-kursseista erottava ominaisuus — tosin ne muutamat vilkaisemani keskusteluryhmät olivat kaikki tyhjiä. Ehkäpä kyseessä on sivuston uusi ominaisuus, eivätkä käyttäjät ole vielä ottaneet keskusteluryhmiä omakseen.

Lemill oli minulle nimeltään tuttu, mutten ole aiemmin tutustunut siihen tarkemmin. Tähän asti olen jostain syystä ollut siinä uskossa, että palveluun kaivataan vain peruskoulu/lukiotasolla sovellettavissa olevia oppimateriaaleja mutta todellisuudessa kaikentasoinen materiaali lienee tervetullutta. Lisäksi olen ajatellut, että palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti opettajille, ei niinkään itsenäisille oppijoille. Tämä käsitys jäi minulle voimaan, vaikka joltain Lemillin sivulta olinkin lukevinani, että oppiresurssit ovat sekä itsenäisten opiskelijoiden että opettajien käyttöön.

Wikiversitystä tulen kirjoittelemaan myöhemmissä kurssipostauksissa.

Lopuksi taulukon tähdistä. Yksikään esimerkkiprojekteista ei tarjoa virallista mahdollisuutta hankkia tutkinto itsenäisesti avoimia oppimateriaaleja opiskellen. Wikiversityssä kuitenkin mainitaan, että jotkin verkko-opintoja tarjoavat yliopistot käyttävät opetuksessaan avoimia oppimateriaaleja ja niihin opiskelijaksi hakemalla itsenäinen opiskelija voisi hankkia virallisen todistuksen oppimastaan, vaikkei voisikaan osallistua perinteiseen yliopisto-opetukseen esimerkiksi asuinpaikkansa takia. Ilmeisesti Wikiversityn puuhaihmisten pitkän tähtäimen suunnitelmana olisi hankkia Wikiversitylle viralliset akkredointioikeudet, jolloin tutkintojenkin myöntäminen tulisi mahdolliseksi. Tätä kehitystä on mielenkiintoista seurata — kannattaa lukaista läpi aiemmin linkittämäni sivun keskusteluosuus. Open University on myös täysin etäopiskeluun perustuva yliopisto, joten halutessaan opiskelija voi hankkia itselleen virallisen tutkinnon, mutta pelkästään avoimia oppimateriaaleja opiskellen se ei onnistu. OpenLearn -ympäristön oppimateriaalit lienevätkin ikäänkuin maistiainen Open Universityn koko kurssitarjonnasta ja siten houkuttelevat itsenäisiäopiskelijoita hankkiutumaan virallisesti OU:n opiskelijoiksi.

People who looked at this item also looked at…

• Vapauden asteista
• Avoimuuden perusteita
• Avokurssin avaus

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Rikki mennyt laki
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun

1. Pääsy ja saavutettavuus
2. Oikeus ja mahdollisuus hyödyntää resurssia täysipainoisesti
3. Oikeus muokata, uudelleenpaketoida ja jalostaa resurssia edelleen

Pääsy ja saavutettavuus

Ensimmäisen tason avoimuuden kriteerinä on, että oppiresurssiin pääsyä ei ole estetty kaikilta muilta, paitsi johonkin tiettyyn viiteryhmään kuuluvilta henkilöitä tai organisaatioilta.

Suomessa perinteisesti sekä yleiset- että korkeakoulukirjastot ovat olleet avoimia oppiresursseja. Kirjastojen kokoelmia on voinut käyttää — ainakin lukea, ja pääsääntöisesti myös lainata — kuka tahansa, joka on sitoutunut noudattamaan kirjaston käyttösääntöjä.

Yleiset kirjastot noudattavat edelleen tätä periaatetta, mutta korkeakoulukirjastoissa osa avoimuudesta on katoamassa elekronisten aineistojen yleistyessä. Tällä hetkellä suuri osa tieteellisistä lehdistä tilattaneen jo sähköisenä ja lienee vain ajan kysymys, koska myös kirjoja ryhdytään hankkimaan tietokantoina, O’Reilly Safarin tapaan. Yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle sähköiset aineistot ovat etäkäyttömahdollisuutensa ansiosta suuri apu, mutta yliopiston ulkopuolisille asiakkaile on tiedossa kovat ajat — he voivat käyttää sähköisiä aineistoja ainoastaan kirjaston koneilta. Sähköistä kirjaa ei voi ottaa kotiin luettavaksi, eikä laajamittainen kopiointi tai tulostaminenkaan kotikäyttöön ole sallittua.

Yliopistokirjastoista, jotka ovat olleet lähes puhtaita julkishyödykkeitä, on siis hiljalleen tulossa klubihyödykkeitä. Tämän kehityksen kompensoiminen on yksi syy sille, miksi yliopistoissa tuotetun oppimateriaalin tulisi mielestäni olla pääsääntöisesti avointa.

Oikeus ja mahdollisuus hyödyntää resurssia täysipainoisesti

Toisen tason avoimuus lienee kaikkein täydellisimmässä muodossaan vaikein kriteeri täytettäväksi, ainakin silloin jos jostain periaatteellisestä syystä opiskelijalta ei haluta tai voida ottaa maksua.

Tuomen mukaan resurssin täysipainoinen hyödyntäminen pitää sisällään opiskelijan mahdollisuuden hankkia resurssia käyttäen formaali tutkinto, jos hän näin haluaa. Kuitenkaan esimerkiksi MIT ei tarjoa Opencourseware -palvelunsa yhteydessä tällaista mahdollisuutta.

Voi olla, että oppimateriaaleja avoimeen levitykseen päästävät perineiset koulutusorganisaatiot eivät halua tarjota mahdollisuutta hankkia tutkinto tai jonkin oppialueen muu sertifiointi välttääkseen kirjekurssioppilaitoksen leiman.

Avointen oppimateriaalien avulla opiskelleiden henkilöiden sertifioinnista voi avautua tulevaisuudessa oiva liiketoimintamahdollisuus, mikäli oppimateriaalien lisensseissä ei kielletä oppimateriaalien käyttöä minkään organisaation myöntämään sertifikaattikokeeseen opiskeluun. Tällaisia sertifiointiorganisaatioita voi hyvin olla jo olemassa; IT-alallahan vapaasti omaan tapaan opiskelleiden henkilöiden sertifiointi on ollut arkipäivää jo pitkään. Esimerkiksi Linux Professional Instituten LPI -sertifiointikokeisiin voi valmistautua maksullisella kurssilla, tai omatoimisesti opiskellen vapaasti saatavilla olevien materiaalien avulla.

Mietin, voisikohan sertifiointioikeuksien myöntäminen ulkopuolisille tahoille maksua vastaan olla potentiaalinen rahoituskanava avoimia oppimateriaaleja tuottavalle organisaatiolle. Näin äkkiä ajatellen ratkaisu saattaisi olla hyvinkin toimiva.

Oikeus muokata, uudelleenpaketoida ja jalostaa resurssia edelleen

Kolmannen tason vapaus syntyy sopimuksin, joiden avulla oppiresursseille (l. informaatiolle) voidaan palauttaa hallitusti osa sen luontaisesta julkishyödykeluonteesta. Eriasteisia Creative Commons -tyyppisiä vapaalisenssejä käyttämällä oppiresurssi voidaan laskea vapaaseen jakeluun niin, että muokkaaminen, uudelleenpaketoiminen ja jalostaminen on mahdollista alkuperäisen teoksen laatijan oikeudet säilyttäen.

—
Alkujaan ajattelin käsitteleväni esimerkkiprojekteja jo tässä kirjoituksessa, mutta taidan sittenkin kirjoitella niistä erikseen. Kun kirjoittaa pitkästä aikaa, tekstit tuntuvat venähtävän.

People who looked at this item also looked at…

• Esimerkkiprojektien tarkastelua
• Avoimuuden perusteita
• Avokurssin avaus

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Rikki mennyt laki
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun

Kuten Tuomi toteaa, tällainen maailma on jo aluillaan, laboratoriomittakaavassa, tieteen ja oppimisen vapauteen uskovien tutkijoiden ja opettajien alkuunpanemana.

Luettuani Tuomen raportin tajusin, että viime kädessä avointen oppiresurssien maailman kasvu on kiinni siitä, miten oppiresurssit (ja laajemmassa mielessä informaatio) käsitteellistetään — ensinnäkin, millaiseksi opettajat tai muut tiedon tuottajat mieltävät informaation luonteen ja toiseksi, kuinka lainlaatijat sen tekevät.

Tästä syystä Tuomen yritys määritellä avoin oppiresurssi siihen liittyvine pohdintoineen on mielestäni raportin tärkein osuus.

Tuomen analyyttinen määritelmä lainaa sisältönsä vapaan ohjelmistokehityksen filosofiasta sekä taloustieteen hyödyketyypittelystä. Avoimen ohjelmistokehityksen filosofiasta lainaava määritelmän osa auttaa luokittelemaan jo olemassaolevia oppiresursseja eri tavoin niiden avoimuuden asteen mukaan. Seuraavassa tehtäväpostauksessa esittelen lyhyesti määritelmän tämän osan ja koitan ryhmitellä tehtävännossa luetellut oppiresurssiprojektit määritelmän avulla.

Määritelmän taloustieteestä lainaava osuus havainnollistaa, että informaatiohyödykkeiden, kuten oppiresurssien, avoimuus ja vapaus on todellakin vain sopimuskysymys ja antaa perusteet sille, miksi oppiresurssit tulisi sijoittaa sopimuksin ja laein hyödykkeiden nelikentässä sen oikeaan alakulmaan,
julkishyödykkeiden (tai Tuomen ehdottamaan, vielä vakiintumattomaan avointen lähteiden, eng. open fountain) kategoriaan.

Hyödyketyypittely avautunee parhainen tästä kuvasta, jonka piirsin Wikipediasta löytyvää taulukkoa mukaillen.

Kaikki kopioitavissa olevat ja ehtymättömät hyödykkeet ovat olemuksensa puolesta julkishyödykkeitä, mutta aikojen saatossa on nähty näiden hyödykkeiden tuottajien kannalta hyväksi, että niiden luonnetta muutetaan tekijänoikeuslaein muistuttamaan enemmän käsinkosketeltavia hyödykkeitä, jotka kuuluvat nelikentän ylälohkoon. Ylälohkon hyödykkeet ovat niukkoja, joten niiden hallinnasta ja käytöstä kilpaillaan, milloin pienemmällä, milloin suuremmalla intensiteetillä.

Koska sopimuksin luotu niukkuus on keinotekoista, on hyvä pohtia missä tapauksissa niukkuudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Esimerkiksi valtaosaa kotiyliopistoni kursseilla käytetyistä oppimateriaaleista ja kalvoseteistä säilytetään Moodlessa, kurssikohtaisten salasanojen takana. Syyksi tähän on sanottu se, että materiaalit ovat tekijänoikeuden suojaamia. Tottahan tuo, toistaiseksi Suomen tekijänoikeuslaissa tekijänoikeus on pidetty tekijällä myös silloin kun teos on tehty työ tai virkasuhteessa ellei muuta ole sovittu — tosin tähän on kaavailtu muutosta. Onko kuitenkaan järkevää, että opettajien virkatyönä laatima oppimateriaali pidetään lukkojen takana, varsinkaan jos piilossa pidetyllä materiaalilla ei ole sen kummempaa kaupallista potentiaalia (ja mikäli materiaalin kaupallista käyttöä pelätään, sen voisi estää sopivalla CC-lisenssillä)?

Opettajien aika ja korkeakouluorganisaation muut muodollisen tutkinnon hankkimisen liittyvät palvelut ovat niukkuusresursseja joista kilpaillaan pääsykokeissa. On kuitenkin vaikea nähdä syitä sille, miksi yliopiston tuottamaa ja jalostamaa tietoa tulisi säännöstellä ja ylläpitää keinotekoista niukkuutta.

Täytyy todeta, ettei ainakaan Suomessa ole nähtävissä Tuomen kuvaamaa oppiresurssien avautumista. Jos opinhaluinen osaa hakea, avoimesta verkosta voi löytää kurssien kalvosettejä, esimerkkitenttejä ja harjoitustehtäviä. Avoimia oppimateriaaleja jakavista ja tuottavista yhteisöistä — kuten Opencourseware Consortium — suomalaisia korkeakouluja etsivä saa kuitenkin pettyä. Mistäköhän tämä omituisuus johtuu? Lemill on tästä pääsäännöstä piristävä poikkeus.

People who looked at this item also looked at…

• Vapauden asteista
• Esimerkkiprojektien tarkastelua
• Avokurssin avaus
• VuFind – kasvojenkohotusta Voyagerille
• Näyttöluettelovideo!

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Rikki mennyt laki
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun

Tähän asti olen kirjoitellut blogiani anonyyminä, vaikkakin nimeni on voinut selvittää varsin helposti blogiin johtavien linkkien kautta. Tulkoon tähän tapaan nyt muutos, sillä jos kerran lähettelen deliin linkkejä omalla nimelläni, niin miksipä en nimelläni voisi esiintyä myös pidempien kirjoituksieni takana. Ovathan nämä nyt sentään suuremman harkinnan tuotetta, kuin hetken mielijohteesta Deliin tallennetut linkit.

Siis — tätä blogia pitää Matti Lassila, ei suurlähettiläs eikä espoolainen mainostoimistomies, vaan tamperelainen opiskelija, IT-sekatyöläinen Osuuskunta Sangessa ja toinen kirjastolaisille verkkotaitoja opettaneen 23asiaa-kurssin vetäjistä.

Osallistun Avokurssille saadakseni kokemusta yhtäaikaisen työnteon (ja omassa tapauksessani, tutkintoon johtavan opiskelun) sekä omaehtoisen opiskelun kuormittavuudesta, jotten itse verkkokursseja suunnitellessani tule vaatineeksi opiskelijoilta epäinhimillisiä suorituksia. Olen jonkin verran perehtynyt (verkko-)opiskelun kuormittavuuden arviointiin alan kirjallisuudesta, mutta käytännön kokemus lienee tässä paras opettaja. Olen kyllä aiemminkin osallistunut verkkokursseille — esimerkiksi kognitiotiedettä olen opiskellut verkossa pitkän sivuaineen verran — mutta nämä kurssit ovat pääosin olleet luonteeltaan erilaisia, muistuttaen enemmän perinteistä yliopisto-opiskelua videoluentoineen ja esseineen.

Perinteisillä kursseilla tiivein vaihe tahtoo olla yleensä kurssin loppupuolella, kun taas Avokurssi ja järjestämämme 23asiaa-kurssi vaativat osallistujiltaan jatkuvaa työskentelyä. Lisäksi perinteisilllä kursseilla syntyneet tekstit (tai muut kurssisuoritukseen vaaditut tuotokset) pysyvät yleensä vain kurssin opettajan tiedossa, kun taas avoimessa verkossa opiskellessa on uskallettava päästää välillä keskeneräiset ajatukset muiden arvioitavaksi.
Nytpä kokeilen, pystynkö syksyn kiireissä tähän. Hieman pahaenteisesti ensimmäiset varsinaiset tehtäväpostaukset tulevat vasta huomisen puolella, päivän virallisesta palautuspäivästä myöhässä.

People who looked at this item also looked at…

• Avoimuuden perusteita
• Esimerkkiprojektien tarkastelua
• Vapauden asteista
• VuFind – kasvojenkohotusta Voyagerille
• Näyttöluettelovideo!

Related items

• Näppäile vapaalisensoituja kuvia
• Spontaani byrokratia — Jotain Wikipediasta ja oppimistulosten varmentamisesta
• Rikki mennyt laki
• Taustafilosofointia — Avokurssi, kolmas viikko.
• R:n kierrän ympäri orren, SPSS:n pistän taskuun

Saako missään enää hyvää palvelua? Saako missään enää palvelua ylipäänsä? Kaupoissa, kassoilla, pankissa, vakuutusyhtiössä, verotoimistossa, terveyskeskuksessa, virastoissa? Pääseekö puhelimella läpi mihinkään vai joutuuko aina kuuntelemaan puoli tuntia jotain ärsyttävää vingutusta liian kovalla volyymilla, ennen kuin täysin hiiltyneenä tiuskii asiansa vastaajalle. Matkatoimistonkaan ovea ei ole tarvinnut avata vuosiin. Itseään on oppinut palvelemaan ajat sitten.

Kirjaston palvelua tutkitaan parhaillaan. Työntekijöiden on parasta osata käyttösäännöt etuperin ja takaperin ja mahdollisesti kolmella kielellä. Säännöt on osattava perustella. Ja hymy on löydettävä huulille vaikka virkkuukoukulla. Pitää muistaa tervehtiä ja katsoa silmiin. Ei saa luimistella tai löysäillä tiskillä. Nimittäin asiakkaaksi saattaa ilmestyä henkilö, joka vähän oudon mekaanisesti kyselee kirjastokortista, sakkojen määristä ja laina-rajoista, kenties yrittää jotain pikku jekkua tai koettelee asiakaspalvelijan kärsivällisyyttä. Tämä salaperäinen asiakas kirjaa jälkikäteen kokemuksensa ja aikanaan kirjastolaiset saavat tietää, mättikö asiakaspalvelu vai ei.

Minusta meidän asiakaspalvelijoiden on täytynyt hallita palvelun perussäännöt hymyineen, huomioimisineen ja sääntöjen hallitsemisineen ihan ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Ihmettelen, miksi tähän juuri nyt kiinnitetään huomiota. Sillä oli media mikä tahansa, kirjastoa ylistetään maasta taivaaseen. Kirjasto on yksi niitä hyvin harvoja paikkoja, joissa palvelua vielä saa ja jonka palvelut ovat monipuolisia ja ilmaisia. Tietenkin meillä on kirjastossa erilaisia automaatteja rutiineita hoitamassa, mutta jos ihmisen kanssa haluaa asiansa hoitaa, se ihminen kirjastosta vielä löytyy. Sitä paitsi en oikeasti muista milloin viimeksi olisin kuullut huonosta asiakaspalautteesta.

On hyvä, että asiakaspalvelusta huolehditaan. On hyvä, että ihmisten huomioimista ylipäänsä korostetaan. Henkilökuntakokouksessa tuli kuitenkin hermostunut tunnelma ja kaikki alkoivat selvästi miettiä, että onkohan tullut oltua liian lepsu tai tiukka sääntöjen suhteen, onko ihan koko ajan hymyilyttänyt. Tuli annettua se muovikassikin ”kaupan päälle”. Sääntöpoliisit ovat nyt täällä!

Muistan erään neuvon, jonka antoi itse kirjastotoimenjohtaja eräässä työryhmässä aikoja sitten. Hän korosti sääntöjen tärkeyttä, mutta ennen kaikkea sujuvaa asiakaspalvelua. Hän kehotti käyttämään maalaisjärkeä ja joustamaan tarpeen mukaan. Näillä eväillä on menty ja mennään, panikoimatta. Sitä paitsi olen kokenut monta iloista yllätystä asiakkaana tänä syksynä. Sain todella ystävällistä palvelua vakuutusyhtiössä (ihan onnenkyynel tirahti, kun pesukoneeni korvattiin), verotoimistossa jonotin tosi vähän aikaa ja kaupan kassoillakin minua tervehditään ihan säännöllisesti. Salaperäiset shoppaajat ovat saattaneet vierailla myös näissä paikoissa. Ihmisten palveleminen on rankkaa työtä, välillä vähän kuin näyttelemistä. Yritetään parhaamme – show must go on.

linkki: mystery shopping

Muissa kirjastoissa tarra laitetaan nykyään takakannen oikeaan alakulmaan. Tämän seurauksena Opiskelijakirjaston ja Valtsikan automaatit on viritetty hieman eri tavoin, ja eri tavoin tarroitettuja kirjoja ei voi lainata kuin sitä varten viritetyllä automaatilla. Pieni videopätkä selittää varmasti tilanteen parhaiten:

En nyt saa mitenkään videota upotettua tähän, eli joudutte klikkamaan ja katsomaan YouTube:ssa.
Tässä on siis Opiskelijakirjaston kirja Valtsikan automaatilla.

Jos saamme RFID:n, niin tarran paikalla ei enää ole väliä, se tarkoittaa vain, että myös Valtsikan aineisto (n. 70 000 nidettä) on käsiteltävä mahdollisimman pian, mutta jos käytämme jatkossakin vain viivakoodeja, niin näihinkin niteisiin on kloonattava uusi tarra. Odottelemme siis joulukuuta ja rehtorin päätöstä siitä, paljonko strategista rahaa kirjasto saa…

Tertiossa on käynyt runsaasti vieraita yliopiston eri laitoksilta, TAYS:sta, kandiseurasta sekä kirjastoista. Kirjastoa on ollut todella iso ilo esitellä.

Tervetuloa vain kaikki kiinnostuneet katsomaan uutta pirteää kirjastoamme.

Imartelevaa julkisuutta kirjasto sai, kun yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalainen teki jutun pienestä ja tehokkaasta Tertiosta.

- Kuva Touko Hujanen

Kirjojen osto- ja myynti-ilmoitusten sekä etsintäkuulutusten julkaiseminen jatkuu normaalisti.

Bookabookassa kirjojaan vuokralle tarjoavilla oli kaksi viikkoa aikaa vaihtaa vuokrakirjansa myytäviksi. Iso osa kirjojen omistajista tekikin niin, sillä lopulta vain 136 kirjaa oli eilen aamulla edelleen “vain” vuokralle tarjottavina. Vaan eivätpä ole enää, sillä nyt niiden tiedot on poistettu. Tuplaharmi, mutta tällaista tämä joskus on.

Toivottavasti voin mahdollisimman pian kertoa, että olemme löytäneet yhdessä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa tavan tuoda kirjojen vuokraus takaisin käyttöön. Bookabookan väki tapaa positiivisin odotuksin Kustannusyhdistyksen johtajan ja Kopioston varatoimitusjohtajan 29. lokakuuta.

Arvo-talon avoimia ovia vietettiin keskiviikkona 23.9. Tampereen yliopiston hallintojohtaja Timo Lahti kertoi tervehdyspuheessaan, että Arvo on yliopiston kaunein rakennus.

Timo Lahti luovutti Arvo-taloon professori Nándor Mikolan taulun, jolle hän toivoi löytyvän arvoisensa paikan kirjastosta.

Mukavien yllätysmuodollisuuksien jälkeen siirryttiin nauttimaan talon antimista ja hyvästä musiikista, josta vastasi lääkäreiden Saxtet-orkesteri.

Arvon asukkaat ja vieraat kiertelivät talossa ja ihastelivat työhuoneiden ikkunoista avautuvia metsäisiä näkymiä. Eräs tyytyväinen asukas totesi hauskasti, että vihdoinkin me olemme arvossamme.

- Kuvat Erja ja Teksti Mervi

1. Vuokralle tarjottavien kirjojen tiedot poistetaan Bookabookasta torstaina
2. Tarjoa kirjasi myytäväksi, jos haluat tietojen säilyvän.

Pitkästi:

Liitän alle kopion kaksi viikkoa sitten lähettämästäni kirjeestä. Se lähetettiin kaikille Bookabookan rekisteröityneille käyttäjille, kuten tämäkin viesti. Käyttäjiä on kuitenkin parissa viikossa tullut kosolti lisää, siksi kopio.

Edellisen kirjeen sisältö on tiivistettynä seuraava.

Bookabookan kirjavuokraukseen tulee katkos. Kaikki muut palvelut jatkuvat normaalisti.

Koska vuokraus pannaan jäähylle tekijänoikeusneuvottelujen ajaksi, poistetaan vuokralle tarjottavat kirjat Bookabookan järjestelmästä. Jotta kirjojaan vuokralle tarjoavat eivät joutuisi tallentamaan kirjojensa tietoja moneen kertaan, kannattaa vuokrakirjolle määritellä myös myyntihinta. Muuten kirjojen tiedot ovat kohta mennyttä, sori. Vinkki, jos et oikeastaan haluaisi myydä kirjojasi, mutta haluaisit tietojen jäävän kuitenkin talteen, niin pane opuksille sellainen hinta, että kukaan ei osta! - Ei ihan kaikista tyylikkäin ratkaisu, mutta paras saatavilla oleva juuri nyt.

Pahoittelen ylimääräistä vaivaa.

Teemme työtä sen eteen, että saamme mahdollisimman pian vuokrakirjat takaisin kiertämään lukijalta toiselle. Torstaina 24. syyskuuta kello 10.00 nyt vuokalle tarjotut kirjat poistetaan Bookabookasta. Niitä kirjoja, jotka on vuokraamisen lisäksi tarjottu myös myytäväksi, muutos ei koske.

Bookabookan uutiskirje nro 2 sisältää yllätyksen.

Eija-Liisan matkapäiväkirja, kesäkuu 2009, Kreeta: Mikä rauha! Seuranani on vain kiihkeä-ääninen kukko, sekin kiekuu enää harvakseltaan. Istun hotellihuoneen terassilla ja edessäni, auringossa kylpevän pihan takaa, avautuu valosta hopeainen meri. Hetki sitten omistin Välimeren aallot ja pikkukivirannan, olin ainoa uimari. Rantakadulla ei livahtanut kulkukissaakaan. Kello on seitsemän aamulla, kukko herätti jo viideltä. Sinnittelin unen ja valveen sylissä pari tuntia ja sitten annoin periksi. Minun teki mieli kahvia ja halusin päästä nauttimaan päivän parhaasta hetkestä itsekseni terassille. Vihko, kynä, kahvia, aamutaivas, kukko ja minä. Selän takana täydellisiä hedelmiä kantava aprikoosipuu. Sikeästi nukkuva perhe hiestä märkien lakanoiden alla huoneissaan… vielä aika pitkään.

Loman (joka muuten oli täyskymppi) jälkeen luin René Gothónin Kreikkaan sijoittuvan matkapäiväkirjan Tuntematon Pyhiinvaeltaja. Heti ensi riveiltä samaistuin matkailijaan ja läpi kirjan koin lämpimiä ahaa-elämyksiä aivan kuin loma olisi vielä jatkunut. Kiinnitin huomiota erityisesti Gothónin tapaan käsitellä aikaa ja elämän rytmiä. Gothóni on uskontotieteilijä, Helsingin yliopiston dosentti, joka on tutkinut vuosia Athosvuoren ortodoksimunkkeja ja jonka eräs Athokselle tehty tutkimusmatka muuttuikin henkilökohtaiseksi pyhiinvaellukseksi.

Gothónin kirjassa valotetaan pyhiinvaellusteemaa tieteellisesti, mutta minulle tärkeimmiksi osiksi muodostuivat kirjan alku ja loppu. Kirjailija saapuu Pohjois-Kreikkalaiseen pikkuruiseen rantakaupunkiin Uranupolikseen kirjoittaakseen kirjaa. On syyskuun loppu ja kaupunki on turisteista tyhjä. Kirjailijan ensimmäiset päivät tuntuvat jopa tuskallisen hitailta. Aamuteen jälkeen kaupungin kadut kuljetaan puhki, sitten kirjoitetaan ja välillä pulahdetaan jo viilenneeseen mereen. Kirjan loppuosassa Gothóni pääsee pienelle saarelle, jota asustaa yksi ainoa erakkomunkki. Munkki tekee yllättävän päätöksen hyväksyessään kirjailijan vieraakseen. Gothónin elämä ei ole enää ennallaan vierailun jälkeen. Kiireen ja saavuttamisen pakon uuvuttama mies oppii antautumaan hitaudelle ja elämälle monet erakkomunkki Teofiloksen viisaat sanat sydämessään. Mahtava, pieni ja viisas kirja rauhoittumista kaipaavalle.

Jos Googlen ja tietokannan ero on jäänyt epäselväksi tai jos et tiedä, mikä ero on tieteellisellä lehdellä ja lehdellä, niin Bedforsshiren yliopiston kirjastonhoitajat Al ja Peter taivuttelevat erot hauskasti rautalangasta.

- Mervi

Katso Slideshow kirjaston muuton vaiheista.

- Mervi

Vuosia sitten Italiaan muuttanut ystäväni vietti muutamia kesäviikkoja Suomessa perheineen. Hän kertoi tietysti nauttivansa Suomen kesästä niin kuin muutkin perheen jäsenet. Yksi ihanimmista kokemuksista oli ollut Kauppatorilla vaeltelu ja torikahvilassa viipyily. Kun perhe oli ollut tekemässä marjaostoksia, reipas torimyyjä oli kysynyt, että mistäs kaukaa sitä oltiin kun vierasta kieltä solkattiin. Ja kun myyjä oli saanut vastauksensa, että Italiasta, niin välitön reaktio kuului, ou jees Berluskooni, jees jees, big mään!

Kaipa siinä hymyiltiin ja nyökyteltiin sitten puolin ja toisin, mutta ystäväni oli mietteissään torilta pois astellessaan. Tämäkö on se, mitä nykyään ensimmäiseksi ihmisille tulee Italiasta mieleen? Se ei oikeastaan tehnyt häntä iloiseksi. Berlusconin politiikasta ja toimista ollaan montaa mieltä, useimmiten puistellaan epäuskoisesti päätä. Vieläkö muistatte ajan, jolloin Italiasta tuli mieleen pizza, Rooma, basilikan tuoksu, Toscanan kukkulat – Pavarotti!

Ystävälläni ja minulla on eräs ehdoton yhteinen ihailun kohde. Pidämme Andrea Camillerin Sisiliaan sijoittuvista dekkareista, joissa päähenkilö on vetävä komissario Salvo Montalbano. Tämä televisiosarjassakin esiintyvä enimmäkseen jurottava kaljupää saa jostain syystä villasukat pyörimään jaloissa. Kirjailija Camilleri on jo yli kahdeksankymmenen mutta kirjoittaa edelleen. Kirjoittamisinnostuksensa hän on saanut aikoinaan Luigi Pirandellolta, joka oli Camillerien perhetuttava. Camilleri on syntyjään Sisilian Empedoclesta, joka on myös Montalbano-kirjojen Vigàta, kaupunki, jossa komissario asuu. Aivan kuten ihmiset tekevät matkoja Donna Leonin komissario Brunetti-kirjojen tapahtumapaikoille Venetsiaan, Montalbano-fanit matkustavat Empedocleen ja Girgentiin, joka taas on puolestaan kirjojen Montelusa. Näihin paikkoihin tehdään järjestettyjä kiertomatkojakin.

Ystäväni on oppinut Sisilian murteen lukemalla Camillerin kirjoja. Kyökki-italian hallinnalla siihen ei kyllä taivu. Minua lähinnä harmittaa, että Montalbanoja käännetään suomeksi niin hitaasti. Lohdutin ystävääni, että jos minulta kysyttäisiin nyt, mitä Italiasta tulee ensimmäiseksi mieleen, vastaisin heti: Montalbano!

Neuvoston mukaan “verkossa olevat arkistot ovat osa historiaa, eikä niihin yleensä pidä puuttua” paitsi erittäin harvinaisissa poikkeustapauksissa. Valittaja oli halunnut arkistosta poistettavan itseään koskevan vanhan uutisen.

LibraryThingin avulla toteutettu kirjaston uutuushankintojen esittely on lisätty kirjaston etusivulle. Uutuusluetteloon on viimeisimmistä hankinnoistamme valittu ajankohtaisia ja mielenkiintoisia uutuuksia.

Uutuussivulle pääsee kirjaston etusivun kautta klikkaamalla Valikoituja uutuushankintoja. Linkin alapuolella vaihtelee aina kahden kirjan kannet kerrallaan. Kirjan kannen kuvaa klikkaamalla näet tarkemmat tiedot kirjasta. Aikaisemmat valikoidut teokset näkyvät laajemmin kirjaston LibraryThingin luettelossa.

- Mervi

Kaikki linkit käsitellään ja lain piiriin kuuluvat (siis karkeasti ottaen kaikki suomalaiset ja suomalaiselle yleisölle tarkoitetut aineistot) lisätään kerättävien aineistojen listalle. Sieltä ne haravoidaan talteen satunnaisin aikavälein, korkeitaan puolen vuoden viiveellä. Kiireellisemmin reagoimme vain jos aineisto on erikseen ilmoitettu lähiaikoina katoavaksi.

Se, että sivu lopulta näkyy verkkoarkiston hakemistossa voi kuitenkin viedä vielä huomattavasti kauemmin sillä hakemistossa näkyvät ainoastaan käyttöön asetetut sivut.

Nykyisellä laitteistollamme kerätyt aineistot indeksoidaan noin vuoden sisällä keräyksen tekemisestä, jonka jälkeen ne pian näkyvät arkistossakin. Suuri vuosittainen Suomi-keräys on indeksoinnisssa etusijalla joten lisäkeräykset joutuvat odottamaan vuoroaan vaikka ne ovat periaatteessa nopeita prosessoida.

Työryhmän mielestä Varastokirjasto ja Kansalliskirjasto tulisi yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, joka tuottaa kansallisia digitaalisen kirjaston ja kokoelmiensäilytyspalveluja.

Työryhmän muistio on luettavissa osoitteessa http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2009/Korkeakoulukirjastot_digitaaliseksi_palveluverkoksi.html

No, huh!

Tai mikäpä siinä, jos sattuu opiskelemaan paikassa, jonka kirjasto vain kasvaa. Mutta jos oman oppilaitoksen kirjasto siirtyykin isomman naapurinsa kupeeseen, niin ei kiva.

Periaatteessa opiskelijakirjastoverkon supistaminen voisi tuottaa lisää käyttäjiä Bookabookalle, koska silloin kenties isompi osa opiskelijoista aktivoituisi kierrättämään omia kirjojaan Bookabookan avustuksella. Mutta toivon silti, että Bookabookaa käytetään muista syistä kuin kirjastojen karsimisen takia.

Tekijänoikeusjärjestöt ja Bookabooka selvittävät yhdessä toimintamallia, joka mahdollistaisi kirjojen vuokraamisen.

”Tavoitteena on ratkaisu, joka tyydyttää niin lukijoita kuin kirjailijoita ja muita tekijänoikeuksien haltijoita”, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat viime keväänä Bookabookaa lopettamaan kirjavuokrauksen, koska se niiden mukaan rikkoo tekijänoikeuslakia. Bookabooka tarjoutui maksamaan toistaiseksi kaikki vuokrauksesta saamansa tulot TTVK:n osoittamalle taholle.

Jotta neuvottelut saadaan käyntiin, osapuolet ovat sopineet, että Bookabookan vuokraustoiminnot suljetaan toistaiseksi. Kirjojen ostaminen, myyminen, etsintäkuuluttaminen ja lahjoittaminen onnistuvat kuitenkin entiseen tapaan.

”Pidämme oppi- ja kurssikirjojen kierrätystä myös vuokraamalla niin merkittävänä vaihtoehtona, että kaikki sen mahdolliset esteet kannattaa selvitää”, Bookabooka Oy:n toimitusjohtaja Vesa Kaartinen sanoo.

Lisätietoja:
antti piste kotilainen miuku antipiracy.fi 040 – 548 1781
vesa piste kaartinen miuku bookabooka.fi 044 – 053 1954

www.antipiracy.fi Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry valvoo jäsentensä oikeuksia sekä tiedottaa ja kouluttaa tekijänoikeudesta.

www.bookabooka.fi Bookabooka on verkkopalvelu, jossa opiskelijat voivat ostaa, myydä, vuokrata, lainata, lahjoittaa ja etsintäkuuluttaa kirjoja sekä muuta opiskelumateriaalia toisiltaan ja toisilleen.

Bookabooka on ollut toiminnassa tasan vuoden. Saamamme palaute osoittaa, että uudenlainen oppi- ja kurssikirjojen kierrätyspalvelu on tullut tarpeeseen. Bookabookaan on tutustunut tähän mennessä noin 20 000 eri kävijää. Kiitos kannatuksesta!

Kaikki on edennyt suunnitelmien mukaan – paitsi että tekijänoikeusjärjestöt vaativat viime keväänä lopettamaan kirjojen vuokraustoiminnan. Järjestöjen tulkinnan mukaan Bookabookan vuokrauspalvelut rikkovat tekijänoikeuslakia.

Uutiset lopetusvaatimuksesta saivat aikaan lukijakommenttien vyöryn. Valtaosa kommentoijista oli eri mieltä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Niin mekin täällä Bookabookassa.

Ennakkopäätöstä asiassa ei ole. Kukaan siis ei tiedä varmasti, miten lakia lopulta pitäisi tulkita. On myös mahdollista, että säädöksiin tehdään tarkennuksia tekijänoikeuslain uusimisen yhteydessä.

Ehdotimme tekijänoikeusjärjestöille neuvotteluja ratkaisun löytämiseksi. Järjestöt eivät kuitenkaan suostuneet neuvottelupöytään ennen kuin poistamme kirjavuokraukseen liittyvät linkit ja palvelut.

Pidämme oppi- ja kurssikirjojen vuokrausta niin merkittävänä vaihtoehtona, että kaikki sen mahdolliset esteet on syytä selvittää. Siksi päätimme suostua tekijänoikeusjärjestöjen vaatimukseen ja keskeyttää vuokraustoiminnot 10.9.2009 alkaen selvitysprojektin ajaksi. Teemme kaikkemme, että katkos jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

Käyttäjinä teidän ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. Vuokrattavat kirjanne vain poistuvat Bookabookan hauista. Vuokrauslinkkejä klikattaessa ruudulle tulee teksti:

Bookabooka ja suomalaiset tekijänoikeusjärjestöt kehittävät yhdessä toimintamallia, joka varmistaa vuokrattavien kirjojen tekijänoikeudet kirjoittajia, lukijoita ja kierrätystä edesauttavalla tavalla. Bookabookan vuokraustoiminnot ovat projektin ajan poissa käytöstä. Pahoittelemme keskeytystä. Kirjojen ostaminen, myyminen, etsintäkuuluttaminen, lainaaminen ja lahjoittaminen onnistuvat kuitenkin entiseen tapaan.

Voitte siis halutessanne vaihtaa vuokratarjoukset esimerkiksi myynti- tai lainaustarjouksiksi. Muutos on tehtävä viimeistään 21. päivänä syyskuuta.

Pitäkäämme keskeytystä osana uuden opiskelijapalvelun tuotekehitystyötä. Jos käyttäjät pitävät Bookabookaa hyödyllisenä ja tarpeellisena, tekijänoikeusasiat eivät saa olla esteenä palvelun kehittämiselle.

Terveisin Jussi Riku ja Bookabooka-väki

Syksyn 2009 aikana käynnistetään hankkeeseen liittyvä tutkimushankkeena toteutettava selvitystyö halukkaiden muistiorganisaatioiden kanssa. Tästä asiasta on lähtenyt viesti osalle kirjastonjohtajista; osalle lähdössä; mutta ajattelin, että hyvä kertoa asiasta laajemminkin. – Arkisto- ja museosektoreille kutsu kulkee myös omia kanaviaan pitkin. Kiinnostus osallistua pitäisi siis ilmoittautua viimeistään 16.9.

Tutkimuksessa selvitetään eri muistiorganisaatioiden valmiuksia hyödyntää ja hyötyä keskitetystä pitkäaikaissäilyttämisestä. Selvitystyön perustana toimivat asetetut pitkäaikaissäilytyksen toiminnalliset palveluvaatimukset sekä mittaristo, jonka avulla valmiuksia tullaan selvittämään. Selvitystyö kestää maaliskuuhun 2010 asti.

Syksyn 2009 aikana käynnistetään hankkeeseen liittyvä tutkimushankkeena toteutettava selvitystyö halukkaiden muistiorganisaatioiden kanssa. Tutkimuksessa selvitetään eri muistiorganisaatioiden valmiuksia hyödyntää ja hyötyä keskitetystä pitkäaikaissäilyttämisestä. Selvitystyön perustana toimivat asetetut pitkäaikaissäilytyksen toiminnalliset palveluvaatimukset sekä mittaristo, jonka avulla valmiuksia tullaan selvittämään. Selvitystyö kestää maaliskuuhun 2010 asti.

Selvityksessä keskitytään aineiston luovutusvaatimuksiin (toiminnallisuudet sekä tietopaketit), osallistuvien organisaatioiden luovutuskykyyn ja vaatimusten sekä nykytilanteen eron vertaamiseen. Vertailua varten laaditaan selvitystyön aikana mittaristo, jonka avulla eri organisaatioiden tulokset ovat yhteismitallisesti analysoitavissa. Selvitystyön aikana mitataan myös esitettyjen vaatimusten realistisuutta ja niiden kuvauksen riittävää tarkkuutta sekä yleistettävyyttä.

Osallistuvat organisaatiot tulevat saamaan selvitystyön tuloksena analyysin oman organisaation valmiuksista ja kehittämisehdotuksen PAS-valmiuden saavuttamiseksi. Lisäksi organisaatiolle tarjoutuu mahdollisuus kerryttää omaa pitkäaikaissäilyttämiseen liittyvää tietämystä.

Organisaatioilta tullaan edellyttämään osallistumiseksi

• valmiuksia kehittää aineiston teknistä luovutusprosessia esitettyjen vaatimusten mukaiseksi;
• valmiuksia kehittää organisaation tietovarantojen tietorakenteita; ja
• valmiuksia analysoida ja kehittää omia toimintaprosessej.

Organisaatioilta edellytetään tässä vaiheessa arviolta noin 2htk työpanosta yhteiseen selvitystyöhön liittyviin suunnittelu ja koordinointitehtäviin.

Lisätietoja on johtajille lähtettävässä hankesuunnitelmasta, ja Kansalliskirjastosta voi myös kysellä lisää (Esa-Pekka Keskitalo, puh. 050 373 6205, esa-pekka.keskitalo(AT)helsinki.fi.

Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri (Otava, 2009) on teos jota olen odottanut keväästä asti. Mielenkiintoni kirjaa kohtaan herätti tietysti se, että luin talvella Charles Darwinin 200-vuotisjuhlavuoden inspiroimana teoksen Beaglen matka (Edita, 2008), joka koostuu Darwinin päiväkirjamerkinnöistä hänen viisivuotiselta maailmanympärysmatkaltaan, jonka aikana tehdyistä havainnoista hän kehitteli evoluutioteoriansa. Vierailimme myös jokunen vuosi sitten koko perheen voimin Darwinin kotitilalla, Down Housessa, Englannissa. Voinkin kuvitella Kristina Carlsonin kuljeskelemassa Down Housen puutarhassa, ihmettelemässä Darwinin matokiveä, nautiskelemassa teetä museokahvilassa (kuten itsekin tein!) ja katselemassa klonksuvia kottikärryjä työntelevän modernin puutarhurin selkää – ja yhtäkkiä tulee oivallus: tästä voisi syntyä kirja!

Romaanin keskiössä on jo nimensä mukaisesti Herra Darwinin puutarhuri, Thomas Davies, vaimonsa menettänyt, vähämielisen tytön ja sairaalloisen pojan isä – se, josta puhutaan. Puutarhurin henkilökuva piirtyy toisten näkökulmasta, kuka säälii, kuka pitää jumalattomana kirkossa käymätöntä miestä, kuka uskoo miehen hautovan lastensa ja itsensä surmaamista. Myös Daviesin omaa näkökulmaa valotetaan. Herra Darwin taas jää etäiseksi, kyläläisten silmissä hieman salaperäiseksikin henkilöksi, mieheksi joka on kirjoittanut kohahduttavia kirjoja, mutta joita kukaan kyläläinen ei ole lukenut. Kiinnostavampia ovat huhut Down Housen suihkusta ja vieraista, joita siellä käy.

Herra Darwinin puutarhuria lukiessa tulee mieleen Wirginia Woolf. Teksti on tajunnanvirtamaista, näkökulmat vaihtelevat henkilöstä toiseen kuin Woolfin Aalloissa ikään, sama tapahtuma tulee kuvatuksi monen henkilön tajunnan kautta. Kiehtovaa. Aivan tällaista kotimaisen kirjallisuuden kentällä ei olekaan ennen nähty. Onhan meilläkin tajunnanvirran taitajamme, Volter Kilpi ja Mikko Rimminen ja niin edelleen, mutta että tähän tapaan! Carlsonin kieli on lyyristä, välähdyksenomaista, totuus valottuu sirpaleiden kautta. Vaikka romaani on ohut, sitä ei kahlatakaan läpi noin vain, pitää pysähdellä, imeä kieltä ja vaikutelmia itseensä, Downeyn kylän tunnelmaa, kaikkien romaanin äänten toisiinsa kietoutuvaa puheensorinaa, jokainen haluaa tulla kuulluksi, kertoa oman totuutensa, oman versionsa.

Rosetta otettiin käyttöön Uuden-Seelannin kansalliskirjastossa vajaa vuosi sitten, ja tulossa käyttöön Singaporen kansalliskirjastossa. Versio 2.0 on luvassa noin puolen vuoden päästä. Uudessa-Seelannissa sillä hallitaan noin puolta miljoonaa tiedostoa eli kymmentä teratavua.

Uuden-Seelannin aineistosta esimerkki: Tee haku “darshan” kansallisbibliografiassa; klikkaa ensimmäistä tulosta (Bharat-Darshan [electronic resource]); klikkaa tietueessa linkkiä “Archived copy”.

Perusasioita Rosettasta

Digitaalinen säilyttäminen on huomattavan aktiivista puuhaa. Siinä ei voi lähteä siitä, että säilytettävä aineisto haudataan holveihin ja vältetään sen koskettamista. Sellainen aineisto muuttuisi nopeasti käyttökelvottomaksi.

Säilyttämisen pääaskelet ovat

• kerääminen (valinta, karsinta, inventointi)
• arkistointi (passiivinen säilyttäminen – varmuuskopiot jne.)
• säilyttäminen (aktiivinen säilyttäminen)

Rosettan on tarkoitus olla kaikenkattava säilyttämisen työväline, jonka kautta aineisto voidaan myös asettaa käytettäväksi.

Vaikka tuotetta on suunniteltu nimenomaan Uudessa-Seelannissa, sitä on myös koko ajan ajateltu laajempaa käyttäjäkuntaa ajatellen. Uuden-Seelanninkaan kannalta ei olisi mukava olla ison ja epäilemättä kalliin tuotteen ainoa käyttäjä. Mukana on ollut asiantuntijaraati, ja standardit (OAIS, TRAC, PREMIS, METS, Dublin Core, ISAD(G) jne.) on otettu huomioon tarkasti. Myös sellaiset hankkeett kuin Planets, Caspar, DPE ja Drambora ovat vaikuttaneet suunnitteluun. Erityisesti tuli esiin, että myös audiovisuaalisten aineistojen säilyttäminen on Rosettan alaa.

Rosettan sydän on “permanent repository”. Mikä tekee siitä pysyvän? Säilytettävän aineiston tulee olla säilössä diskreetteinä kokonaisuuksina, joiden ymmärtäminen ja rekonstruointi ei vaadi sen enmpää Rosettaa kuin tietokantaakaan. Sellaisen kokonaisuuden tulee tietenkin sisältää itse objektin lisäksi sitä koskeva erilainen metadata.

Pysyvän arkiston rinnalla järjestelmä sisältää syöttöjärjestelmän, aineiston esikäsittelyn ja säilytystoimepiteiden alueen sekä aineiston jakelujärjestelmän (haku yms.)

Tyypillinen aineiston syötön työnkulku sisältää seuraavat vaiheet:

• Haltuunotto (haravointi, vastaanotto jne.)
• Validointi (alustava oikeellisuuden, oikean alkuperän ja laadun varmistus)
• Valinta (määritellään, mitä säilytetään, mitä ei)
• Rikastaminen (luodaan välttämätön metadata, jota ei vielä ole)
• Arkistointi

Syöttöön voidaan myös integroida muita työkaluja, kuten muuallekin työnkulkuun vaikkapa virustarkistusta ajatellen.Metadataa voidaan tuoda suoraan vaikkapa Voyagerista; ja vieläpä niin, että tietueet on linkattu: korjaukset ja parannukset luettelossa näkyvät myös Rosettassa.

Permanent repositoryn ominaisuuksiin kuuluu myös provenienssin tarkkailu ja suojeleminen: muutoksia valvotaan ja niistä pidetään kirjaa. Arkisto tietenkin myös valvoo aineiston kuntoa ja käytettävyyttä.

Säilyttämisen toimenpiteiden suunnittelua

Perustana on formaattikirjasto, jonka sisältöön liitetään riskitekijät. Niiden avulla arvioidaan riskejä sekä suunnitellan ja toteutetaan tarvittavat toimenpiteet. – Formaattteja ja riskejä ei kaikkien tietenkään tarvitse kerätä itse, vaan niistä ylläpidetään globaalejan tietämyskantoja.

Näin järjestelmä voi pyytää kiinnittämään huomiota vaikkapa menetelmällä A pakattuihin B-formaattisiin tiedostoihin; järjestelmä tietää, paljonko sellaisia taapuksia siinä säilytetään. Tiedon perusteella suunnitellaan säilyttämistoimenpide ja testataan sitä koeaineistoon.

Tuolla joukossa ne näpyttelee kommenttejaan.

Yksi selkeästi yhtenäistämistä kaipaava asia on painettujen, lisensoitujen sekä itse hallittujen digitaalisten aineistojen hallinta, ne kun kaikki elävät nykyään hyvin tiukasti omaa elämäänsä. Tästä syntyy kaikenlaisia hankaluuksia, kun vaikkapa Fennicassa oleva (painettu) kirja digitoidaan ja pannaan saataville johonkin toiseen järjestelmään.

Toinen merkittävä visio URMissa on paikallisen toiminnan ja laajempien kontekstien yhdistyminen. Data voi olla omaa tai yhteistä; ja palvelut voivat olla itse ylläpidettyjä tai ulkoistettuja. Samoin yhteistoiminnalla on tärkeä rooli, niin yhteistoiminnalla asiakkaiden kesken, kirjastojen kesken kuin kirjastojen ja asiakkaiden välilläkin.

Kathryn Harnish (Ex Libris) esitti URM:n koostuvan kolmesta pääosasta: tiedonhaku, aineistojen hallinta sekä datapalvelut. Datapalveluilla tarkoitetaan bibliografista dataa, Nelliportaalin tietämyskannan tyyppistä tietoa sekä esimerkiksi kustantajilta saatavaa tietoa ja käyttäjistä kerättävää tietoa, kuten käyttömäärät.

Esityksessä käytettiin aineiston valintaa esimerkkinä, jolla selittää, miten URM vaikuttaa kirjastossa. Hankinnan apuvälineet auttavat löytämään tarjolla olevaa aineistoa. Lisäksi voidaan käyttää hyväksi tietoja siitä, mitä muut kirjastot hankkivat – joko niin, että halutaan hankkia samaa kuin jokin arvostettu kirjasto, tai niin, että vaikkapa lähellä toisiaan sijaitsevat kirjastot välttävät samoja valintoja. Lisäksi voidaan tarkastella aineiston käyttöä kirjastoissa, joissa se jo kuuluu kokoelmaan. Palveluihin kuuluisi myös yhteishankintaprosessien tuki. Edelleen järjestelmä sisältäisi tiedon eri rahoituslähteistä, niiden käyttöasteesta jne.

Aineistojen metadatan hallinta on URM-järjestelmässä jaettu kahteen: “Library Zone” and “Community Zone”. “Kirjastoalue” on suunnilleen se, mitä meillä on nyt: omaa metadataa, joka kenties on kopioitu muualta mutta irrotettu entisestä kontekstistaan. Näin voidaan tehdä jatkossakin; molempia konsepteja voi käyttää ja todennäköisesti käytetäänkin rinnan.

Sen sijaan että tietue siirretään kokonaan itselle, voitaisiinkin ainoastaan linkata “yhteisöalueella” olevaan tietueeseen. Jos sen asiasanoitusta vaikkapa lisätään, siitä hyötyy välittömästi. – Suuri kysymys tällaisessa toiminnassa tullee olemaan se, kuinka hyvin yhteisomistettu data hyväksytään; samoin ihmeteltiin, kuka sen omistaa.

Yhteisöalueella voisi olla myös esim. asiasanasto. Voi tietenkin kysyä, tarvitseeko resurssien olla proprietaatisessa järjestelmässä, jotta niihin voisi linkata. Kenties esim. YSO voisi kehittyä tällaiseksi palveluksi ihan omia aikojaankin.

Toiminnan taustalla olisi lisäksi kirjastonhoitajien yhteistyötä ja viestintää tukevia järjestelmiä. Tämäkin idea kuulostaa sinänsä hyvältä, mutta tulee kysyneeksi, haluaisivatko ihmiset kommunikoida kenties jossakin itse valitsemassaan ympäristössä, vaikkapa Facebookissa.

Tämä kaikki ei ole vain visiota, vaan Ex Libriksen tuotetarjonta tulee liikkumaan kohti tätä mallia. Rakentelun pohjana toimii hieman yllättäen Rosetta, joka on uusi digitaalisen aineiston hallinnan ja pitkäaikaissäilytyksen järjestelmä, Epäilemättä sen perusarkkitehtuuri on huomattavasti modernimpi kuin iäkkäämmissä tuotteissa. URMin lopullinen aikataulu on vielä hieman hämärä, mutta viiden vuoden päässä varmasti se on todellisuutta

Carlo Blum ja Yves Maurer (Bibliothèque nationale de Luxembourg) kertoivat suurherttuakunnan sanomalehtien digitoinnista ja aineistojen panemista asiakaskäyttöön. Tärkein syy digitonnille on käsiin hajoavien aineistojen säilyttäminen, mutta samalla tietenkin aineiston käytettävyys ja saatavuus paranee – mikrofilmit ovat aika hankalia ja rajoittuneita. Hankkeessa on myös rakenteistettu aineistoa.

Hankkeessa on käytetty ALTOa tallentamaan sanojen koordinaatit, joten hakutulokset voidaan korostaa. Aineistosta on muodostettu METS-objekteja, joissa yhden lehden digitoinnista syntyvät monet eri tiedostot ja niiden erilaiset formaatit järjestetään määrämuotoiseksi paketiksi.

Asiakkaita varten on kehitetty “snippetit” eli pienet leikkeet tekstistä, jotka liitetään hakutuloksiin. Tällä tavalla asiakas voi huomattavasti helpommin arvioida hakutulosten relevanssia. Tämän ja hienon käyttöliittymän lisäksi palvelussa käytettyyn DigiTooliin on tehty asiakkaalle näkymättömiä muutoksia, joilla mm. tiedostojen eräajoa ja tiedostojen latautumista näytölle on huomattavasti nopeutettu.

IFLA-konferenssissa Milanossa käydessämme pääsimme myös vierailulle Biblioteca Trivulzianaan. Kirjasto on täysin erilainen kuin omamme, se sijaitsee vanhassa linnassa (Castello Sforzesco) aivan Milanon keskustassa, aineistot ovat pääasiassa historiallisia käsikirjoituksia ja apunaan asiakkaat käyttävät mm. vesileimanlukulaitetta ja isoja, valolla varustettuja suurennuslaseja. Mielenkiintoista!

– Erja

Ex Libriksen edustaja Oren Beit-Arie kertoi yleisellä tasolla Ex Libriksen näkemyksiä kirjastoteknologian tulevaisuudesta.

Hän korostaa, etteivät kirjastot toimi tyhjiössä. Tutkimuskirjastojen tulevaisuus riippuu tutkimuksen tulevaisuudesta. Eräs suuri muutos, joka on vasta tulossa on tieteellisen datan määrän räjähdysmäinen lisääntyminen – siis esim. mittausdatan. Sen säilyttäminen ja käsitteleminen on mahdollista aivan eri tasolla kuin ennen. Toinen esiin tuotu kehitys on tieteenalojen välisten yhteyksien lisääntyminen. Kolmas on julkaisuprosessien muuttuminen. Monet digitaalisenkin kirjaston paradigmat ovat vielä kirjapainomaailmasta perittyjä.

Beit-Arie huomauttaa, että monet kehityshankkeet fokusoituvat lopputuotteeseen – esim. julkaistavaan artikkeliin – mutta kehittämistarvetta on ilmeisesti koko prosessissa. Huomio tulee kiinnittymään myös luomisprosessiin. Ja siihen taas liittyy mm. koko sosiaalisen webin maailma.

Välineinä näihin tarpeisiin vastaamiseen puhuja mainitsee mm.

• avoimet rajapinnat;
• SOA-arkkitehtuurin; ja
• pilvilaskennan, jota hän kuvaa todelliseksi paradigman murrokseksi.

Kentältä tulleesta ja kentältä kerätystä palautteesta käy ilmi seuraavaa:

• Halutaan yksi käyttöliittymä kaikelle tiedonhaulle;
• työnkulkuja pitää yhtenäistää, etenkin yhdistämällä painetun ja digitaalisen aineiston hallinnan tapoja;
• pitää tukea yhteistoimintaa, kollaboraatiota; ja datan kierrätystä;
• pitää kehittää SOA- ja SaaS-periaatteiden mukaan;
• pitää käyttää asiakkaita hyväksi keräämällä tietoa heistä ja heiltä;
• pitää kehittää uusia palvelumalleja.

Lähtökohtana järjestelmien kehittämiselle Oren jakaa työkentan neljään kokonaisuuteen.

Ensimmäinen osa kokonaisuutta on asiakkaan ympäristö: haku, linkit, omien aineistojen hallinta.

Toinen osa on taustajärjestelmä, nimenomaan yksikössä – eli niin sanottu univeral resource managemet. Vallalla on selvästi trendi pyrkiä selvittämään kirjastoihin syntynyttä erilaisten sovellusten hetteikköä.Tänne kuuluvat hankinta, asiakkaiden hallinta, luettelointi jne.

Kolmannen ylätason muodostavat datapalvelut: metadatavirtojen hallinta – ja metadataahan ovat paitsi tietueet, myös esim. lisenssidata, käyttäjien luoma metadata jne.

Tämän lisäksi on kategoria “muut”, joihin kuuluu mm. pitkäaikaissäilytys.

URM esitetään lopuksi viiden ominaisuuden kautta.

• Palvelu
• Aineistot
• Työnkulut
• Avoimuus
• Yhteistoiminta eri tasoilla

Pilvien viisaus: tulevaisuudessa järjestelmien ylläpidossa syntyy erilaisia malleja, joissa keskitetyn ylläpidon osuus lisääntyy; samalla kuitenkin mahdollistaen paikallinen vaihtelu. Tämä koskee mm. metadatan hallintaa; kopioluettelointi on eräänlainen varhainen pilvikonsepti. Valmistaa dataa pitää voida käyttää hyväksi joustavasti ja liittää siihen paikallista rikkautta.

Myös esimerkiksi aineistojen valinnassa ja hankinnassa pitää tukea eri tasoista yhteistyötä ja keskittämistä – parempia yhteyksiä myyjien tietojärjestelmiin, erilaisten konsortioiden ja muun hankintayhteistyön tukemista jne.

Kaiken kaikkiaann on tärkeää pystyä tunnistamaan se, mikä on uniikkia kullekin kirjastolle; ja se, mikä on samanlaista; ja pyrkiä hyödyntämään molempia mahdollisimman hyvin.

Hän aloittaa toteamalla, että muutti otsikkoa ottamalla siitä sanan “kirjasto” pois. Hän jatkaa lainaamalla ajatusta, että “emme halua isojen kriisien menevän hukkaan”. Eli jos kirjastoilla on kriisi, sitä voi käyttää hyväksi. de Belder lainaa myös itseään, vuodelta 2005. Kirjastot tarjoavat enemmän aineistoja kuin koskaan; kirjastot ovat tehokkaampia; ja kirjastojen tehtävää arvostetaan.

Mutta riskejä ja ongelmia on myös. Puhuja mainitsee “häiritsevät tekijät”.

• “Google”. Kirjastojen puoleen ei käännytä ensimmäisenä.
• “Google books”. Mitä se tarkoittaa kirjastoille?
• E-kirjat. Kirjastot ovat loppujen lopuksi varsin elegantisti siirtyneet kohti elektronisia lehtiä. Mutta e-kirjat merkitsevät isompaa muutosta. Niitä ei lueta kannesta kanteen, vaan niitä vilkaistaan. Miten tämä vaikuttaa?
• Mobiiliteknologia yleistyy nopeasti etenkin nuorempien keskuudessa, mutta kirjastot eivät ole mukana.
• Tarvepainatus, mitä merkistee kirjastoille?
• Avoin saatavuus; tätä on kovasti ajettu, ja toisaalta oltu skeptisiä. Onko se vaikuttanut lehtien hintoihin?
• “Espresso book machine” – Open Access + E-kirjat + tarvepainatus - tulevaisuuden konsepti?
• Budjettiongelmat

Muutos on lisääntynyt (Kurzweil: The SIngularity is Near). Teknologian aallot ovat nopeampia. Historia ei olekaan lineaarista vaan eksponentiaalista. Mten krijastot pärjäävät muutoksessa. Puhuja käyttää omaa kirjastoaan esimerkkinä.

• Kirjastot ovat mullistuneet; mutta
• Mutta palveluita on lisätty, mitään ei ole poistettu; vanhat paradigmat elävät. Kuinka pienille käyttäjäkunnille palveluita tehdään?
• Päätöksiä tehdään budjetista lähtien.

Leidenissa tehtiin kysely humanistiopiskelijoille 2009: millaisa kirjastotiloja halutaan?

• Hiljaisia lukualueita
• AVoimet kokoelmat
• Ryhmätyötiloja ei tarvita
• Laitoskirjastoja ei saa sulkea.

Kirjasto tekee juuri päinvastaisia asioita! Ja väittää olevansa asiakaslähtöinen organisaatio. Vai onko kirjasto oiekassa ja asiakkaat väärässä?

Katsotaan eräitä perinteisiä kirjaston toimintoja:

• Valinta on sivuraiteella etenkin lehtiostoissa, koska ostetaan isoja paketteja. Mutta paektit ovat kalliita, kenties hankintatapa hieman joustavoituu. Kirjoissa on tulossa käyttöön “approval plan”. Hankinta voisi myös tapahtua asiakkaiden tarpeisiin perustuen. Kokoelmia rakennetaan, koska kirjat myydään loppuun. Jos kirjaa ei voi myydä loppuun (e-kirja, print-on-demand), miksi varata se etukäteen kokoelmaan?
• Luettelointi alkaa olla enenmmän tietuevirtojen hallintaa kuin tietueiden luomista. Miksi luetteloidaan luetteloon? Voisiko olla jokin muu malli? “Get it”: asiakas ei käytä luetteloa vaan jotain muuta tiedonhakupaikkaa.
• Tietopalvelu on paljolti virtuaalistunut.
• Markkinointi ja viestintä. On siirrytty kokoelmien asiantuntijoista laitosyhdyshenkilöihin. Voisiko tutkijoita lähentää edelleen kirjastoihin?
• Jakelu/lainaus. “Just in case” -kokoelmista “just in time” -kokoelmiin. Pysyvätkö kirjat ostettavissa ikuisesti?
• “Find it” – onko tämä tulevaisuudessa kirjastojen alaa?

Tärkeää ei ole kirjasto, vaan

• tiedontarpeiden täyttäminen
• tietohallinto
• luovuuden ja sen tuotteiden levittämisen tuki
• keskittyminen digitaaliseen
• meneminen asiakkaiden tykö; ei kirjaston www-sivulle vaan työympäristöihin. Tästä esimerkkinä

Oppimisympäristöt

• Kirjastot kirjavarastoista oleskelupaikoiksi
• E-oppimisympäristöt eivät oikeastaan ole onnistuneet; enimmäkseen lukulistoja ja kurssinhallintaa.
• Ihmiset, jotka ovat innostuneita, ovat YouTubessa ja muissa sellaisissa foorumeissa

Tutkimusympäristöt

• Virtuaalinen “knowledge centre” – Leidenissa SharePointilla. Likeisempi yhteistyö tutkimushankkeiden kanssa.
• Täytyy tietenkin ottaa huomioon eri tieteenalojen kulttuurit

Mikä meitä estää tekemästä isoja ratkaisuja?

• Osa asiakkaista. Ei kirjasto voi sanella tutkijoille työtapoja.
• Osa kirjastoväestä.
• Viitekehys ja perinteet. Ei haluta tärvellä professiota
• Riskit.

Mutta toki on myös aivat aitoja epävarmuuksia.

• Onko hybridikirjaston kuolema todella käsillä?
• Tuleeko Googlesta “maailmankirjasto”?
• Tuleeko e-kirjoista normi?
• Toimiiko avoin saatavuus?
• Tukevatko tutkijat kirjastoja?
• Pyrkivätkö kustantamot kirjastojen tehtäviin?

Teknologia, jota käytämme:

• Perinteisiin toimintoihin on vaikea puhua lisää investointeja.
• Taustatoimintojen todellinen tehokkuus ja myös ulkoistaminen ovat tärkeitä kysymyksiä.
• Mitä pitää tehdä itse, minkä voi ulkoistaa.
• Miten eksponentiaalisen muutoksen maailmassa toimitaan – tämänpäivän päätökset ovat kolmessa vuodessa vanhanaikaisia.

***

Pyydettyjä kommentteja de Belderin esitykseen

• Sveitsin ETH-kirjaston edustaja Madeleine Vollmin kertoo kirjastossa käynnissä olevista hankkeista. Kuten niin monssa muussakin hankkeessa “one single search box” näyttää olevan se Graalin malja. Käyttäjälähtöisyyden sanomassa ei llut mitään kovin uutta.
• Ere Maijala: “panta rhei” – kaikki virtaa, kuten jo Herkleitos sanoi. Teknologia on hyödytöntä, jos emme tiedä mitä olemme tekemässä. Vahva visio on kehittämisen ensimmäinen ehto. – Sen kanssa, ettei kehittäminen koskaan herkeä, täytyy oppia elämään. Yhteistyötä eri muodoissa täytyy lisätä. Pitää myös oppia yhteistyön ja yhdenmukaisuuden ero. Kirjastot ovat erilaisia, ja niiden pitääkin olla.
• Richard Ovenden, Bodleian Library kertoo muutoksista tuossa kuuluisassa kirjastossa, johon tulee viikossa nelisen tuhatta uutta nidettä.
  • Bodleianissakin integroidaan laitoskirjastoja, mm. 11 humanistista kirjastoa yhdistetään.
  • Kirjasto panostaa myös näyttely- ja muuhun kulttuuritoimintaan.
  • Kokoelmien hallinnassa pyritään datanhallintaa virtaviivaistamaan ja siirtmään resursseja kirjaston ainutkertaisten aineistojen hallintaan. Digitointi on prioriteetti. FutureArch-hankkeessa valmistaudutaan yksityisarkistojen digitoitumiseen; esim. sähköpostikirjeenvaihdon yms. säilyttämiseen.
  • Bodleianissakin integrointi on päivän sana. Ja sielläkin rakennetaan digitaalisen aineiston hallintajärjestelmää; ja pyritään lisäämään yhetyksiä opiskelun ja tutkimuksen järjestelmiin.
  • Julkaiseminen korostuu: elektroniset pienpainatteet ja muita hankkeita meneillään.

Loppukeskustelussa puhuttiin paljon muutoksen pysyvyydestä. Joku on sanonut, että “jos tuntuu, että hallitset tilanteet, et etene tarpeeksi nopeasti”. Muutenkin kehotettiin hyväksymään muutos ja lopettamaan täydellisyyden tavoittelu. – Hyvä niin, mutta tämä kyllä aiheuttaa ei-teknologisen haasteen: miten työtä tehdään tällaisessa ympäristössä. Ihmisellä on myös tarve pysyvyyteen; täytyisi miettiä, mistä se syntyy, jos ei varsinaisen työympäristön vakaudesta.

Kirjaston toiminnan perustelusta puhuttiin myös. Miksi budjettileikkaukset lopettavat lehtroin viran eivätkä kirjastonhoitajan virkaa?